Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 103
16
Nettipappi / Vs: Kuolemantuomio
« : 18.04.2017 - klo:00:54 »
Hei Moottorisaha,

Vastaan hyvin lyhyesti ja käytän aika naiivia esimerkkiä. Sienten tai raa'an jauhelihan syöminen ei ole millään tavalla kiellettyä, mutta silti kaikki ihmiset eivät vain pysty sitä tekemään. Kun olen puhunut kuolemantuomiosta, olen käsitellyt sitä, millaisia oikeuksia Raamatun mukaan yhteiskunnalla on. Aivan eri asia on se, kuka yksittäinen ihminen pystyisi toimimaan telottajana tai pyövelinä. Vaikka kuolemantuomioon olisi lain tai jopa Raamatun antama oikeutus, on se rangaistuksena raskas, että sen täytäntöön paneminen ei voi olla helppoa kenellekään yksittäiselle kristitylle. Henkilökohtaisesti esimerkiksi en usko, että kykenisin laittamaan kuolemanrangaistusta täytäntöön.

17
Nettipappi / Vs: Kuolemantuomio
« : 07.04.2017 - klo:01:40 »
Laitan erillisenä viestinä korjauksen vastaukseeni. Sain hyvän palautteen, joka ohjasi minut oikeampaan ymmärrykseen. Viimeisimpien sotien aikaan Suomessa oli voimassa kuolemanrangaistus rintamakarkuruudesta, mutta nykyisellään sitä ei ole Suomen laissa edes sota-aikaan.

18
Nettipappi / Vs: Kuolemantuomio
« : 05.04.2017 - klo:22:51 »
Hei Oikeudentuntoinen,

Esitit hyviä jatkokysymyksiä ja pohdintoja.

Eikö ole pikemminkin niin että Jeesus luovuttaa tuossa kivitys-kertomuksessa tuomiovallan ihmisen henkeen ainoastaan Jumalalle, sillä kaikki ihmiset ovat syntisiä, emmekä siksi voi tuomita muita.

Tätä syntisen naisen tapausta käytetään välillä tällä tavoin, niin kuin sanot. Itse tuolla edellisissä viesteissäni totean, että tässä kohdassa Jeesus kieltää ihmistä ottamasta oikeutta omiin käsiin. Hän ei tietenkään kannusta myöskään siihen, että kuolemantuomio pitäisi olla yhteiskunnassa voimassa. Jeesuksen kannanotto on kuitenkin selkeästi yksilön etiikkaa puhutteleva. Hänen toimintansa on niin viisasta ja tarkasti valittua, että se kohdistuu väistämättä yksilön itsetutkiskeluun ja syntisyyden osoittamiseen. Mutta se jättää kannanoton yhteiskunnan toimintamalleista avoimiksi.

Sinäkin pohdiskelet kysymyksessäsi sitä, että mielestäsi esivallan miekankanto-oikeus voisi tarkoittaa sitä, että on oikeutettua käydä puolustussotaa omaa maata suojellakseen. Mutta jos pysymme tuossa samassa logiikassa, että Jeesus tämän aviorikoksesta kiinni otetun naisen tapauksessa kielsi kaikenlaisen ihmisen aiheuttaman kuoleman tuottamisen, niin silloinhan ei olisi oikeutta edes sodassa surmata vihollista.

Kun Jeesus sanoo, ettei saa tuomita, niin se tarkoittaa sitä, että kenelläkään ihmisellä ei ole oikeus julistaa toista ihmistä kadotuksen lapseksi. Kukaan ei voi tietää, mikä toisen ihmisen iäisyyskohtalo varmuudella on.

     Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on
     valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen.
     Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
     (Jaak. 4:12)

     Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita;
     älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään
     kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin
     teillekin anteeksi annetaan. (Luuk. 6:37 KR38)

     Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin
     Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo
     esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa
     kiitoksen Jumalalta. (1. Kor. 4:5)


Lähimmäisen tuomitseminen on siis ennen kaikkea hänen julistamistaan kadotustuomion alaiseksi. Kyllähän me puhekielessä tarkoitamme toisen tuomitsemisella sitäkin, että sanomme lähimmäisen tekoja vääriksi. Tässäkään mielessä kristityllä ei ole oikeutta nousta toisen yläpuolelle, mutta silti Jeesus käski puuttua lähimmäisen vääriin tekoihin.

     Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken.
     Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta
     ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä
     "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan
     sanalla". Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle.
     Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin
     pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte
     maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te
     vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
     (Matt. 18:15-18)


Lähtökohtaisesti kristityllä on siis oikeus ja velvollisuus puuttua vääryyteen. Toki nämä todetut näkökulmat eivät vielä kerro mitään siitä, millaisissa rajoissa se puuttuminen voidaan tehdä.

Lainaus
Olen sisäistänyt, että päivämme ovat Jumalan käsissä, eikä siksi kukaan muu voi niihin puuttua.

Vanhan testamentin juutalaisuudessa Jumala määräsi tietyistä rikoksista rangaistukseksi kuolemantuomion. Sen tuomion toteuttivat ihmiset. Silti päivät olivat perimmiltään Jumalan käsissä, koska hän oli säätänyt, missä tapauksissa ihmisten kuului toimia hänen käsinään.

Esivalta on yksi Jumalan käsistä. Yksittäisellä ihmisellä ei ole oikeutta tarttua miekkaan:

     Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi
     tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan
     kaatuu. (Matt. 26:52)


Silti miekkaa ja yhteiskunnan velvoittamia miekan kantajia tarvitaan yhteiskunnassa:

     Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi.
     Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna
     miekkaa turhaan. (Room. 13:4a)


Kyse ei ole sotaan liittyvästä miekasta, koska sama jae jatkuu:

     Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön
     väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. (Room. 13:4)


Miekalla annettava rangaistus Rooman valtakunnassa oli kuolemantuomio, ei mikään haavoille viiltely tai tökkiminen. Paavalikin telotettiin miekalla.

Yhä uudelleen toistan: Raamatun mukaan esivallalla on oikeus päättää rangaistuksista parhaan ymmärryksensä mukaan. Kristityn on suostuttava esivaltansa alaisuuteen.

Raamattu ei kiellä esivaltaa päätymästä kuolemantuomioita langettaviin lakiteksteihin. Mutta se ei myöskään kiellä kristittyä viemään eteenpäin sellaista lainsäädäntöä, jota kristitty itse pitää ihanteena. En todellakaan kannata kuolemantuomioiden lisäämistä Suomen lakiin, mutta en saa myöskään sanoa, että Suomen valtio tekisi automaattisesti väärin, jos se näkisi hyväksi määrätä kuolemanrangaistuksen riittävän raskaista rikoksista. Tämä on asia, josta ei Raamatun valossa sanoa mitään tämän kovemmin kiveen kirjoitettua.

Lainaus
Eräs vankilapastorikin juuri sanoi Aamulehdessä, että "vaikka mies lusisi koko elämänsä, sekin elämä on arvokas".

