Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 103
31
Nettipappi / Vs: Ristiretket
« : 08.03.2017 - klo:18:02 »
Hei Mise,

En ole ristiretkien asiantuntija. En siis lupaa kirjoittaa mitään perustietoa niistä. Wikipedia tietää paljon enemmän kuin minä. Sitä selailinkin, jotta sain edes pientä tuntua siihen, olenko ymmärtänyt ristiretkien syyt ja logiikat oikein. Näytti siltä, että oikeaan suuntaan olen ajatellut. Silti kirjoitan vain siitä alueesta, jonka itse osaan paremmin. Vastaan aika tiiviisti, ja keskityn siihen, miten kristityn kuuluu suhtautua tuollaiseen toimintaan Raamatun valossa.

Ristiretkiä motivoitiin hengellisesti. Ensinnäkin väitettiin, että on tärkeää, että Jerusalem saadaan valloitettua pois muslimeilta ja saatettua takaisin kristittyjen hallintaan. Toiseksi retkelle lähteviä kannustettiin paavin lupauksella, että jokainen retkelle lähtenyt ja sodassa kaatunut saa ikuisen autuuden ja anteeksiannon. Tällainen toiminta on todella väärin. Kumpikaan noista ajatuksista ei saa mitään tukea Raamatusta.

Aikoinaan juutalaisten kuului valloittaa Israel ja Jerusalem omakseen.

     Herra, teidän Jumalanne, antaa tämän maan teidän haltuunne.
     Menkää ottamaan maa omaksenne, niin kuin Herra, teidän
     isienne Jumala, on sanonut. Älkää pelätkö, pysykää rohkeina.
     (5. Moos. 1:21)

     Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt
     olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne
     seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa: heettiläiset,
     girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset
     ja jebusilaiset. Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä
     kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle
     kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa
     älkääkä osoittako niille armoa. (5. Moos. 7:1-2)

     Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse
     ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne,
     hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden
     ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on
     antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
     (5. Moos. 9:5)


Nämä ovat varsin ankaria sanoja Raamatussa. Mutta niistä käy myös ilmi, että ne olivat tiettyyn tilanteeseen annettuja Jumalan käskyjä ja lupauksia. Lupaukset oli annettu yli 400 vuotta ennen niiden toteutumista. Ja Jumala oli ilmoittanut lisäksi syyn. Mitään vastaavaa ei sen koommin käsketty. Päinvastoin Israelilaiset eivät toteuttaneet kunnolla Jumalan antamaa käskyä, jonka jälkeen Jumala sanoi, että loput ihmiset saavat jäädä Israeliin asumaan, vaikkeivat he olleet juutalaisia. Sen jälkeen käskettiin kohdella lempeästi juutalaisten keskuudessa asuvia muukalaisiakin. Jos siis joku lähtee sotaan vapauttaakseen Israelin tai Jerusalemin, jotta hallintavalta siirtyisi oikealle uskonnolle, sitä ei voi perustella hengellisesti oikeana tekona.

Jerusalem on kyllä merkittävässä roolissa läpi Raamatun. Myös joissain Ilmestyskirjan ennustuksissa. Mutta mikään niistäkään ei oikeuta sodalla ottamaan Jerusalemia kristittyjen hallintaan. Ennustukset toteutuvat niin kuin Jumala hyväksi näkee.

Samoin pelastuksen lupaaminen Jerusalemin valloittajille on pahaa hengellistä harhaanjohtamista. Raamattu lupaa pelastuksen ainoastaan Kristukseen uskomalla.

     Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan
     pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh. 14:6)


Toki on totta, että Jeesukseen uskominen on hänen seuraamistaan. Mutta tällaiseen taisteluun Jeesus ei seuraajiaan kutsunut. Mikään uroteko ei voi ihmistä pelastaa. Vain usko Jeesuksen tekemään työhön.

Ristiretkien taustalla oleva koneisto on hengellisessä mielessä ikävästi itseään toistava. Kristillisessä kirkossa niin kuin kaikissa muissakin uskonnoissa on huomattu väärinkäytön mahdollisuus. Kristityn ihmisen kuuluu alistua Jumalan hallintavaltaan, joten nöyrä ja hurskas ihminen kuuntelee Jumalan Sanaa. Samalla jokainen uskova on aina viisaampien opettajien armoilla. Vaikka Raamattu on Jumalan Sanaa, ja Pyhä Henki ohjaa rukoilevaa lukijaa, tarvitaan opettajia. Siksi uskonoppineet ihmiset saavat mahdollisuuden käyttää hengellistä valtaa myös väärin. Ristiretkien suhteen tämä on näyttäytynyt muun muassa siinä, että Paavi on vahvalla arvovallalla kertonut, että tämä on oikeaa ja Jumalan tahdon mukaista.

Ristiretkien aikaan Paaveilla oli ajatus, että hengellisen vallan pitää hallita jopa maallista vallankäyttöä. Kristinuskon ajateltiin silloin voivan olla aitoa ainoastaan täydellisesti kristittyjen hallinnassa olevassa yhteiskunnassa. Tottakai tällainen ajattelu on helppo runnoa läpi, mutta sekään ei saa tukea Raamatusta.

     Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole
     esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat
     vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa,
     nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin
     tekevät, saavat rangaistuksensa. (Room. 13:1-2)


Ristiretket ovat siis hyvin synkkä kohta kristillisen kirkon historiassa. Hengellistä valtaa käytettiin väärällä tavalla ja ajamaan vääriä asioita. Samanlaisia väärinkäytöksiä on aina ja kaikkialla.

On kuitenkin hyvin väärin sanoa, että ristiretket olisivat kristinuskon syy. Syy on ihmisissä, jotka ovat käyttäneet uskontoa väärin. Valtaa pitävät ihmiset pystyivät omien intressiensä, rikkauksien ja muiden vastaavien motiivien ajamana käyttämään hyväksi uskontoa. Sotaan lähteneet eivät tuskin ole suuressa vakaumuksessa olleet itsekään lähdössä. Rikkaudet motivoivat sotilaitakin. Myöhemmissä ristiretkissä ei ollut aina edes Paavin valtuutusta, mutta kun oli opittu hyvä metodi, sitä käytettiin. Oli helpompi lähteä sotaan, kun yleinen ilmapiiri on hyväksyvä. Ja siihen ilmapiiriin pystyttiin hengellisyyden väärinkäytöllä vaikuttamaan paljon.

Tämä vastauksen on ehkä vähän sekava, mutta toivon, että pääpointit tulivat jotenkin esille. Ehkä kertauksena ne vielä:

1. Ristiretkien taustalla on hengellinen väärinkäyttö. Paavi pystyi suurella arvovallalla sanomaan asioita, jotka olivat muka hengellisesti oikein.
2. Ensimmäinen väärä asia oli, että uskoteltiin Jerusalemin vapauttamisen olevan tärkeää kristityille.
3. Toinen väärä asia oli, että luvattiin autuus ja pelastuminen ristiretkeläisille, vaikka vain Jeesus pelastaa.
4. Ristiretket ovat synkkää kirkon historiaa, eivätkä ne edusta kristinuskoa ja sen sanomaa.

32
Nettipappi / Vs: Raha ja rikkaus
« : 08.03.2017 - klo:16:29 »
Hei Rahamies,

Kysymyksesi liippasi niin läheltä olemassa olevaa viestiketjua, että liitin kysymyksesi ketjun jatkoksi. Ketjun ensimmäisessä vastauksessani olen sanonut jo hyvin paljon ainakin periaatetasolla siitä, mitä tiedustelit. Siinä viestissä korostin sitä, kuinka omaisuuskin on Jumalan lahjaa ja siunausta. En toista niitä lauseita uudelleen, vaan yritän etsiä jotain muita aiheeseen käypäisiä Raamatun ohjeita.

Miten kristityn kuuluu suhtautua/asennoitua rahankäyttöön?
Onko oikein säästää ja kartuttaa sitä hartaasti?