Tämä pitää todella hyvin paikkansa. Kristittyjen on siksi monella tapaa oltava lamppuina maailmassa ja autettava ihmisiä näkemään elämän arvo. Mutta tätäkään asiaa ei voida katsoa vain yhden näkökulman kautta. Saarnaaja pohtii syvän elämänviisauden kautta:

     Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus,
     ihmiset rohkaistuvat pahantekoon. (Saarn. 8:11)


Kärjistän: Jos sarjamurhaaja saa sakkorangaistuksen, ollaan ehkä arvostettu hänen elämäänsä, mutta halveksittu niiden ihmisten elämää, jotka hän on murhannut. Henkirikoksia tapahtuu myös vankiloissa, joten aivan loogista olisi sekin, että oikeuslaitos haluaisi kunnioittaa myös toisten vankien elämää ja pitää huolen siitä, että esim. patologinen murhaaja ei voi jatkaa toimintaansa edes vankilassa.

Tämä on toki vain pohdintaa, koska kyllä yhteiskunta varmasti sen verran kovia keinoja osaa keksiä, että murhan uusiminen olisi mahdotonta. Mutta elämän kunnioittamisen argumenttikaan ei ole yksiselitteinen lähestymistapa.

Lainaus
Ja myös murhaaja voi katua ja tulla synnintuntoon, eivätkä muutkaan synnit ole Jumalan edessä sen pienempiä kuin murha?

Pitää paikkansa. Mutta yhtä lailla meillä on esimerkiksi Natsi-Saksan kuolemaantuomittujen upseerien kohdalla kertomuksia siitä, kuinka juuri kuoleman odottaminen sai heidät synnintuntoon. Tästä on mielenkiintoinen artikkelikin: Natsijohtajat viimeisellä tuomiolla.

Lainaus
Olen ymmärtänyt että kaikki tappaminen vaikuttaa sieluun. Miksi monet papit ja kristityt ovat sitä mieltä, että kuolemantuomio on väärin?

Minusta se on täysin luonnollista, että näin ajatellaan. Eikä se ole henkilökohtaisena mielipiteenä ollenkaan väärä ajattelutapa. En minäkään kannata kuolemantuomioita. Ainakaan Suomessa en uskoisi niiden saavan mitään hyvää aikaan. Mutta koska minulta kysytään tätä asiaa Raamatun valossa, en voi myöskään sanoa, että Raamattu ilman muuta kieltää esivaltaa säätämästä kuolemantuomioita.

Lainaus
Entä jos esivallan miekankanto-oikeus viittaakin oikeuteen puolustaa omaa kansaa? Minusta pitää olla johdonmukainen, ja jos ei kristinusko hyväksy oikeutta aborttiin ja eutanasiaan, miksi myöskään kuolemantuomioon? Kaikissahan ihminen tekee päätöksen toisen hengestä.

Niin kuin edellä sanoin, myös sotilas, joka ampuu kohti rynnistävän vihollisen, tekee päätöksen tämän hengestä. Eikä hän siitä huolimatta tee helppoa päätöstä. Myös tällainen tappaminen vaikuttaa ihmisen sieluun. Niitä jälkiä kantaa vieläkin moni suomalainen sielussaan - jopa sellaiset sukupolvet, jotka itse eivät ole olleet sotaa näkemässä.

Nämä ovat eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Sodassa tappaminen on yleensä kaikkein helpoimmin hyväksyttävissä oleva tappamisen muoto. Yleensä se perustellaan sillä, että se on pienempi paha, koska siinä sotilas joutuu valitsemaan, kuka kuolee - koska joka tapauksessa joku kuolee: hyökkäävä vihollinen tai sotilas itse tai joku ihminen, jota sotilas haluaa henkensä uhalla puolustaa.

Abortti ja eutanasia ovat vaikeammin puolustettavissa. Siksi keskusteluissa pyritään joko nimeämään syntymätön lapsi joksikin muuksi kuin oikeaksi ihmiseksi. Tai sitten pyritään korostamaan niitä vaikeuksia, joihin joudutaan, jos lapsi syntyy. Toisaalta eutanasiakysymyksissä pyritään vertaamaan kuoleman vakavuutta ja tuskien suuruutta niin, että kuolema nähdään pienempänä pahana. Nämä ovat hyvin luonnollisia psykologisia reaktioita, joissa myös halutaan perustella asia "pienimmän pahan teologialla", vaikka se on paljon vaikeampaa kuin sodan tapauksessa.

Kuolemantuomioiden suhteen logiikka on edelleen sama. Minun ajattelussani se menee vaikeustasoltaan näiden väliin. Kuolemantuomioita tarkastellaan todennäköisesti kahdesta eri näkökulmasta. 1. Jos rikollisella on liian suuri riski toistaa esimerkiksi henkirikos tai muu toisten ihmisten elämää ratkaisevasti tuhoava rikos, on pienempi paha, että rikokseen syyllistynyt kuolee eikä joku seuraava syytön uhri. 2. Jos yhteiskunnassa rikoksista ei ole määrätty riittävän kovia rangaistuksia, ihmisillä on varaa ottaa riskejä. Esimerkiksi joku saattaa vihata toista ihmistä niin sydämensä pohjasta, että on valmis ottamaan riskin, että hän joutuu siitä vankilaan loppuiäkseen. Mutta hän ei ehkä ota sitä riskiä, jos tietää, että rangaistuksena olisi kuolemantuomio.

Nämä ovat siis erilaisia ajatusketjuja, joissa näitä ihmisen tappamisen muotoja - sota, abortti, eutanasia ja kuolemantuomio - tarkastellaan pienimmän pahan kautta. Kristillisessä etiikassa sota on nähty vaikeaksi, mutta helpoimmin hyväksyttäväksi muodoksi. Abortti ja eutanasia kaikkein vaikeimmin hyväksyttäviksi muodoiksi.

Kuolemantuomio jakaa mielipiteitä eniten. Pelkkä elämän kunnioittamisen periaate ei itsessään ratkaise asiaa, koska kyse ei ole ainoastaan rikokseen syyllistyneen elämän kunnioittamisesta, vaan mahdollisesti monen muun ihmisen elämän kunnioittamisesta.

Toistin tässä vastauksessa paljon edellisissä vastauksissa kirjoittamiani asioita, mutta toivottavasti sait silti joitain selkiyttäviä näkökulmia pohdintojesi avuksi.

19
Nettipappi / Vs: Kuolemantuomio
« : 02.04.2017 - klo:18:59 »
Hei Oikeudentuntoinen,

Sanoit olevasi samaa mieltä kuin nimimerkki "empatiaa". Joudun nyt vastaamaan sinulle samoin kuin hänelle: et ole oikein saanut kiinni siitä, mitä olen tämän ketjun aikaisemmissa viesteissä kirjoittanut. Tuntuu siltä, että sisällytät vastauksiini jotain sellaista, mitä en ole sanonut.

En ymmärrä miksi Jumala vaatisi kuolemanrangaistusta enää Jeesuksen sovitustyön jälkeen.

Minun on vaikea ymmärtää, mitkä tämän viestiketjun vastaukseni saavat ajattelemaan, että olen näin väittänyt. Olen sanonut, että Raamattu määräsi VT:n aikana kuolemantuomiot tietyistä rikoksista. Jeesus osoitti avionrikoksesta tavatun naisen tapauksessa, että hän ei vaadi kuolemantuomiota. Jeesuksen ja apostolien aikana kun tapahtui se ratkaiseva muutos, että sanoma Messiaasta ei enää liittynyt juutalaisuuden kehykseen vaan sanomaa Kristuksesta vietiin eteenpäin muodossa, joka ylitti kansakuntien rajat. Siksi apostoli Paavali opettaa Jeesuksen ajan jälkeenkin, että esivallalla on oikeus päättää rangaistuksista niin kuin hyväksi näkee. Aikaisemmin nämä rangaistussäädökset liittyivät juutalaisen kansan lakiin, mutta kun "kirkko" ja "valtio" erosivat Jeesuksen aikana toisistaan, velvoitti Jumala kristittyjä kuuntelemaan sitä esivaltaa, jonka alaisena kukin eli.

Toki jos tulee ristiriitatilanne vastaan, tulee kristityn kuunnella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Kuolemantuomio on kuitenkin asia, joka Paavalin opetusten mukaan menee niissä rajoissa, että yhteiskunnalla on oikeus sellaisia lakeja säätää.

Lainaus
Mikä sitten estää sen ettei aviorikoksestakin voisi nykyään säätää kuolemanrangaistusta jos yhteiskunta niin tahtoo?

Periaatteessa ei mikään. Mutta pidän hyvänä sitä, että ainakaan suurimmassa osassa länsimaita ei olla nähty tällaista lainsäädäntöä tarpeelliseksi.

Lainaus
Jumalalla on viimeinen tuomio, niin miksi jo maan päällä pitäisi tuomita kuolemaan? Eikö väkivalta aina synnytä huonoja hedelmiä ja saa yhteiskunnan lankeamaan samalle raakuuden tasolle?

Minun on vaikea pitää kuolemantuomiota ja väkivaltaa samana asiana. Eihän yhteiskunta ole varas, kun se ottaa ihmisiltä sakkoja tai kidnappaaja, kun se tuomitsee vankilaan - vaikka anarkistisessa ajattelussa asiat varmaankin nähdään näin. Ne ovat yhteiskunnan päättämiä rangaistusmenettelyjä, joita yksittäisillä ihmisillä ei oman päätöksensä mukaan ole lupa toteuttaa. Kuolemantuomio on myös rangaistusmenettely, vaikkakin paljon edellisiä ankarampi. Se ei ole yksilön väkivaltainen teko ja oman mielen mukaan tehty tappo.

Suomen laissa on edelleen kuolemantuomio mahdollinen - joskin vain sota-aikaan. Kun ollaan tilanteessa, jossa yhteiskunta velvoittaa jäseniään puolustamaan maata henkensä uhalla, sakkorangaistus tai vankeusrangaistus on tuskin riittävä "motivaatio", jos pelottavassa tilanteessa laskeskelee, ryhtyykö rintamakarkuriksi vai täyttääkö velvollisuutensa. Tilanne on kaikin puolin epäinhimillinen, niin kuin sekin, että vihollinen saisi tulla rajan yli ja tehdä, mitä haluaa.

Nämä skenaariot ovat kauheita, mutta kaikki mainitsemani asiat ovat eri asia kuin yhteiskunnan lankeaminen raakuuteen ja väkivaltaan. Sodassa ei ole mitään jaloa ja sen hedelmät ovat aina raskaita kantaa. Sitä en kiistä. Mutta yhteiskunta on oikeutettu tekemään päätöksen myös sodasta. Ja silti yhteiskunta ei anna oikeutta kenellekään yksilölle ryhtyä yksinään sotaan vastoin lakia ja liikekannallepanoa. Se olisi väkivaltaa, kuten yksittäisen ihmisen päättämä "kuolemantuomio" ilman lain tukea.

Lainaus
Lisäksi kysyn mikä sitten estää sallimasta myös eutanasiaa jos yhteiskunta voi päättää ihmisten elämästä ja hengestä?

Yhteiskuntaahan ei estä mikään. Silti toivon, että yhteiskunta näkee viisaaksi pitää nämä kaksi asiaa erillään. Olisi minun mielestäni kovin vaikea ymmärtää yhteiskuntaa, joka pitää kuolemaa niin pahana asiana ja ankarana rangaistuksena, että pahimmallekaan rikolliselle sellaista ei saa määrätä - mutta samassa yhteiskunnassa kuolemaa saisi käyttää palkintona sairaalle ja hänen läheisilleen.

Lainaus
Ja täytyy muistaa että ihmiset ovat pahoja ja helposti korruptoituvia. Kykenemmekö oikeasti kantamaan vastuun päätöksestä tappaa, vaikka se olisi esivallan kollektiivinen sellainen.

Jos viittaan vielä tuohon edelliseen ajatukseen, niin eutanasian puolustajien näkökulmat sosiaalisessa mediassa ovat juuri ne, että nimenomaan yhteiskunnalla on viisaus päättää ja tehdä selvät säännöt siitä, milloin ihminen voidaan tapaa. Minun mielestäni se on todella ongelmallista, kun puhutaan sairauden ja kärsimyksen määrän arvioinnista lähtökohtana tappamispäätökselle. Rikosoikeudellisesti rajanveto on paljon helpompaa. Mutta ei varmasti helppoa silti. Vaikka lakipykälät olisivat miten selviä tahansa, tuomion täytäntöönpanosta vastuussa olevat ihmiset ovat erittäin vaikeassa tilanteessa.

Mutta toisaalta yhteiskunta ei voi jättää tuomioita määräämättä siksi, että ne ovat vaikeita. Suomessakin on paljon esimerkkejä siitä, kuinka ihminen on saanut murhasta tai taposta pitkän vankilatuomion, ja vapautumisen jälkeen on uusinut tekonsa. Yhtä hyvin voitaisiin esittää kysymys, kykeneekö yhteiskunta kantamaan vastuun siitä, että syytön tuli tapetuksi.

Lainaus
Ja niin helposti yhteiskunnat voivat joutua vaikka diktaattorin hallittavaksi, niin onko sellaisella esivallalla toimintavalta Jumalalta?

     Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen.
     Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin,
     häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
     (Room. 13:1)


Raamattu on hyvin yksiselitteinen siinä, että Jumala on asettanut esivallan hallitsemaan. Asiayhteydestään irrotettunakin tämä jae on varsin toimiva:

     Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.
     (1. Kor. 14:33b)


Kaikkineen tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on antanut esivallalle tehtävän. Esivalta voi kuitenkin toimia vastoin Jumalan tahtoa. Diktatuuri on yksi valtiomuoto. Valitettavan usein se on hyvin epäoikeudenmukainen tapa hallita. Silti se hallinto itsessään saa valtuutuksensa Jumalalta, vaikka kaikki sen tekemät päätökset eivät sitä saisikaan. Siksi kristityn täytyy tuntea sekä oman esivaltansa säädökset ja Jumalan säädökset. Tarvittaessa on toimittava niin kuin apostolit tekivät oman esivaltansa edessä:

     Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat:
     "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä."
     (Ap. t. 5:29)


Lainaus
Ja minua häiritsi, että nettipappi mainitsi Rooman oikeusjärjestyksen; oliko Paavalin mielestä oikein laittaa esim orjia tappelemaan areenalla kuolemaan?