Järkevä taloudenhoito on itsessään kristillinen hyve. Alkuseurakunta möi kaiken ja antoi apostoleille jaettavaksi sen mukaan, kuin kukin tarvitsi. Se oli hyvä toimintatapa siinä vaiheessa, kun alkuinto oli suuri. Myöhemmin myös seurakunta joutui jättämään Jerusalemin, joten ilman taloja ja muuta suurta omaisuutta vainojen pakeneminen oli helpompaa. Kuitenkin myöhemmin Paavali kerää avustusta Jerusalemin seurakunnalle, joka kärsi puutetta. Alkuseurakunnan malli ei siis sovi pysyväksi ohjeeksi viisaasta taloudenhoidosta. Päinvastoin jonkinlainen omaisuuden kartuttaminen on usein tarpeellista ja kristillistä. Paavali kirjoittaa Timoteukselle ohjeita seurakunnan kaitsijan ominaisuuksista:

     Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava
     lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus.
     Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän
     voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? (1. Tim. 3:4-5)


Samassa kirjeessä hän opastaa Timoteusta neuvomaan rikkaita oikeassa omaisuuden käytössä. Rikkaudesta ei käsketä luopumaan vaan käyttämään sitä myös muiden hyväksi.

     Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he
     ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan
     Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme.
     Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä
     tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he
     kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta
     varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.
     (1. Tim. 6:17-19)


Yksi Raamatun mainitsemista armolahjoista on köyhien auttaminen. Sitä olisi vaikea toteuttaa, jos jokainen olisi köyhä.

Lainaus
Tuomitseeko Jumala synniksi sen, jos meillä on rahaa tilillä karttumassa vaikka emme sitä käytä? Taikka kun käytämme, niin mihin se kuuluu käyttää? Onko syntiä ostaa kalliimpi auto vaikka halvemmankin voisi hankkia.

Rahaa saa käyttää, mutta siihen ei saa kiintyä eikä sen suhteen saa olla itsekäs niin kuin ei minkään muunkaan Jumalan lahjan suhteen. Raamatun opetus rikkaudesta on kaikkineen hyvin yksinkertainen: Omaisuus on Jumalan siunaus, mutta omaisuuteen kiintyminen koituu tuhoksi. Siitä on pohjimmiltaan kyse Jeesuksen ankaran kuuloisessa toiminnassa rikkaan nuorukaisen kohdalla.

     Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä
     kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. (Matt. 19:24)

     Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista
     ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden
     varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
     (Luuk. 12:15)

     Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan
     monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen
     monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:10)

     Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan.
     Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta joissa sana
     ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden
     petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä
     sijan ja tukahduttavat sanan. (Mark. 4:18-19)


Lainaus
Sillä rahahan on kuitenkin meille jokaiselle lähestulkoon välttämättömyys täällä pohjoisessa hyvinvointivaltiossa. Emme pärjää ilman sitä. Tässä huomasinkin ristiriidan raamatun kanssa. "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään- ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan." Luuk 9:3"

Tässä ei ole ristiriitaa. Edellä olen jo nostanutkin esille raamatunkohdan, jossa rikkaita kehotetaan tekemään hyvää maallisella rikkaudella. Tässä toinen siihen liittyvä kohta, jonka jatkoksi seuraa opetus, ettei rikkautta saa silti palvoa.

     Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä,
     jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei
     enää ole. Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava
     paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen
     myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta,
     kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida
     toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän
     omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos
     hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen,
     hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että
     mammonaa. (Luuk. 16:9-13)


Raamattua lukiessa on hyvin tärkeä ymmärtää, kuka puhuu kenelle ja missä tilanteessa. Apostolien teoissa kerrottu alkuseurakunnan tyyli luopua omaisuudesta ja elää yhteistaloudessa ei ollut asia, jota opetettiin aina ja kaikkialla toimivaksi malliksi. Eikä rikkaan nuorukaisen saama ankara opetuskaan ollut yleispätevä asia. Se oli jotain, mitä hänen täytyi siinä tilanteessa kuulla. Esim. Jeesuksen haudannut Joosef Arimatialainen oli Raamatun todistuksen mukaan sekä rikas että opetuslapsi.

     Illalla tuli paikalle Joosef, rikas arimatialainen,
     joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. (Matt. 27:57)


Tuo lainaamasi raamatunkohta siitä, ettei saa ottaa leipää tai laukkua mukaan, oli opetuslapsille annettu tilannekohtainen ohje. Heidän "koulutukseensa" kuului Jumalan huolenpitoon luottaminen. Myöhemmin Jeesus antaa heille eri ohjeen:

     Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan
     ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä
     mitään?"  "Ei mitään", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi:
     "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa,
     samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään
     ja ostakoon miekan." (Luuk. 22:35-36)


Lainaamasi kohta ei siis kiellä kristittyä omistamasta omaisuutta. Jos aivan tarkasti luetaan, niin Apostolien teoissa seurakunnan yhteiselämästä voidaan tehdä johtopäätös, että ihan kaikkea ei kukaan myynyt, vaan kukaan ei suhtautunut itsekkäästi omaan omaisuuteensa.

     Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan
     ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille
     yhteistä. (Ap. t. 4:32)


Myös Paavali näyttää omien sanojensa mukaan omistaneen asioita, eikä hän moittinut sitä, että myös seurakuntalaisilla oli omaisuutta.

     Olen nyt valmis tulemaan luoksenne jo kolmannen kerran
     enkä nytkään aio rasittaa teitä. En kaipaa teidän varojanne
     vaan teitä itseänne. Eihän lasten velvollisuus ole kerätä
     omaisuutta vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen.
     Pelastaakseni teidät uhraan mielihyvin omat varani, uhraan
     vaikka itsenikin. Rakastatteko te minua vähemmän siksi,
     että minä rakastan teitä niin suuresti? (2. Kor. 12:14-15)


Lainaus
Miten nykypäivänä pitäisi toimia? Olenko oikea kristitty, jos en tyhjennä tiliäni ja anna omaisuuttani köyhille? Tiedän kuitenkin, että on selvä tosiasia, että moni ihminen elää maailmalla äärimmäisessä köyhyydessä. Miten siis järkevä kristitty käyttää rahaa?

Järkevä kristitty iloitsee Jumalan siunauksesta, muttei unohda vähäosaisia.

     Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää,
     ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon
     sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti
     eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on
     teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on
     aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea
     hyvää. Onhan kirjoitettu: - Hän jakelee, hän antaa köyhille,
     hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle
     siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja
     moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon
     karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa
     runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää
     kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen
     toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se
     saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne
     annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät
     Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne
     Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti
     heille ja kaikille muillekin. (2. Kor. 9:6-13)


Antamisen ja auttamisen tavoista olen kirjoittanut enemmän kahdessa muussa viestiketjussa. Vilkaise myös nämä linkit:
Auttaminen
Kymmenykset

Jotkut ihmiset kipuilevat kahden tulen välissä. He kokevat, että pitäisi luopua toisaalta kaikesta, mutta toisaalta vain kipuilevat, eivätkä tee mitään. Tuossa kymmenyksiä koskevassa ketjussa olen kirjoittanut tarkemmin. Ja sen lopussa on aika hyvä ohje, kuinka kristityn kannattaa toimia.

Lainaus
Entä saako velaksi elää esimerkiksi pankille? Tai sijoittaa. Tai lyödä vetoa. Tai näitä edellä mainittuja edes kohtuumäärin.
Tai onko oikein lainata muille rahaa? Löysin seuraavan Raamatunkohdan, josta suoraan ajateltuna voi todeta, että rahan lainaaminen ei ole oikein. Jopa syntiä.
"Se, joka ei vaadi lainasta korkoa tai ota lahjusta viattoman vahingoksi. Hyvin käy sen, joka näin elää. Psal 15:5

Sijoittamisen ja velan ottamisen suhteen olen sitä mieltä, että oikeaa ja kristillistä on toimia hyvän harkinnan ja viisauden mukaan. Mitään yhtä oikeaa mallia ei ole.

Vedonlyönnin näen viihteenä samalla tavalla kuin esimerkiksi huvipuistot ja elokuvat. Rahalla saadaan kokemuksia ja jännitystä. Kunhan vain kaikki tapahtuu fiksusti, ilman rahanhimoa, rehellisesti ja aiheuttamatta itselle tai toisille ongelmia. Peliriippuvaiset eivät ole osanneet tätä kohtuutta noudattaa.

Koron ottamisesta Raamattu opetti israelilaisia, että heidän täytyy olla solidaarisia toisiaan kohtaan. On osattava pitää omistaan huoli. Ehkä siksi juutalaiset ovat aika kuuluisia pankkiirisukuja esim. Yhdysvalloissa.