Rooman oikeusjärjestys oli juuri se, josta Paavali nuo edellä mainitut sanat esivallan kunnioittamisesta sanoi. Hän sanoi ne kirjeessään roomalaisille. Mutta ei se tarkoita sitä, että Paavali olisi hyväksynyt kaiken sen, mitä se oikeus päätti. Ei Paavali varmasti pitänyt hyvänä kristittyjen vainojakaan, joita Rooma vähän myöhemmin toteutti. Silti esivalta itsessään oli hyvä asia, ja sitä piti kunnioittaa.

Lainaus
Minulle kristinuskon selkeä ydin on aina ollut kaikkien ihmisten sama arvo ja ihmishengen kunnioitus.

Nämä ovat mitä parhaita arvoja. Pidä niistä kiinni. Ihan uskon ytimeksi minä en niitä sanoisi. Kristinuskon ydin on henkensä uhraava Jeesus Kristus, joka kuolemallaan avasi syntisille ihmisille tien taivaaseen. Tavallaan se on siis aivan jotain muuta kuin suoranaista ihmishengen varjelemista. Mutta Jeesuksen uhri kyllä antaa pelastetuille tehtävän rakastaa lähimmäisiä täysin voimin, niin kuin Jeesuskin teki:

     Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
     kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
     (Joh. 15:13)


Loppukaneettina kuitenkin sanon hyvin selvästi: minä en kannata kuolemantuomioita niin, että esim. Suomessa täytyisi sota-aikana voimassa olevaa kuolemantuomiosäädöstä laajentaa rauhan aikaa koskevaksi. Haluan vain korostaa sitä, että Jeesuksen ja apostolien opetukset kannustavat kaikenlaiseen hyvyyteen ja lähimmäisen rakkauteen - mutta antavat myös yhteiskunnalle tehtävän palvella oikeutta ja järjestystä parhaaksi katsomallaan tavalla.

20
Nettipappi / Vs: Nimeltä kutsuminen
« : 27.03.2017 - klo:16:35 »
Hei xxx,

Kysymys on hyvin aiheellinen. Kohta, joka kastetilaisuuksissa usein luetaan on:

     Ja nyt - näin sanoo Herra,
     joka sinut loi, Jaakob,
     joka sinut muovasi, Israel:
     - Älä pelkää.
     Minä olen lunastanut sinut.
     Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
     sinä olet minun. (Jes. 43:1)


Usko on paljon enemmän joukkuelaji, millaiseksi se länsimaissa mielletään. Erityisesti pohjoismaissa uskonto nähdään hyvin tarkasti rajattuna yksityisasiana, josta hädin tuskin kerrotaan edes Jumalalle. Tämä ei ole Raamatusta nouseva käsitys uskosta. Siellä usko on yhteispeliä ja vähintäänkin seurakuntatasolla julkista. Vanhan testamentin Israel on monella tapaa esikuva kristilliselle seurakunnalle. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että Raamattuun talletettu Herran siunaus ei ole kirkoissa tutuksi tulleessa monikkomuodossa. Alkuperäinen menee näin:

     Herra sanoi Moosekselle: "Sano Aaronille
     ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin,
     lausukaa sille näin:

     Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
     Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen.
     Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.

     Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni,
     minä annan sille siunaukseni." (4. Moos. 6:22-27)


Kun seurakunnasta puhutaan yksikössä, se jotenkin korostaa yhteenkuuluvuutta ja joukkuepeliä. Sama asetelma näkyy myös Uuden testamentin puolella. Seurakunta on Kristuksen morsian - ei haaremi, jossa on monta morsianta.

     Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta.
     Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle,
     Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä
     kuin puhtaan neitsyen. (2. Kor. 11:2)


On siis oikein ajatella, että nimeltä kutsuminen on koko vanhan ja uuden liiton seurakunnan kutsumista. Mutta kaikesta huolimatta vanhan ja uuden liiton seurakunnat koostuvat yksittäisistä jäsenistä. Vaikka seurakuntaelämä on joukkuelaji, ovat kaikki ihmiset siellä yksilöinä eivätkä kasvottomana massana. Ihmiset ovat yksilöinä Jumalalle rakkaita Jumalan kuvia.

     Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me
     myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.
     Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta.
     Tämä ei käy, veljeni! (Jaak. 3:9-10)

     Kuningas vastaa heille: "Totisesti: kaiken, minkä te
     olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni,
     sen te olette tehneet minulle." (Matt. 25:40)


Myös Jeesus kutsui ihmisiä aivan yksitellen ja usein nimeltä seuraajiensa joukkoon:

     Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja
     sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun
     on määrä olla vieraana sinun kodissasi." (Luuk. 19:5)

     Kulkiessaan tulliaseman ohi hän näki Leevin,
     Alfeuksen pojan, istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle:
     "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan
     Jeesusta. (Mark. 2:14)

     Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi
     häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen
     poika. Nimesi on oleva Keefas" - se merkitsee:
     Kallio. (Joh. 1:42)

     Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille:
     "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua
     enemmän kuin nämä toiset?"  "Rakastan, Herra",
     Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas."
     Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." (Joh. 21:15)

     Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul,
     Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi: "Herra, kuka
     sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä
     vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla,
     mitä sinun on tehtävä." (Ap. t. 9:4-6)


On siis totta, että mainitsemasi Jesajan kirjan kohta tarkoittaa siinä yhteydessä Israelia. Mutta yhtä aikaa on totta, että sen vuoksi myös jokainen yksittäinen kristitty saa uskoa, että siihen sanaan tiivistyy myös Jumalan suhtautuminen jokaista ihmistä kohtaan.

Jumala on suorastaan määrännyt, että jokainen ihminen, joka kuuluu Kristuksen seurakuntaan, eli uskoo Jeesukseen, kuuluu pelastuvien joukkoon. Tämän seurakunnan Jumala on nimeltä kutsunut:

     Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan,
     niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän,
     joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä
     mukaisesti. (Ef. 1:11)


Samalla jokainen seurakunnan jäsen on yksitellen ja nimeltä kutsuttu elämään kiinni Kristuksessa ja pelastavassa uskossa:

     Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka
     rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa
     mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)


21
Nettipappi / Vs: Kristittyjen suhtautuminen VT:n outouksiin
« : 27.03.2017 - klo:03:19 »
Tervehdys Pasifisti,

Jeesus on tosi Jumala, josta sanotaan Johanneksen evankeliumin alussa:

     Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme
     katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle
     Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1:14)


Täynnä armoa ja totuutta on yhdistelmä, joka on vaikea ottaa vastaan. Siksi yleensä eri ihmiset korostavat vain jompaakumpaa puolta. Puhutaan joko nallekarhumaisesta lempeydestä ja suvaitsevaisuudesta tai sitten muistutetaan Jumalan tuomiosta. Kumpikin puhtaaksi viljeltynä vääristää Raamatun ilmoituksen - vaikka niiden yhdistäminenkin tuntuu joskus vaikealta. Silti Raamatussa korostetaan yhä uudelleen Jumalan pyhyyttä ja Jumalan rakkautta.

Jeesushan jo maanpäällisen elämänsä aikana toi vahvasti kummatkin puolet esiin. Aivan erityisesti se näkyi keskeisimmässä teossa, eli sovitustyössä. Yhtä aikaa Jeesus näytti armollisuutensa ja Jumalan ankaran pyhyyden. Jumala osoitti kiivautensa, pyhyytensä ja vihansa vaatimalla synnin sovitukseksi kuoleman, mutta armonsa ja rakkautensa siinä, että sen kuoleman kärsi sijainen.

     Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa.
     Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei
     tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan
     viha pysyy hänen yllään. (Joh. 3:35-36)

     Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä
     ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys
     johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä
     sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se
     kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan
     oikeudenmukainen tuomio tulee julki. (Room. 2:4-5)


Nämä puolet Jumalasta ovat nähtävissä koko Raamatun läpi. En siksi osaa pitää Vanhaa testamenttia jotenkin julmempana kuin Uutta testamenttia tai Jeesusta. Näen kaiken kokonaisuutena, jossa Jumala näyttäytyy kaikkivaltiaana ja pyhänä Hallitsijana sekä armollisena Pelastajana.

Vanha testamentti on kuitenkin vielä kauempana meidän kulttuuristamme kuin Uusi testamentti, joten vaikeuksia ymmärtämisessä tulee helposti. Toisaalta myös Uusi testamentti rakentaa Vanhan testamentin päälle, joten se ei toista kaikkea VT:ssa sanottua, vaan olettaa sen monesti tiedetyksi. Sen vuoksi Jeesuksen ohjeet voivat kuulostaa joskus ratkaisevasti erilaisilta kuin VT:n ohjeet.

Nostit esille mm. Mooseksen laissa olevia rangaistussäädöksiä, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin Hammurabin laissa. Ne nähdään usein kovin ankarina, vaikka todellisuudessa ne olivat viisaita parannuksia ja hyviä lakeja. Pian syntiinlankeemuskertomuksen jälkeen kerrottiin kiivaasta ja mahtavasta miehestä Lemekistä.

     Lemek sanoi vaimoilleen: - Ada ja Silla, kuulkaa minua,
     te Lemekin vaimot, ottakaa korviinne minun sanani! Jo
     yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä
     naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan
     seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentä-
     seitsemän kertaa. (1. Moos. 4:23-24)


Tällaista kulttuurista taustaa vastaan on hyvin oikeudenmukaista, että laki asettaa rikoksille kohtuulliset rajat. Ne kuulostavat länsimaiden nykytilanteeseen verrattuna ankarilta, mutta jos vertailukohdaksi otetaankin tuollainen villi ja mielivaltainen käytäntö, joita oli vallalla ennen sitä lakia, tilanne kääntyykin päälaelleen.

     Jos joku surmaa ihmisen, hänet on surmattava.
     Joka tappaa toiselle kuuluvan karjaeläimen,
     korvatkoon sen antamalla eläimen eläimestä.
     Jos joku teistä tuottaa toiselle vamman,
     häntä itseään kohdeltakoon samoin:
     murtuma murtumasta, silmä silmästä,
     hammas hampaasta. Hän itse saakoon saman
     vamman, jonka hän toiselle aiheutti.
     Joka tappaa eläimen, korvatkoon sen, mutta se,
     joka tappaa ihmisen, surmattakoon. (3. Moos. 24:17-21)


Iso osa kysymyksestäsi käsitteli kuolemantuomiota. Siitä tällä palstalla on oma aiheensa, joten laitan vain linkin: Kuolemantuomio

Raamatun lukemisen haasteita on osata nähdä, että eri tilanteissa Jumala antaa erilaisia ohjeita. Jeesus kohteli fariseuksia ankarasti ja publikaaneja lempeästi. Joissain tilanteissa hän näki viisaaksi kieltää ihmisiä kertomasta hänestä, mutta toisissa tilanteissa hän kehotti siihen. Eettisissä opetuksissaankin hän sanoi yleisiä periaatteita, mutta otti myös huomioon sen, etteivät ihanteet toimi joka tilanteessa:

     Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät
     matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita,
     niin puuttuiko teiltä mitään?"  "Ei mitään", he
     vastasivat. Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin.
     Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin
     laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään
     ja ostakoon miekan. Sillä tietäkää, että tämän
     kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: 'Hänet
     luettiin rikollisten joukkoon.' Kaikki, mitä minusta
     on lausuttu, saa nyt täyttymyksensä." Opetuslapset
     sanoivat: "Herra, tässä on kaksi miekkaa." "Riittää",
     hän vastasi. (Luuk. 22:35-38)


Rauha ja väkivallattomuus ovat ehdottomasti kristittyjen peruslähtökohtia. Sanoit, että et kuitenkaan kiellä oman maan puolustamista, kunhan se tapahtuu ihmisoikeuksia kunnioittaen. Itse koen, että samalla tavalla voidaan ajatella kuolemantuomioista. Kristillisten yhteiskuntien perusperiaate on väkivallattomuus ja rauha ja ihmisyyden kaikinpuolinen kunnioittaminen. Jos yhteiskunta näkee hyväksi, että joistain rangaistuksista on langetettava kuolemantuomio, tätä logiikkaa on vaikea Raamatulla kumota. Toisaalta Raamatulla ei voida perustella sitä, että kuolemantuomioita pitäisi olla yhteiskunnassa. Mutta tästä aiheesta enemmän em. linkissä.

22
Nettipappi / Vs: Uskonvarmuus ja Jumalalle kelpaaminen
« : 27.03.2017 - klo:02:28 »
Vielä yhteisesti teille "Jee" ja "Ilona" muutama linkki Nettipapin muihin vastauksiin. Niissä on taas aavistuksen eri näkökulmat kuin alkuperäisissä kysymyksissänne, mutta voivat olla iloksi ja avuksi.

Voiko uskoontuloon vaikuttaa?
Milloin olen uskossa?
Uskomisen vaikeus

23
Nettipappi / Vs: Uskotonko
« : 27.03.2017 - klo:01:50 »
Tervehdys Ilona,

Yhdistin sinun kysymyksesi aiheeseen, johon viestisi sopii. Vaikka kysymyksesi ei ole tarkalleen samanlainen kuin kaksi edellistä, suosittelen sinua tutustumaan myös niihin. Uskon, että ne auttavat.

Sinulla on selvästi vahva Jumalan koulu menossa. Tarkoitan Jumalan koululla sellaista elämän jaksoa, jossa Jumala ravistelee selvästi normaalia enemmän. Tällöin uskonasioita tulee pohtineeksi selvästi aikaisempaa vahvemmin ja uusista näkökulmista. Tapahtuu kasvua tavallista nopeammin, mutta se aiheuttaa myös suurta huolta ja kipua. Kaikesta päätellen sinua ravistellaan nyt ottamaan selkeämmin suuntaa kohti Jeesusta.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa ollenkaan sitä, että olisit ollut kadotuksen tiellä. Ainakaan minulla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä tällaisia luokituksia toisesta ihmisestä ja hänen uskostaan. Kun Jumalan koulu on vahvasti kesken, silloin vain tuntuu, että kaikki entinen on mitätöntä ja vähäistä, ja vasta nyt alkaa ymmärrys lisääntyä. Mutta voin "lohduttaa", että kun tästä rupeamasta pääset ohi, joskus tulevaisuudessa voi aivan hyvin tulla jotain vastaavaa. Vaikka tämän koulun päätteeksi luulisit, että kaikki on selvää, uusia kouluja usein tulee. Jumala kasvattaa meitä tämän elämän lisäksi taivasta varten. Se kuuluu kristityn elämään.