     Älä peri toiselta israelilaiselta korkoa rahasta, ruoasta äläkä
     mistään muustakaan, mitä yleensä korkoa vastaan lainataan.
     Vierasmaalaiselta voit periä korkoa mutta maanmieheltäsi et.
     Kun noudatat näitä määräyksiä, Herra, sinun Jumalasi,
     siunaa sinua kaikissa toimissasi siinä maassa, jonka nyt
     menet ottamaan haltuusi. (5. Moos. 23:20-21)


Rahan lainaaminen itsessään on oikein ja kristillistä.

     Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille,
     joka haluaa lainata sinulta. (Matt. 5:42)


Nyt tuli aika pitkä vastaus, vaikka lopussa kirjoitustyyli alkoi jo tiivistyä. Toivottavasti sait vastauksia kysymyksiisi.

33
Nettipappi / Vs: Suuri kysymys avaruudesta.
« : 15.02.2017 - klo:22:26 »
Hei Asiastakiinnostunut,

Kysymyksesi ovat kovin filosofisia, eikä niihin ole yksiselitteisiä tai edes ympäripyöreitä vastauksia saatavilla Raamatusta. Kaikki vastausyritykset ovat enemmän tai vähemmän arvailua ja spekulointia. Niinpä spekuloin hieman.

Minun mielestäni Jumala leppoisalla tavalla leveilee luodessaan aurinkokuntia ja niiden tuhansien valovuosien päässä olevia kaukaisia tähtiä, jotka todellisuudessa saavat meidän aurinkommekin näyttämään joltain tuikulta. Silti ne valtavat luomukset näkyvät meille vain pieninä pisteinä. Asetelma kertoo Jumalan suuruudesta ja mahtavuudesta. Nykyisellä tekniikalla osaamme ihmetellä avaruuden laajuutta paljon enemmän, mihin Raamatun kirjoittamisen aikaan ihmiset pystyivät. Siksi tietyt raamatunkohdat saavat nykytieteen valossa aivan erityisen suurta syvyyttä. Miten valtava avaruus onkaan, sen kontrastina on kosmisesti äärettömän Jumalan rakkaus pientä ja mitätöntä ihmistä kohtaan.

     Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
     kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
     - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
     Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.
     (Ps. 8:4-5)

     Mutta asuisiko Jumala maan päällä?
     Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat
     - miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!
     (1. Kun. 8:27)

     Näin sanoo Herra: - Taivas on minun valtaistuimeni,
     maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon
     te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?
     Kaiken tämän on minun käteni tehnyt,
     niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra.
     Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä,
     sanani alla arkaa. (Jes. 66:1-2)


En tiedä, miksi Jumala on luonut avaruuden niin suureksi. Mutta kun on Kaikkivaltias, niin kai sitä voi käyttää panoksia yötaivaan koristeluunkin ihan suhteettomasti. :)

Lainaus
Salliiko Jumala sen, että ihminen käy kuussa ja kohta Marssissa? Onko Jumala antanut meille vain tämän maan eikä muuta? Ja onko syntiä asuttaa Mars?
Ja tekeekö ihmiskunta oikein valloittaessaan avaruutta, jos emme pysty pitämään huolta edes omasta maapallostamme? ( siis salliiko Jumala?)

Kristinuskoa syytetään tieteen vastustamisesta. Ja onhan meillä kirkkohistoriasta surullisiakin esimerkkejä siitä, miten uusia tieteellisiä läpimurtoja on julistettu jopa kirkonkiroukseen. Mutta tämä ei ole päälinja. Kristinuskon olemukseen kuuluu se, että Jumala vaikuttaa kaikkialla, mutta hän itse ei ole osa luomaansa maailmaa. Tiede ei astu väärälle maaperälle, kun se ihmettelee maailmankaikkeutta. Kaikki luomakuntaan kuuluvat asiat ovat vapaita tutkittaviksi - toisin kuin esimerkiksi panteistisissa uskonnoissa, joissa jotkut luonnonkappaleet tai -ilmiöt voivat olla pyhiä ja koskemattomia, koska ajatellaan, että jumaluus asuu niissä.

Täysin eri asia on sitten se, mitä tiede ymmärryksellään tekee ja saa aikaan. Tieteen nimissä ei ole lupa tuhota elämää, koska ihmisen tehtäväksi on annettu viljellä ja varjella luomakuntaa. Lisäksi nykytekniikalla on mahdollista myös puuttua elämän kulkuun tavoilla, jotka herättävät kovasti keskustelua. Onko oikein, että tulevaisuudessa kloonattaisiin ihmisiä? Tai että tehtäisiin geenimuuntelua, jossa ihminen ja eläin sekoitettaisiin? Tällaisia ja muita vastaavia vaikeita kysymyksiä voidaan esittää, eikä tiede voi siinä mielessä tehdä mitä vain. Mutta olemassa olevien asioiden tutkiminen ei ole väärin. Siksi ihminen voi aivan hyvin lentää Marsiin ja miettiä sen asuttamista, jos niin haluaa. Isompi kysymys on se, mitä itsekin pohdit. Jos ihminen ei osaa yhdestäkään planeetasta pitää huolta, auttaako se mitään, että yritetään uusiksi toisella planeetalla. Ja jos jostain löytyisi toinen sivilisaatio, niin ei mikään Raamatun ohje kiellä heidän kanssaan yhteydenpitoa. Lähetyskäsky saattaisi jopa velvoittaakin. :)

Lainaus
Onko taivas avaruuden takana ja avaruus, kuin valtava seinä maan ja taivaan välillä vain sen takia, että ihmiskunta ei pääsisi mekaanisesti (esim NASA raketilla taivaaseen)?

Itse ajattelen niin, että taivas ja Jumalan asuinpaikka on pikemminkin toinen ulottuvuus. Raamattu puhuu pahoista hengistä ja enkeleistä, jotka ovat tämän maailman kanssa tekemisissä koko ajan, vaikka heitä ei nähdä. Se minun mielestäni vaikuttaisi enemmänkin tämän elämän rinnalla vaikuttavalta ulottuvuudelta, jota ihmiset eivät havaitse. Siksi taivaaseen ei pääse millään raketilla, vaikka kuinka pitkästi avaruuden läpi yrittäisi taivaltaa.

34
Nettipappi / Vs: Lapsien kurittaminen
« : 12.02.2017 - klo:18:05 »
Hei Sivistystä,

On harmillista, jos viesteistäni jää kuva, että minä jotenkin suosittelisin väkivaltaista kasvattamista. Minulta on kysytty mielipidettä Raamatun opetuksiin. Oma tyylini on pohtia, mikä viisaus kuuluu Raamatun sanaan silloinkin, kun se on itselleni tai toisille vaikeasti ymmärrettävää. Sen vuoksi olen edellä myös pohtinut, mitä hyvää taustalla on nähtävissä. En tietenkään kannusta lain rikkomiseen vaan päinvastoin lempeään ja rakastavaan kasvattamiseen.

Yhtä lailla niihin pohdintoihini sisältyy se perusoletus, että Jumalan viisaus on suurempaa kuin ihmisen viisaus. On erittäin hyvä, ettei nykyisin saa lyödä kouluissa karttakepillä sormille. Siinä on menty erittäin hyvin oikeaan suuntaan. Toisaalta pari vuosikymmentä sitten vallalla ollut vapaa kasvatus ei jälkikäteen sen sijaan saa ammattilaisilta nykyään hyvää arvosanaa, vaikka silloin oli ammattilaisia puhumassa sen puolesta. Tämä inhimilliseen viisauteen ja onnistumiseenkin kuuluva yrityksen ja erehdyksen tie on toinen syy, miksi mielelläni käytän aikaa Raamatun ohjeiden takana olevan viisauden etsimiseen.

Lainaus
Eivätkös lapsen kurittamiskehotukset tule pääosin VT:n puolelta, niin miten ne yhtäkkiä koskevat kristittyjä?

Suhtautuminen Vanhaan testamenttiin on kristityillä usein liian ohutta. Uusi testamentti kyllä kertoo meille täysin riittävästi siitä, kuinka usko Jeesukseen pelastaa ihmisen taivaaseen. Mutta Vanha testamentti avaa sen, mihin tämä kaikki perustuu. Vanhan ja Uuden testamentin asettaminen vastakkain kääntää koko Pyhän kirjan päälaelleen. Nämä kaksi osaa muodostavat katkeamattoman jatkumon. Jeesuksen ja apostolien ainoa Raamattu oli Vanha testamentti. Kristityiksi kääntyneet juutalaiset lukivat ennen kaikkea Vanhaa testamenttia. Muutaman vuosikymmen sen jälkeen mukaan tuli apostolien kirjeitä, jotka myös omalta osaltaan selittivät Vanhaa testamenttia. Tämän vuoksi Vanhasta testamentista kaikki on voimassa, mitä Jeesus ei uuden liiton myötä asettanut uuteen merkitykseen. Erityisesti lasten kasvattamisen suhteen olisi outoa, jos ajatellaan, että Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi Vanhan testamentin ihmisyyteen liittyvät viisaudet pistettäisiin uusiksi.