Paavali kävi elämässään tosi monia kouluja, eivätkä ne tainneet kovasti loppua kohti helpottaa:

     Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me
     olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin
     ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet
     selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme
     kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme,
     vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuoleman-
     vaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin.
     Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun
     tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista
     sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on
     osoittanut meitä kohtaan. (2. Kor. 1:8-11)


Toivon, ettet olisi peloissasi tai huolissasi. Se, mitä nyt käyt läpi, ei ole sielunvihollisen juonia. Toki paholainen yrittää meitä saada lankeamaan epäuskoon ja epätoivoon ja muihin suuriin synteihin. Mutta jos hän on kaiken takana, niin aika kurjasti hän on työnsä hoitanut, kun lopputulos on saanut sinut etsimään Jeesusta vahvemmin elämääsi.

     Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen,
     jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen.
     Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman. (2. Kor. 7:10)

     Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa
     katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: "Jumala,
     ole minulle syntiselle armollinen!" (Luuk. 18:13)


En halua vähätellä ollenkaan kokemustasi ja ahdistustasi. Niiden läpi on raskasta kulkea. Mutta hyvin vahvasti haluan sanoa, että olet juuri oikealla tiellä. Usko Jeesukseen ei voi olla mitään enempää kuin hänen tarvitsemistaan ja häneen turvautumistaan. Pohdit kysymyksessäsi sitä, miten voisit saada uskon sydämeesi. Mutta sinulla on jo se usko, kun ymmärrät tarvitsevasi Jeesuksen kuolemaa omien syntiesi vuoksi, ja Jeesuksen ylösnousemusta saadaksesi itsekin voiton kuolemasta. Käytännössä et siis suoranaisesti kaipaa uskoa, vaan lepoa ja rauhaa. Jumalan koulusta johtuen vain kestää hetken aikaa, ennen kuin tuo usko syvenee rauhaksi asti. Mutta ole turvallisin mielin. Olet hyvän Jumalan hoidossa.

Ristin ryöväri on yksi kauneimmista esimerkeistä, kuinka ihminen oman hätänsä keskeltä huokaisi Jeesuksen puoleen. Arasti hän pyysi Jeesusta vain muistamaan häntä. Mutta uskon vahvuudella ei ollutkaan merkitystä. Merkitystä oli sen kohteella:

     "Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan
     tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään
     pahaa." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet
     valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet
     minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:41-43)


Teen ehkä väärän päätelmän... mutta sanot, että rukoilet jatkuvasti Jeesusta sydämeesi. Olisiko kuitenkin niin, että tällä hetkellä kaipaat tiettyä tunnetta varmuudeksi siitä, että Jeesus on sydämessäsi? Tunne on hyvä ja lohdullinen asia. Mutta tunne voi olla väärä. Siksi varmuus löytyy siitä, mitä Jumala on luvannut. Jeesus itse sanoo:

     Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun
     ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja
     me aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:20)


Läheltä piti -tilanne liikenteessä taisi olla sinun tapauksessasi melkoinen kolkutus. Joka tapauksessa sinä olet rukouksessa jo selvästi halunnut avata oven. Sinä voit luottaa siihen, että Jeesus toimii niin kuin on luvannut. Omiin tunteisiisi et voi luottaa yhtä paljon. Kun olet avannut oven, Jeesus on varmasti aloittanut sinussa hyvän työn. Eikä hän jätä sitä kesken.

     Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut
     hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen
     Jeesuksen päivään mennessä. (Fil. 1:6)


Toivottavasti sinulla on uskovia ystäviä tai seurakunnan työntekijöitä, joiden puoleen voit kääntyä. Uskonelämään kuuluvat arjen ulottuvuudet oleellisesti. Kasvotusten käytävät keskustelut ja seurakunnan kanssa yhdessäolo rauhoittavat ja antavat tukea Jumalan koulujen keskelle. Siunausta elämääsi!

24
Nettipappi / Vs: tulin, näin, hävisin
« : 27.03.2017 - klo:01:12 »
Tervehdys Jee!

Liitin kysymyksesi samaa aihepiiriä sivuavaan viestiin. Vaikka edellisen kysymyksen kysyjä ei ole aivan samoin sanoin kysymystään esittänyt, vastaukseni saattaa jollain tavalla pöyhiä myös sinun ajatuksiasi.

Minulla ei ole koskaan ollut uskoon tulon kokemusta (vain pinnan alla kytevä tieto Jumalan olemassaolosta), mikä aikansa otti päähän, mutta lopulta uskoin, että voin siitä huolimatta olla ihan kelpo kristitty.

Uskoontulon kokemus ei todellakaan ole mikään edellytys kristittynä elämiselle. Usko Jeesukseen on täysin samaa jatkumoa Vanhan testamentin juutalaisuudelle. Se kaikki on yhtä suurta Jumalan suunnitelmaa. Jo 8 päivän ikäinen lapsi liitettiin juutalaiseen kansaan ympärileikkauksessa, ja hänen oli tarkoitus kasvaa kiinni uskoon ja Jumalan valittuun kansaan. Kun evankeliumi Kristuksesta alkoi levitä, mukaan tulivat myös uskoontulon kokemukset. Apostolien teot kuvaavat monia hyvin räiskyviäkin uskoontulokokemuksia. Mutta yhtä lailla Raamatusta löytyy myös todistuksia siitä, että joku ihminen on vain kasvanut kiinni uskoon. Paavali puhuu Timoteukselle:

     Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet
     siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet
     myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka
     voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut
     uskomalla Kristukseen Jeesukseen. (2. Tim. 3:14-15)


Merkitystä on sillä, mikä on tämän päivän tilanne. Tosin siitäkin kirjoitit huolestuneena:

Lainaus
En tunne jokapäiväisessä elämässäni mitenkään erityisesti Jeesuksen läsnäoloa tai kannattelua... mistä johtunee se, että kilvoittelu ja kiittäminen tahtoo arjen keskellä unohtua.

On ikävää, että uskosi ei tunnu sellaiselta, miltä haluaisit sen tuntuvan. Mutta toisaalta, ei sen kuulukaan. On iloista, kun saa kokea erityisiä tunteita myöten ravistelevia hetkiä. Mutta jo vanhastaan kristikunta on opettanut, että loppujen lopuksi se on poikkeuksellinen tilanne. Nunna Kristoduli kirjoittaa tästä aiheesta kirjassa "Rukouksen valaisema tie". Otan muutamia katkelmia:

"Alkuinnostuksen jälkeen alkaa vaelluksemme 'kivikkoisella kilvoituksen tiellä'. Ominaista tälle vaellukselle ovat armon asteen vaihtelut. Toisinaan Jumalan armon aurinko paistaa sielussamme täydeltä terältä, toisinaan on puolipilvistä ja joskus mustat pilvet peittävät sisäisen taivaamme."

"Meidän on nöyrästi ja hämmentymättä alistuttava siihen, jos sumuisena kylmänä päivänä hengellinenkin taivaamme tuntuu olevan pilvessä. Myös sairaudet, ylirasitus, vanheneminen ja yleensä kaikki fyysisiä muutoksia aiheuttavat tekijät vaikuttavat tavalla tai toisella mielentilaamme ja sitä kautta myös hengelliseen elämäämme."

"Kokematon vasta-alkaja kuitenkin luulee, että armon tila jatkuu ainaisesti ja hänen elämänsä on ruusuilla tanssimista loppuun asti. Kun armo sitten kätkeytyy, se tulee hänelle yllätyksenä ja saa aikaan ensimmäisen kriisin hengellisessä elämässä. Alamme kysellä, oliko armon tila, joka nyt tuntuu niin kaukaiselta ja epätodelliselta, ehkä pelkkää mielikuvitustamme. Joku alkaa tuskaisena pohtia, mitä olen tehnyt, kun Jumala nyt yhtäkkiä minut hylkäsi - olenko ehkä toivoton tapaus."

Tietynlainen "tunteettomuus" siis kuuluu kristilliseen uskoon. Raamattu vertaa seurakunnan ja Jumalan suhdetta avioliittoon. On upeaa, jos avioliitto saisi olla aina pelkkää onnea ja autuutta. Mutta usein todellisuus on sitä, että alkuihastuksen veroisia tunteenpuuskia on harvoin myöhemmin tarjolla. Yhteiselämä syvenee rakkaudeksi, joka toimii, vaikka tunteita olisi vähemmänkin. Tätä Jeesus luultavimmin tarkoitti, kun hän ilmestyi epäilevälle Tuomaalle.

     Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut.
     Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:29)


Kristityn elämän ei ole tarkoituskaan olla jollain tapaa "yliluonnollista" elämää joka erottautuu tästä elämästä ja sen lainalaisuuksista. Vaikeuksien keskellä kristittyjen täytyy uskonsa vuoksi auttaa toisiaan - eikä todeta, että Jumala hoitaa nämä hommat uskovien puolesta. Esimerkiksi:

     Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte
     Kristuksen lain. (Gal. 6:2)


Todellinen kristillinen elämä on arjen elämää Jeesukseen turvautuen. Joku saattaa löytää tunteen kilvoituksesta ja ylistämisestä, joihin viittasit. Mutta sitä tunnetta arvokkaampi asia on luottamus Jumalan lupauksiin.

     Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra,
     ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt
     hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo
     vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
     (Room. 10:9-10)


Uskon ydin ei ole tunteissa tai erityisissä kokemuksissa. Se on Jumalan lupauksissa. Jeesus on kuollut sinun puolestasi ja voittanut kuoleman. Jos sinä turvaudut siihen, mitä Raamattu Jeesuksesta sanoo, olet oikeassa uskossa. On kristittyjä, joille tämä usko näyttäytyy hyvin tunteiden kaltaisena tilana. Ja on kristittyjä, joista tuntuu, että kaikki on enemmänkin järjen päätelmiä. Ja on kristittyjä, jotka eivät tunne eivätkä teoretisoi, mutta he vain arkisesti elävät tätä uskoaan todeksi. Usko näyttäytyy monella tapaa. Merkitystä on uskon kohteella, joka on kaikille kristityille sama.

Lainaus
Kun tähän "tunteettomuuteen" lisätään se, että alati kiristetään ja tiristetään voimavaroja viimeiseen pisaraan saakka, alan väsyä siihen, että kannattelen uskoani yksin. Tuntuu turhalta jankata ainaista Isä meitää, kun en koe saavani vahvistusta ylhäältä. Joskus käyn seurakunnan tilaisuuksissa kuuntelemassa ja juu, sanoma on kyllä ihan hyvä: jee jee Jeesus. En silti koe yhteenkuuluvuutta siten, että tässäpä sitä nyt yhdessä ollaan hyvän asian äärellä. En tunne tukevoituvani eli saavani tukea.

Tämä on minun mielestäni aivan erityisen kurja kuulla. Seurakunnan täytyisi olla paikka, joka tarjoaa ravintoa monenlaiseen nälkään. Kovin helposti uskovat vain pitävät esillä niitä asioita, jotka itselle uskossa ovat merkittävimpiä ilmenemismuotoja. Joku elää uskoaan eniten Raamatun kautta, ja intoilee siksi eniten raamattuopetuksesta. Toinen on rukouksen ihminen, joka kokee yhteenkuuluvuutta ylistys- tai rukoushetkissä. Kolmas haluaisi kääriä hihat ja todistaa Jumalan rakkaudesta osoittamalla sitä. On täysin inhimillistä, jos seurakunnassa tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Kristitytkin - ja ehkä erityisesti he - ovat myös vain ihmisiä, jotka eivät näe elämän ja hengellisen elämän kirjoa niin kuin Jumala sen näkee.

Kaikesta huolimatta minun lääkkeeni asiaan olisi edelleen seurakunta. Toivottavasti löytäisit paikan sellaisesta kristittyjen joukosta, joka osaa tukea sinua. Kehotan sinua olemaan kärsivällinen. Tämän arkisen kristittyjen elämän lainalaisuuksiin kuuluvat samat lainalaisuudet kuin muissakin ihmisistä koostuvissa porukoissa. Joskus ottaa aikansa, että tutustuu ihmisiin ja toimintaan. Mutta sen jälkeen huomaa kuuluvansa yhteisöön.

25
Nettipappi / Vs: Eesau ei saanut tilaisuutta parannukseen?
« : 26.03.2017 - klo:23:19 »
Hei Eduu,

Taisit jo itse vastata omaan kysymykseesi, mutta vahvistan vielä ajatuksiasi. Eesaun tapauksessa on nimenomaan kyse siitä, että hän aikanaan halveksi esikoisoikeutta, joten Jumala johdatti tilanteet - Jaakobin valheellisuutta ja petosta hyväksi käyttäen - siten, että Eesau menetti esikoiselle annettavan siunauksen.

Ensin Jaakob huomasi Eesaulla heikon hetken, jolloin hän osti esikoisoikeuden veljeltään.

     Kerran, kun Jaakob valmisti keittoa, Esau tuli väsyneenä
     metsästysretkeltään ja sanoi Jaakobille: "Anna vähän tuota
     ruskeaa, tuota ruskeaa keittoa, minä olen ihan lopussa."
     Tästä syystä hän sai nimen Edom. Mutta Jaakob sanoi:
     "Myy minulle ensin esikoisuutesi." Esau sanoi: "Minä varmaan
     kohta kuolen. Mitä hyötyä minulle on esikoisuudesta?"
     Jaakob sanoi: "Vanno minulle ensin." Niin Esau vannoi ja
     myi Jaakobille esikoisuutensa. Sitten Jaakob antoi hänelle
     leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni
     tiehensä. Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan.
     (1. Moos. 25:29-34)


Hyvin oletettavaa on, että Esau on myöhemmin tullut katumapäälle, eikä esikoisoikeuden ja siihen kuuluvan erityisen siunauksen saaminen ollut myöhemmin Jaakobille enää itsestäänselvyys. Varsinkaan isänsä Iisakin silmissä tuo veljesten kaupankäynti ei välttämättä ole ollut minkään arvoinen. Niinpä Jaakob huijasi sokeutunutta isäänsä pukeutumalla vuohenkarvoihin, jotta muistuttaisi karvaista isoveljeään ja hän saisi esikoiselle varatun siunauksen.