Vanhan testamentin merkityksestä olen kirjoittanut aivan erityisesti ketjussa Raamatun tulkitseminen. Edes Jeesuksella ei olisi mitään merkitystä kristityille, jos hän ei liittyisi jo paratiisissa annettuihin VT:n lupauksiin. Vanhan testamentin käskyt eivät siis ole nyt yhtäkkiä alkaneet koskemaan kristittyjä. Ne ovat tehneet sitä aina tuossa edellisessä linkissä mainitsemallani tavalla. Lisää ajatuksia on tarjolla myös ketjussa Kristittyjen suhtautuminen VT:n outouksiin. En mene näihin kysymyksiin tämän ketjun puitteissa nyt tämän enempää.

Lainaus
Väkivalta ja rajat sekä tiukkuus ovat eri asia.

Kysymyksessäsi ja vastakommentissasi oli selkeitä mielipiteitä, mutta koin, ettet kaivannut niihin mitään jatkokeskustelua. Pidän siis tämän vastauksen aika lyhyenä, ja totean, että minun on helppo allekirjoittaa tämä loppukaneettisi.

35
Nettipappi / Vs: Apokryfikirjat
« : 12.02.2017 - klo:17:07 »
Hei Eduu,

Liitin kysymyksesi toiseen samaa aihetta käsittelevään viestiin. Olen siinä vastannut hyvin tiiviisti, niin kuin vastaan nytkin. Minulla ei ole juuri enempää lisättävää, kun aihepiiri on minulle vieraampi. Niin kuin edellisessä viestissä kerron, en ole itsekään kaikkia apokryfikirjoja lukenut.

Lukemieni apokryfikirjojen perusteella niihin sisältyy sekä erittäin hyödyllistä että osittain hämmentävää sisältöä. Hämmennys johtunee minun tapauksessani siitä, että Raamatun monet perinteiset ja tutut kertomukset eivät näyttäydy minulle outoina, koska olen niitä koko ikäni lukenut. Esimerkiksi Bileam puhuvine aaseineen ja Joona suuren kalan vatsassa ovat tekstejä, jotka tuntuvat aivan tavallisilta, mutta Apokryfikirjoissa vastaan tulleessaan ne olisivat varmaan niin outoja, että päätäni pyöritellen niitä lukisin. Jotain sen kaltaisia kertomuksia siellä onkin esimerkiksi enkelin kanssa matkaa tekevästä ihmisestä.

Niinpä tyydyn vain toistamaan uudelleen erittäin oppineen Vanhan testamentin professorin, Martti Lutherin sanoja. Hän on varmasti Raamattunsa lisäksi myös Apokryfikirjansakin lukenut. Hänen mielestään ne ovat hyödyllisiä, mutteivat Raamatun veroisia.

Kirkko on perinteisesti opettanut, että Raamattu on selvistä inhimillisistä piirteistään huolimatta myös kauttaaltaan Pyhän Hengen inspiroima ja synnyttämä kirja. Kovin tarkasti meillä ei ole varaa sanoa, mitä muuta Pyhä Henki on inspiroinut. Ainakin katoliset Raamatut ja juutalaiset kirjakokoelmat ovat kuljettaneet mukanaan myös apokryfisiä kirjoja. Ehkä niihin voidaan siis soveltaa Paavalin sanaa:

     Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus
     on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi
     ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
     (2. Tim. 3:16)

36
Nettipappi / Vs: Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto
« : 01.02.2017 - klo:19:45 »
Hei Minävain,

Kysymyksesi taustaoletukseksi teet asetelman, joka ei välttämättä kovinkaan usein toteudu sellaisenaan. Mainitset samaan aikaan ajoittuviksi asioiksi: 1. muuttaminen toiselle paikkakunnalle 2. opiskelujen aloittaminen 3. naimisiin meneminen 4. yhteen muuttaminen. Minun ymmärrykseni mukaan nämä neljä sattuvat lopulta aika harvoin juuri samaan saumaan. Suurin tekijä lienee se, että moni ylioppilas ei ole vielä menossa naimisiin, vaikka opiskelut alkavat. Vielä harvemmin peruskoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä muuttava on hääsuunnittelujen keskellä. Siksi ajattelen, että kysymyksesi eri puolet on omassa elämässä pohdittava omina kokonaisuuksinaan. Jos kuitenkin sattuu niin, että kaikki tilanteet tulevat vastaan yhtä aikaa, on silloin merkitystä sillä, mitä puolta pitää tärkeimpänä, jonka mukaan kaiken muun haluaa jäsentää ja järjestää.

Kysymyksestäsi minulle jäi sellainen kuva, että myös sinun elämässäsi tämä on vasta etukäteispohdintaa siltä varalta, jos kaikki nämä neljä asiaa ajoittuisivat lähes samaan hetkeen. Ilmeisesti sinulla on unelma, joka tässä vaiheessa näyttäisi menevän haluamaasi suuntaan. Mutta unelmien lisäksi suunnitelmiin on sisällytettävä myös ymmärrys suunnitelmien epävarmuudesta ja elämän tarjoilemisesta yllätyksistä. Muutoksia melkein millä tahansa elämänalueella voi tulla nopeasti. Enkä tarkoita olla tässä pessimisti. Omat elämän pelisäännöt ja suunnitelmat on viisasta tehdä niin, että valintojen takana voi seistä vaikka tulisikin muutoksia olosuhteisiin tai tilanteisiin.

Olen monella tapaa vastaillut kysymyksesi eri osa-alueisiin jo tässäkin ketjussa, joten olen aika lyhytsanainen. Poimin kysymyksestäsi erilaisia näkökulmia, joilla rytmitän ajatuksiani.

Kirkon varaaminen
Tämä on nykyään hääsuunnitteluissa oleellinen osa, jos tahtoo saada ruuhka-aikaan haluamaansa kirkkoon mieleisen vihkiajan. Toisaalta on vaara joutua omissa ajatuksissaan virran vietäväksi, jos hääsuunnittelu lähtee puitteiden suunnalta liikkeelle. Itse kannatan häiden suunnittelua naimisiin menemisen ehdoilla eikä toisinpäin. Kun on päätetty mennä naimisiin, etsitään keinot ja ajankohta - eikä niin, että naimisiin mennään, jos puitteet saadaan kuntoon. En halua vähätellä sitä stressiä, mikä tulee hääjuhlan puitteista ja kirkon varaamisista, mutta stressiin ja mahdollisiin järjestelyiden b-vaihtoehtoihin tyytymisiin sopeutuu paremmin, kun pitää tärkeimpänä itse asiaa.

Opiskelupaikka ja yhteen muuttaminen
Elämäntilanteet ovat jokaisella yksilöllisiä. Silti pohdinnoissa kehottaisin mieluummin pitämään toisiinsa liittyvinä asioina naimisiin menemistä ja yhteen muuttamista. Voihan olla, että sinulle tulee vastaan uudelle paikkakunnalle muuttaminen ja naimisiin meneminen läheisille kalenterikuukausille. Mutta suunnitelmat voivat myös muuttua tai pitkittyä. Silloin huomaa yhtäkkiä, että ne asiat toteutuvat, joita mielessään pitää tärkeimpinä tai joita on kytkenyt toisiinsa. Nyt ajattelet, että myös yhteen muuttaminen ja naimisiin meneminen liittyvät toisiinsa, kuten opiskelupaikka ja yhteen muuttaminenkin. Kumpi on lopulta sinun mielestäsi tärkeämpi kytkös, se pysyy pidempään voimassa, jos tulee suunnanmuutoksia.

Naimisiin meneminen ja yhteen muuttaminen
Tässäkin keskustelussa on ollut puhetta avosuhteiden ja aviosuhteiden erosta sekä valintojen ja arvojen tärkeydestä. Olen aika suorasanaisestikin noissa aiemmissa viesteissäni kirjoittanut, joten en toista juttujani uudelleen. Nyt herättelen ajatuksia eri näkökulmista. Viestissäsi olet maininnut muutaman näkökulman, joiden pohjalta tiedustelet, missä järjestyksessä pitää mitäkin tehdä. Ajattelen, että tärkeä on tarkastella pohdintojen eri nurkissa olevia motiiveja tai viestejä:

- Yhteinen asunto uudella paikkakunnalla - taloudellinen säästö ja kätevyys
- Kirkon ja juhlapaikan varaaminen- itselle mieluinen tapa ja ajankohta juhlia
- Naimisiin meneminen - vakaumus siitä, mikä on oikea parisuhteen malli

Itsensä kanssa voi tehdä ajatusleikin siitä, mihin tärkeysjärjestykseen nämä asiat laittaa. Sen jälkeen kannattaa miettiä, millä tavalla ajattelee sitä itse toteuttaa ja minkä viestin valittu järjestys antaa ulospäin. Mikä on itselle lopulta tärkeintä?

37
Nettipappi / Vs: Kymmenen käskyä
« : 22.01.2017 - klo:22:52 »
Hei xxx,

Mielestäni Paavali tuolla lauseella opettaa pakanoita juurikin siitä, että juutalaisten sapattisäännös ei saa olla sitova sääntö pakanakristityille. Lepopäivä on lopulta vähän eri asia kuin sapatti, vaikka ne pääsääntöisesti kuuluvat Raamatun teksteissä yhteen. Lepopäivä tai pyhäpäivä ovat jo luomiskertomuksesta nousevia ohjeita, mutta sapattisääntö oli juutalaisia koskeva tarkennus ja liiton merkki. En vastaa tässä tämän laajemmin, koska olen kirjoittanut aiheesta jo toisessa ketjussa. Pääset sinne tästä linkistä: Pyhitä lepopäivä.

38
Nettipappi / Vs: Pääseekö eläimet taivaaseen?
« : 22.01.2017 - klo:22:26 »
Hei Eveliina,

En ole ihan varma, saanko kiinni kysymyksestäsi. Ymmärsin sen tietyllä tavalla, ja sen ymmärrykseni mukaan sinun pohdintasi sisältää loogisen ongelman. Tuumit, että jos joku ei-uskova sanoo: "ihmiset ovat eläimistä pahimpia", tarkoittaako hän, etteivät ihmisetkään pääse taivaaseen. Minun mielestäni ihminen, joka ei usko, ei usko myöskään siihen, että olisi mitään taivasta. Siksi tuo mainitsemasi lause ei ole kannanotto millään tavalla siihen, ketkä pääsevät taivaaseen.

Toivon, ettet ota tällaisista pohdinnoista itsellesi liian suurta ongelmaa. Ei ole mitään syytä ryhtyä väittelemään ei-uskovan kanssa sellaisista asioista, joihin Raamattu ei vastaa yksiselitteisesti.

39
Nettipappi / Vs: Sielu ym.
« : 22.01.2017 - klo:21:56 »
Jäin miettimään tuota vastaustani, ja päätin tehdä vielä sanahakuja vanhasta käännöksestä. Tuli yllättävä tulos. Siinä missä uusi käännös käyttää sanaa 'sielu' 66 kertaa, vanha käännös käyttää sitä 328 kertaa. Selailin kohdat läpi, ja vahvin tuntuma eroista oli se, että sielun sijasta uudessa käännöksessä puhutaan itsestä, minästä tai elämästä. Mitään erityistä edellisestä viestistä poikkeavaa ei tullut ilmi, mutta muutaman mielenkiintoisen jutun ajattelin tarkentaa.

Tärkein lisäys edelliseen vastaukseeni on, että vanha käännös periaatteessa sanoo, missä sielu fyysisesti sijaitsee:

     Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille
     antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen;
     sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.
     (3. Moos. 17:11 KR33)

     Ole vain luja siinä, ettet syö verta; sillä veri on sielu,
     ja sielua sinun ei pidä syömän lihan kanssa.
     (5. Moos. 12:23 KR33)

     Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri,
     vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan;
     jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin
     ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen
     sielun. (1. Moos. 9:4-5 KR33)


Sielu ja veri siis liittyvät yhteen. Mutta tämä ei ole anatominen ja fysiologinen selitys. Raamattu kansalle -käännös selittää tuon viimeisimmän kohdan alaviitteessä, että heprean sana 'nefes' merkitsee sielua tai elämää. Niinpä nykyisen Kirkkoraamatun käännös on aivan oikeutettu:

     Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima,
     veri, te ette saa syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa
     teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin
     tilille. Minä vaadin tilille jokaisen eläimenkin. Vaadin
     tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä
     veren. (1. Moos. 9:4-5)


Sielun ja veren fysiologinen yhteys ei ole lopulta edes Raamatun itsensä opetuksissa mahdollinen, vaan sielu on ymmärrettävä enemmänkin juuri elämää kuvaavaksi sanaksi. Muutenhan kuolleen ihmisen sielu olisi tallella kuolleessa ihmisessä, jos ihminen kuolee ilman, että hänen verensä vuotaa pois.

     Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa,
     huusi Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani,
     anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin".
     Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen
     takaisin, ja hän virkosi henkiin.
     (1. Kun. 17:21-22 KR33)

     Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee
     hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen
     sielunsa? (Job 27:8 KR33)


Löysin siis uusia kohtia, jotka puhuvat sielusta, mutta niiden sävy oli hyvin sama kuin nykyisessä Kirkkoraamatussa. Ruumiista, sielusta ja hengestä puhutaan niitä toisiinsa yhdistäen:

     Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun,
     vain oman sielunsa murheen. (Job 14:22 KR33)

     Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja
     hänen henkensä kuolonvaltoja. (Job 33:22 KR33)

     Hän antaa meidän sielullemme elämän eikä
     salli meidän jalkamme horjua. (Ps. 66:9 KR33)

     Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee,
     ja myös minun ruumiini asuu turvassa. (Ps. 16:9 KR33)


Ruumiin, sielun ja hengen liittyminen toisiinsa näkyy erityisen vahvasti ilmaisuissa, joissa aivan selvät fyysiset nautinnot sanotaan sielun iloiksi:

     Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda
     ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä
     ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin
     tulee Jumalan kädestä. (Saarn. 2:24 KR33)

     Ja hän sanoi: "Tämän minä teen: minä revin maahan
     aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin
     kaiken eloni ja hyvyyteni; ja sanon sielulleni: sielu,
     sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi;
     nauti lepoa, syö, juo ja iloitse". (Luuk. 12:18-19 KR38)


Vastaukseni ei tuonut mielestäni siis mitään erityistä lisää edelliseen, mutta näillä ajatuksilla ja lisälöydöillä halusin sitä tarkentaa.

40
Nettipappi / Vs: Sielu ym.
« : 21.01.2017 - klo:17:01 »
Hei Nimimerkki,

Sielun paikkaa ei voida ainakaan Raamatun mukaan määritellä anatomisesti ja fysiologisesti. Aivotutkijat ynnä muut lääketieteen ammattilaiset voisivat varmaan selittää, missä kansankielinen sielu eli jonkinlainen olemassaolon tietoisuus ihmisessä syntyy. Raamatussa sielu ei kuitenkaan liity johonkin ihmisen yksityiskohtaan eikä varsinkaan fysiologisesti. Kyse on yhdestä näkökulmasta ihmisen kokonaisuuteen.

Juutalais-kristillinen ja Raamatun mukainen ihmiskuva tarkastelee ihmistä kolmijakoisena elollisena olentona. Koko ihmisen olemus on yhtä aikaa ruumista, sielua ja henkeä, joita ei voi erottaa toisistaan.

     Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan
     ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne,
     sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat
     Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. (1. Tess. 5:23)


Luomiskertomus kuvaa tämän saman kolmijaon. Uuden ja vanhan käännöksen käännöserot antavat tässä hyvän opastuksen, koska vanha käännös käyttää sanaa sielu, ja uusi käännös ikään kuin selittää, mitä se sielu tarkoittaa.

     Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen
     ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen,
     ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR38)

     Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen
     ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.
     Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7)


Ruumiin, sielun ja hengen kolmijako ei tarkoita sitä, että ihmisessä on toisistaan erotettavat kolme osaa. Niiden avulla voidaan kuitenkin ymmärtää ihmistä paremmin. Ruumiista puhuttaessa tarkastellaan ihmisen arkista elämää ja fyysisyyttä. Sielusta puhuttaessa keskitytään ihmisen ajatteluun, mieleen ja tunteisiin. Hengestä puhuttaessa näkökulma on usein ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa.

Jottei asia kävisi kuitenkaan liian helpoksi, Raamatusta löytyy myös erilaisia näkökulmia sieluun. Uudesta käännöksestä näyttää hakukoneen perusteella löytyvän 66 kertaa sana 'sielu'. Vanhan testamentin puolella noin puolet näistä maininnoista on aina muodossa "sydän ja sielu".

     Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi,
     koko sielustasi ja koko voimastasi. (5. Moos. 6:5)

     Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi,
     koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
     (Matt. 22:37)

     "Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne,
     ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä,
     että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä
     ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
     (5. Moos. 10:12)

     Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti. (Ps. 73:21)


Ihmisestä voidaan hyvin helposti sanoa, missä hänen sydämensä sijaitsee fysiologisesti. Raamatussa sydäntä tarkastellaan kuitenkin lähes aina ihan jotenkin muuten kuin ruumiin elimenä.

     Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
     (Matt. 6:21)


Sydän ja sielu kuvaavat yhdessä ihmisen tahtoa, päätöksiä ja valintoja. Tätä korostaa hyvin alkuseurakunnan elämää kuvaava lause, jossa yhteinen sielu on vertauskuva yhteisestä päämäärästä ja elämäntavasta.

     Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.
     Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti,
     vaan kaikki oli heille yhteistä. (Ap. t. 4:32)


Jumalan ensimmäinen ja tärkein käsky on, että ihminen rakastaa häntä koko sydämestään ja sielustaan. Se ei tarkoita, että olisi olemassa kaksi tiettyä kohtaa ruumiissa, jotka pitää valjastaa Jumalan palvelemiseen. Kyse on ihmisen kokonaisuudesta.

     Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä
     minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
     (Ps. 103:1)


Kokonaisuudessa on erilaisia puolia, ja siksi Raamatussa ei puhuta vain ihmisestä vaan on tehty tämä kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen. Edes ruumis ja sielu eivät toimi ihmisessä erillään. "Terve sielu terveessä ruumiissa" oli jo roomalaisten hyväksi havaitsema viisaus. Saman sanoo toisinpäin Raamatun sananlasku: "Iloinen sydän kaunistaa kasvot, ahdistus murtaa mielen." (Sananl. 15:13) Niinpä esimerkiksi Psalmeissa sielu kuvaa erityisesti ahdistuksen tai ilon tunteita.

     Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua
     oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. (Ps. 23:3)

     Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan.
     Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja
     uupuu autiomaassa ilman vettä. (Ps. 63:2)

     Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on
     kallioni, minun osani iankaikkisesti. (Ps. 73:26)

     Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se
     ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni
     ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen
     elävän Jumalan eteen. (Ps. 84:3)


Toisaalta Raamattu erottaa sielun ja ruumiin toisistaan, kun puhutaan kuolemaan liittyvissä asioissa. Ihmisen kuoleman ja ylösnousemuksen välissä voidaan helposti sanoa, missä ihmisen ruumis on haudattuna. Mutta koska silloin ei ole kyse enää elävästä olennosta, joudutaan kysymään, missä se elävä sielu on. Siihen ei voida sanoa tarkkoja vastauksia, mutta Raamatusta voidaan päätellä, että silloin ruumis ja sielu ovat erillään.

     Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät
     kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä,
     joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
     (Matt. 10:28)

     Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla
     niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman
     todistuksensa tähden. (Ilm. 6:9)


Jeesus nousi kuolleista ruumiillisesti. Uskontunnustuksessakin kristityt lausuvat, että uskomme ruumiin ylösnousemukseen Raamatun opetusten mukaan. Silloin ruumis ja sielu ovat saaneet uuden elämän. Mutta kaikesta päätellen Jumalan antaman elämän hengen ansiosta sielu ei sammu ruumiin kuollessa. Vaikka suurimmaksi osaksi Raamatussa puhutaan sielusta yhtenä osana ihmisen kokonaisuutta, kuoleman yhteydessä sielusta puhutaan kuolemattomana osana ja erillisenä asiana kuin ruumis. Millainen tämä "ruumiista erillinen sielu" sitten on, siihen meillä ei ole vastausta. Pikemminkin on ajateltava, että se on jonkinlainen välivaihe, ennen kuin tilanne on taas normaali. Ihminen on ylösnousemuksen jälkeen jälleen kokonainen.

Tässä oli suhteellisen pitkä johdanto, mutta sen jälkeen voinkin ihan vain muutamalla sanalla vastata kysymyksiisi tarkemmin.

Kysyisin sellaista, että missä noin anatomisesti ja fysiologisesti ihmisen sielu sijaitsee? Missä sijaitsee ihmisen henki? ...
Raamattu käskee varjelemaan sydämensä, niin olisi hyvä tietää, missä se sydän sijaitsee.

Edellä kirjoittamaani viitaten totean, ettei sielulla, "sydämellä" tai hengellä ole tarkkaa paikkaa. Sillä kuvataan ihmisen kykyä ajatella, tehdä valintoja ja olla yhteydessä Jumalaan ja lähimmäisiin. Esimerkiksi nämä kaksi raamatunkohtaa puhuvat keskenään samasta asiasta:

     Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi
     - siellä on koko elämäsi lähde. (Sananl. 4:23)

     Älkää mukautuko tämän maailman menoon,
     vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin
     että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto,
     mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja
     täydellistä. (Room. 12:2)


Jumalan Sana on tässä sydämen ja sielun hoitamisessa sekä armottoman tarkka että armollisen lohduttava työkalu.

     Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi
     kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään
     ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet,
     se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.
     (Hepr. 4:12)


Lainaus
Minulle opettajamme kertoi, että sairaalassa, jos joku ihminen kuolee, avataan ikkuna, jotta "sielu pääsee ikkunasta ulos". Meneekö sielu ikkunasta ulos? Entä henki, meneekö sekin ikkunasta ulos?

Tämä on yksi monista kansanuskomuksista, joita liittyy kaikkiin uskontoihin. Pelkästään erilaisissa piirroselokuvissa ja sarjakuvissa eri hahmot muuttuvat kuollessaan enkelimäisiksi sieluiksi, jotka alkaa lennellä ympäriinsä. Jeesus oman ylösnousemuksensa jälkeen oli ruumiillinen olento, joka söi, puhui ja kosketti asioita. Silti hän pystyi ilmestymään lukittujen ovienkin taakse. Jos ruumiin kuoleman ja ylösnousemuksen välillä sielun täytyy päästä jonnekin paikkaan, sitä varten ei tarvitse avata ikkunaa.

Olen kirjoittanut tällä palstalla myös aiheesta Sielun siirtyminen taivaaseen. Tuosta linkistä pääset tutustumaan siihen.

41
Nettipappi / Vs: Pääseekö eläimet taivaaseen?
« : 16.10.2016 - klo:15:17 »
Hei Em!

En tiedä, mihin viesteihin tai kirjoittajiin viittaat, vai puhutko minun vastauksistani, mutta mielestäni täällä on hyvää pohdintaa siitä, mitä Raamatussa sanotaan eläinten taivaaseen pääsemisestä. Ehkä en näe vastakkainasettelua niin selvästi kuin sinä. Olen kyllä poistanut aikanaan muutaman viestin, jotka eivät enää tuoneet aiheeseen mitään uutta, ja joiden sisältö oli liioitellusti sanottuna: "Minä haluan, että lemmikkini pääsee taivaaseen, joten kyllä se pääsee."

Aihepiiri herättää paljon tunteita, ja tavallaan heijastaa jotain länsimaisesta yhteiskunnasta, jossa elämme. Kun klikkaa Nettipapin palstan otsikkoluettelon yläpalkista kohtaa "lukukerrat" kahdesti, järjestyvät aiheet lukukertojen mukaiseen järjestykseen suurimmasta alkaen. Tulos on varsin mielenkiintoinen. (Ainakin tällä hetkellä, ennen kuin tilastot elävät.) Neljästä suosituimmasta aiheesta kolme käsittelee seksuaalisuutta. Neljäs kärkijoukkoon yltävä aihe on tämä eläinten taivaaseen pääsemistä koskeva. Suuria hengellisiä ja opillisia kysymyksiä on varmasti monilla, mutta päänvaivaa aiheuttavat eniten ne, jotka 1. eettisinä kysymyksinä linkittyvät omaan elämään tai 2. ovat tiedon rajapinnalla. Seksuaalisuus kuuluu ensimmäiseen ryhmään, eläinten taivaaseen pääseminen toiseen.

Lainaus
Raamatussa  ei sanota missään kohtaan etteivät eläimet pääsi taivaaseen joten on mielestäni tyhmää kertoa täälä suoraan etteivät eläimet tietenkään pääse taivaaseen. Ei myöskään sanota suoraan että eläimet pääsisivät taivaaseen joten kysymys on jokaisen oma tulkinta.

Kaikkineen Raamatun jumalalliseen viisauteen kuuluu se, että harvoin sitä ei voidaan lukea ulkoapäin sanelevana lakikirjana tai kytkentäkaaviona, joka puhuttelee vääjäämättä kaikkia kaikissa tilanteissa. Joitain asioita Jumala kuiskaa niin, että vastausta on kuulosteltava herkällä korvalla. Vastauksia löytää se, joka niitä aidosti kyselee. Joistain asioista ei puhuta suoraan, mutta silti se ei tarkoita, etteikö niitä voisi pohtia, ja jopa löytää vastauksia tutkimalla. Mitä vähemmän suoraa tietoa löytyy Raamatusta, sitä varovaisempi pitää olla, ettei rintaäänellä julista oikeita vastauksia. Viestiketjun aikaisemmissa viesteissä olen ottanut esille monia raamatunkohtia, joiden äärellä pohdintaan on aineksia.

42
Nettipappi / Vs: Alkoholi
« : 25.09.2016 - klo:22:47 »
Moro Arto!

Vastaan vain hyvin lyhyesti, että tässä tapauksessa on tehtävä ero kahden tosiasian välillä. Ensinnäkin on ikuinen Jumalan Poika ja toiseksi on ihmiseksi syntynyt Jeesus Kristus. Jumalallisesta näkökulmasta he ovat sama persoona, mutta ihmiseksi syntynyt Kristus on henkilö, jolla maanpäällinen elämä ja ihmisen olemus alkoivat tiettyyn historialliseen aikaan. Siksi voidaan todeta se, minkä Johannes myös sanoo toisessa kohdassa.

     Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen,
     ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi
     sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa
     uskoivat häneen. (Joh. 2:11)

43
Nettipappi / Anteeksianto
« : 19.09.2016 - klo:00:10 »
Jonkin salaisuudeksi jääneen teknisen ongelman vuoksi nimimerkin "AnonyymiSyntiäPoteva" alkuperäinen kysymys ei näy muille kuin Foorumin ylläpitäjille. Siksi kysymys erillisenä lainauksena tähän alkuun. Marko

Lainaus
Olen siis 13 vuotta, ja olen langennut yhä uudestaan itsetyydytyksen syntiin. Joka kerta kun olen langennut, mietteeni ovat olleet sekalaiset. Olen siis osittain tahallani masturboinut, ja osittain langennut. Olen muutaman kerran jopa rukoillut sen puolesta, että löytäisin tien mielenrauhaan. En ole kertonut vanhemmille, koska äitini kertoi, että kaikki synnit saa anteeksi, mitä kuluneena päivänä on tehnyt, eikä niitä tarvitse kertoa erikseen, mutta jos jokin painaa kovasti, niin voi kertoa. Haluan kuitenkin pysyä uskovana.

Siksi kysynkin, saako anteeksi, jos on tehnyt jatkuvasti tahallaan syntiä, mutta katuu jokaisen kerran jälkeen.

Olen onnistunut olemaan pitkään vapaalla mielellä, mutta viime päivinä tämä itsetyydytyksen synti on taas tullut elämääni.

Haluaisin vain päästä elämään ilman tahallista syntiä ja päästä maallisen elämän lopuksi taivaan kotiin.

Toivon pikaista vastausta. :)


Hei AnonyymiSyntiäPoteva!

Tiedän kokemuksesta, kuinka kauhea tunne se on, jos luulee olevansa Jumalan anteeksiannon ulkopuolella. Kristityn epätoivo on paholaiselle hyvin mieluinen olotila, ja siksi hän haluaa herättää syytöksiä kristityn sydämessä.

     Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan,
     joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi
     Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä. (Sak. 3:1)


Saatana on oikeassa siinä, että ihminen on syntinen. Siksi hän yrittää saada ihmisenkin keskittymään vain siihen syntiin, jotta armo unohtuisi.

     Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala
     - mutta hän julistaa vanhurskaaksi!
     Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus
     - mutta hän on kuollut meidän tähtemme,
     ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista,
     hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee
     meidän puolestamme! ... Olen varma siitä,
     ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit,
     eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä
     mikään tuleva eivätkä mitkään voimat,
     ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi
     erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on
     tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän
     Herrassamme. (Room. 8:33-34, 38-39)


Jeesuksen ansiosta Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää kristittyjä, vaikka nämä olisivat langenneet kuinka karkeisiin synteihin tahansa.

     Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä:
     - Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus
     ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty
     alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme
     päivin ja öin. (Ilm. 12:10)


Jeesuksen turvautuvalle oikeudenkäynti Jumalan kanssa on armon julistamista.

     Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra.
     - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat
     valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
     ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. (Jes. 1:18)


Toivon, että olet nämä asiat nuoresta iästäsi huolimatta ymmärtänyt hyvin syvästi.

Olet kuitenkin törmännyt siihen kysymykseen, joka on täysin oikea ja looginen: Entäpä, jos tekee syntiä jatkuvasti ja välillä aivan tahallaan? Kuinka on mahdollista saada silloin anteeksi? Koskeeko Jumalan anteeksianto vain tahattomia lipsahduksia?

Ainakin Raamatussa on kerrottuna esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on antanut anteeksi hyvin karkeita ja täysin tahallisia syntejä. 2. Samuelinkirjan luvuissa 11-12 on kerrottu Daavidista ja Batsebasta. Daavid oli hurskas kuningas, mutta siitä huolimatta hän lankesi tekemään aviorikoksen, jonka seurauksena yhden hänen urhoollisimman soturinsa Urian vaimo tuli raskaaksi. Daavid oli ihastunut kyseiseen naiseen, ja lähetti palvelijansa hakemaan tätä luokseen. Sinä aikana hän varmasti on ehtinyt miettiä sitä, onko hän tekemässä oikein. Siitä huolimatta hän teki niin.

Tämän jälkeen rikos jatkui. Kuultuaan, että nainen tuli raskaaksi, hän yritti ensin juonella peittää tilanteen. Hän kutsui Urian taistelusta kotiin olettaen, että tämä menisi vaimonsa luo yöksi. Mutta tämä jäi kuninkaanlinnan portin pieleen nukkumaan, koska halusi kunnioittaa taistelussa olevia ystäviään. Niinpä Daavid seuraavana iltana juotti Urian humalaan, jotta tämä sitten menisi vaimonsa luo, ja raskaus saataisiin tämän sotilaan nimiin. Mutta näin ei käynyt. Lopulta Daavid lähetti Urian takaisin sotaan. Mukanaan hän kantoi tietämättään omaa kuolemantuomiotaan. Urialla oli mukanaan kirjeen sotapäällikölle, jonka oli määrä laittaa Uria kiivaimpaan taisteluun, ja sitten jättää tämä yksin. Daavid teki siis murhan peittääkseen aviorikoksen. Kaiken hän teki tietäen ja harkiten. Suorastaan juonitellen.

Daavid sai tahalliset syntinsä anteeksi, vaikka joutuikin maksamaan niistä aika kovan hinnan.

Pietari puolestaan kysyi kerran Jeesukselta, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi lähimmäiselle, vaikka tämä tekisi toistuvasti saman synnin häntä vastaan. Jeesuksen vastaus antaa ymmärtää, että ylärajaa ei ole. Aina on annettava anteeksi. Jumala itse toimii samoin.

     Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra,
     jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan,
     niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle
     anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
     "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa",
     vastasi Jeesus. (Matt. 18:21-22)


Sinun ei tarvitse siis ollenkaan pelätä, että olisit kadotuksen lapsi, jos kerran uskot Jeesukseen. Kaikessa elämässäsi sinun kuuluu karttaa syntiä, koska se on Jumalan tahto, ja se koituu myös sinun itsesi ja sinun lähimmäistesi parhaaksi. Jeesuksen armo on kuitenkin aina suurempi kuin Jeesukseen uskovan ihmisen syntisyys.

     Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi
     suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi,
     siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. (Room. 5:20)


Varsinainen kysymyksesi kuului: "Saako anteeksi, jos on tehnyt jatkuvasti tahallaan syntiä, mutta katuu jokaisen kerran jälkeen?" Siihen vastaan kaiken edellä kirjoittamani johdosta lyhyesti: Kyllä saa.

Kysymyksesi taustalla on kuitenkin sellaisia asioita, että suosittelen sinua tutustumaan myös seuraaviin tämän palstan viestiketjuihin:

1. Onko itsetyydytys syntiä? - viestiketjussa pohdin sitä, millä tavalla uskovan ihmisen kuuluisi itsetyydytykseen suhtautua.
2. Pyhän Hengen pilkka - ketju käsittelee tahallisia ja anteeksiantamattomia syntejä.
3. Syntinen - otsikon alla on vastauksia uskovan ihmisen syntisyydestä.
4. Uskosta luopuminen - aiheesta löydät ajatuksia siitä, miten uskova ihminen voi liukua epäuskoon.

44
Nettipappi / Vs: kosto
« : 04.09.2016 - klo:14:53 »
Hei Ekaterina!

Voit luottaa siihen, että Jumala on oikeudenmukainen. Mitä kaikkea se käytännössä tarkoittaa, sitä en voi tietää. Varmaa on, että Jumala aikanaan pistää kaiken kohdalleen. Se on yhtä aikaa lohdullista ja pelottavaa. On lupa luottaa siihen, että minun kokemani vääryys sovitetaan. Samalla tiedän, että minussa on hurjan paljon väärää, ja vaikka luotan armoon, en tiedä, kuinka kovalla kädellä Jumala haluaa minun näkevän totuuden myös itsestäni.

     Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen
     siinnyt äitini kohtuun. Mutta sinä tahdot sisimpääni
     totuuden - ilmoita siis minulle viisautesi! Vihmo
     minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta
     valkeammaksi. (Ps. 51:7-9)


Tarkoitan siis sitä, että Jumala katsoo paljon suurempia kokonaisuuksia, mihin ihminen pystyy. Olet kokenut ystäviltäsi hylkäämistä ja halveksuntaa. Sinua on kohdeltu väärin, ja oikeudenmukainen Jumala haluaa jotenkin siihen puuttua. Mutta oletko valmis siihen, jos Jumala valitseekin toimintatavakseen sen, että hän herättää sinua vastaan rikkoneissa synnintunnon, joka johtaa syntien tunnustamiseen ja niiden anteeksi saamiseen? Olisitko valmis antamaan anteeksi, jos he haluaisivat sitä sinulta pyytää? Jos olet, silloinhan Jumala olisi voinut toimia aivan mahtavalla tavalla oikeuden toteutumiseksi. Jos et halua armahtaa vaan toivot kostoa, voitaisiin kysyä, onko heillä oikeus saada kosto sille, että sinä toivot Jumalan tekevän heidän elämästään kurjaa.

Meillä ihmisillä on tapana ajatella, että jos kahden ihmisen välillä on vääriä tekoja, ainoastaan suurin väärä teko on paha. Pienemmät pahat kuitataan sillä, että toinen on tehnyt vielä enemmän väärin. Jumala ei toimi niin. Hän puhuttelee jokaista syntistä riippumatta siitä, ovatko ne synnit ihmisten mittapuussa isoja vai pieniä.

Ymmärrän oikein hyvin, että on suuri tarve saada hyvitys kokemilleen vääryyksille. Raamatussa monet psalmikirjoittajat rukouksissa tuskailevat Jumalalle sitä, kuinka jumalattomat ihmiset näyttävät menestyvän ja hurskailla on vaikeaa. Ne rukoukset ovat aina oikeutettuja. Sinulla on aina oikeus huutaa tuskaasi Jumalalle. Sinulla on oikeus myös pyytää, että Jumala toimisi oikeudenmukaisesti. Kukaan ei saa sanoa, että sinun kokemasi vääryydet olisivat pieni asia.

Samalla sinua kehotetaan olemaan armollinen. Jos roikut kiinni kostossa ja sen toivomisessa, et lopulta koskaan löydä vapautta. "Kosto on tie, jolla eksyy helposti", sanotaan eräässä elokuvassa. Kostoa toivoen on helppo hukata oma jumalasuhteensa ja oma itsensä.

     Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät,
     vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu:
     "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan"
     - näin sanoo Herra. (Room. 12:19)


Jumalan oikeudenmukaisuudessa on suuri lohtu. Kristityllä on oikeus luottaa siihen, että tulevassa elämässä kaikki vääryys on pistetty kohdalleen. Jos tähän luottaa, voi olla vapaa. Samalla kannattaa pyrkiä elämään niin, ettei itse joudu olemaan oikomisen kohteena.

     Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion,
     mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.
     (Jaak. 2:13)


Haluaisin lohduttaa ja rohkaista sinua sillä, että Jumalan oikeudenmukaisuus pitää huolen siitä, ettei mikään vääryys voita. Toivon, että voisit olla levossa ja rauhassa, eikä mikään katkeruus saisi sydämessäsi valtaa. Kaikkein eniten toivon, että sinä ja nämä entiset ystäväsi löytäisitte yhteyden ja saisitte kaikki yhdessä hukuttaa keskinäiset syntinne ja vääryytenne siihen armoon, joka Jeesuksessa on.

45
Nettipappi / Vs: Aviorikos
« : 04.09.2016 - klo:14:17 »
Hei Nimimerkki!

Heti aluksi joudun pettymykseksesi toteamaan, etten voi vastata kysymykseesi. Ei ole olemassa noin tarkkoja rajoja, jotka sinä haluat saada selville.

Jeesus opettaa aviorikoksesta ainakin kaksi asiaa, jotka eivät ole sovitettavissa yhteen samaan rajanvetoon liittyen. Ensimmäinen antaa täydellisen ja pyhän elämän ihanteen ja vaatimuksen:

     Teille on opetettu tämä käsky: "Älä tee aviorikosta."
     Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista
     niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo
     tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. (Matt. 5:27-28)


Minun mielestäni tästä tiukempi versio voisi olla enää se, että miehet ja naiset eivät saa edes nähdä toisiaan tai olla ystäviä, ettei tule mahdollisuutta ajatella toisesta himoiten mitään.

Tiukimmalla mahdollisella tavalla ajatellen käytännössä kaikki kysymäsi asiat voidaan tämän kohdan perusteella tulkita aviorikoksiksi. Ehkä kyseenalaistaisin vain unen näkemisen, koska se ei ole millään tavalla tietoinen valinta. Vaikka kyllähän ihmiset tekevät syntiä tahattomastikin ja tiedostamattaan. Muuhun kuin aviopuolisoon suuntautuvat unet voitaisiin tiukasti tulkiten sanoa perisynnistä nouseviksi hedelmiksi.

Yleisesti kohta kuitenkin ajatellaan niin kuin itsekin ajattelen, että tekemisissään kristityn kuuluu olla ajatuksiltaan ja motiiveiltaan puhdas. Eli ystävyyssuhteet tai aidosti tervehdyksenä tehdyt halaukset tai syvälliset keskustelut eivät ole edes tämän kohdan mukaan aviorikoksia.

Mutta Jeesus opettaa pari jaetta myöhemmin muutakin:

     On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota
     vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.
     Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää
     vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden,
     ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee
     myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
     (Matt. 5:31-32)


Jos edelliset jakeet aviorikoksesta ja nämä jakeet haureudesta tai huoruudesta yhdistetään, niin sehän tarkoittaa, että puolison himoitseva ajatus jotakuta muuta kohtaan on oikeus kokea itsensä petetyksi ja oikeus ottaa avioero. Ja sitä Jeesus ei tarkoittanut. Tässä yhteydessä haureus tarkoittaa huomattavasti fyysisempää aviorikosta kuin edellisissä jakeissa.

On siis aviorikoksia, jotka Jumalan käskyjen ja myös psykologisen todellisuuden perusteella järkyttävät avioliiton perustuksia todella kovasti. Ja on aviorikoksia, jotka ovat sydämen suuntautumista väärään kohteeseen.

Kun tavoitellaan Jumalan mielen mukaista täydellisen puhdasta sydäntä, pieninkin ajatuksen hairahdus on osoitus siitä, ettei ole synnitön. Sydämen hairahdukset sukupuolisissa asioissa voidaan Jeesuksen opetusten mukaan laittaa aviorikoksen nimikkeen alle. Mutta kun puhutaan kristittyjen avioliittojen käytännön ratkaisuista, aviorikoksen raja on vedetty paljon konkreettisempiin sukupuolisiin tekoihin.

Tämän tarkemmin en pysty kysymykseesi vastaamaan.

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 103