     Jaakob meni isänsä luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi:
     "Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet."
     Eikä Iisak tuntenut Jaakobia, sillä tämän kädet olivat karvaiset
     kuten Esaun, ja hän siunasi Jaakobin. (1. Moos. 27:22-23)


Vähän myöhemmin Esaulle valkeni, mitä oli tapahtunut. Mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Esikoisen siunauksia oli vain yksi kappale.

     Kun Esau kuuli isänsä sanat, hän alkoi äänekkäästi itkeä ja
     valittaa ja sanoi isälleen: "Siunaa minutkin, isä!" Silloin Iisak
     sanoi: "Veljesi tuli kavalasti ja vei sinulta siunauksen." Esau
     sanoi: "Ei häntä suotta Jaakobiksi sanota. Hän on pettänyt
     minut kahteen kertaan: hän vei jo esikoisuuteni, ja nyt hän
     riisti minulta siunauksenkin!" Esau kysyi vielä: "Eikö sinulle
     jäänyt mitään siunausta minua varten?" (1. Moos. 27:34-36)


Esaun tilanteessa ei siis ollut kyse siitä, että Esau olisi tuomittu kadotukseen tai eroon Jumalasta. Eikä hän jäänyt myöskään elämässään mitenkään tuuliajolle tai heitteille. Kului parikymmentä vuotta, kun veljekset seuraavan kerran tapasivat. Silloin murhanhimoa aiemmin uhkunut Esau oli jo leppynyt, ja hänestä itsestään oli tullut myös mahtava mies.

     Esau kysyi: "Mitä oikein olivat ne miehet ja laumat, jotka
     jo kohtasin?" Jaakob vastasi: "Herrani, halusin antaa sinulle
     jotakin, että ottaisit minut suopeasti vastaan." Esau sanoi:
     "Minulla on yllin kyllin omastakin takaa. Pidä vain omasi,
     veljeni." (1. Moos. 33:8-9)


Kyseinen heprealaiskirjeen kohta varoittaa siis siitä, että ei pidä hukata elämän tärkeitä etsikkoaikoja. Ne voivat mennä lopullisesti ohi.

     Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää
     tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta
     myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin
     halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut
     tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.
     (Hepr. 12:16-17)


Nykyisen kirkkoraamatun käännös antaa helposti sen vaikutelman,  että Esau hyljättiin lopullisesti Jumalan edestä. Mutta vuoden 1938 vanha Kirkkoraamattu ja vuoden 2009 Raamattu Kansalle käännös osoittavat, että kyse on pikemminkin juuri siitä, että Esau menetti tilaisuuden, joka ei toistunut.

     Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä
     siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa
     peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi. (Hepr. 12:17 KR38)

     Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin tahtoi periä
     siunauksen, hänet hylättiin, eikä hän saanut mahdollisuutta
     muutokseen, vaikka hän sitä kyynelin pyysi. (Hepr. 12:17 RK09)


Pelastumisen mahdollisuus ihmisellä on niin kauan, kuin hän tätä elämää saa elää.

     Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa.
     "Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona."
     (Saarn. 9:4)

     Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
     ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)

     Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä,
     Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua. (Ps. 9:11)


26
Nettipappi / Vs: Lapsien kurittaminen
« : 26.03.2017 - klo:22:36 »
Hei Liljankukka,

En oikein osaa vastata mitään viisasta. Toisaalta et sen kummemmin myöskään kysynyt mitään. Ymmärrän viestisi kommentiksi ja omaksi näkemykseksesi tähän keskusteluun. Kiitos rohkeasta ja avoimesta kipeän kokemuksen jakamisesta! Sanoit, että Jumala on aloittanut sinussa hyvän työn. Toivon, että se voisi pian tulla niin valmiiksi, että saisit elää vapaana menneisyyden varjoista. Siunausta elämääsi!

27
Nettipappi / Vs: Rukousten kuuleminen
« : 26.03.2017 - klo:22:33 »
Hei Eduu!

Liitin viestisi olemassa olevaan ketjuun. Edellä olen jossain määrin sivunnut jotain kysymyksesi aiheita, mutta teen nyt vielä perusteellisemman koonnin kuin aiemmin. Olen itsekin tätä asiaa monesti paljon miettinyt. Aikaisempien vastausten jälkeen tulin joskus koonneeksi listan erilaista raamatunkohdista, joiden avulla olen pohtinut sitä, kuinka Jumala rukouksia kuulee, kenen rukouksia kuullaan ja millainen rukous kuullaan.

Jeesuksen nimessä ja Jeesuksessa pysyen

Ensimmäiseksi tässä on listattuna kaikki löytämäni kohdat, joissa sanotaan, että Jumala tekee ihmeitä ja vastaa rukouksiin, kun pyydetään. Mutta kaikissa niissä kohdissa on sellainen "vastuuvapauslauseke", että koskaan ei voida ryhtyä käskemään Jumalaa. Jeesuksen nimissä toimiminen ja rukoileminen on Jeesuksen valtuutuksella toimimista. Ja siihen sisältyy aina myös Jumalan tahtoon suostuminen. Samoin Jeesuksessa pysyen rukoileminen on sitä, että pysytään Jumalan tahdossa, jota ei myöskään aina voida kaikissa elämäntilanteissa tietää etukäteen.

Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. (Joh. 14:12-14)

Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. (Joh. 15:7)

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. (Joh. 15:16)

Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. (Joh. 16:23b-24)

Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. (1. Joh. 3:21-22)

Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme. (1. Joh. 5:14-15)

Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt. 18:19-20)


Uskossa

Toiseksi voitaisiin sanoa, että jos ihmisellä on riittävän vahva usko, hän voi tehdä mitä vain. Kärjistäen jopa niin, että jos ihmisellä on riittävästi uskoa, hän voi toimia vaikka Jumala ei niin olisi tahtonutkaan. Mutta en ole toistaiseksi kuullut vielä yhdestäkään ihmisestä, jolla olisi ollut uskoa edes pienen siirtolohkareen siirtämiseen, kokonaisesta vuoresta puhumattakaan.

Jeesus vastasi: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: ‘Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen’, ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.” (Matt. 21:21-22)

Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: ”Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!”, se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. (Mark. 11:23-24)

Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään, kahtaalle horjuva ihminen, epävakaa kaikessa mitä tekee. (Jaak. 1:5-8)

Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää. (Jaak. 5:14-18)

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ‘Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ‘Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ‘Tee tämä’, niin hän tekee.” Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. (Matt. 8:5-10)


Sitkeästi ja hellittämättä

Monesti on helppo ajatella, että ihmeet ja rukousvastaukset tapahtuvat samantien, kun niitä rukoillaan. Jeesus on kuitenkin opetustensa ja vertaustensa kautta antanut ymmärtää, että joskus asioita on rukoiltava pitkään ja hartaasti. Jeesus ei kerro esimerkkejä, joissa ihmiset vain hyvää hyvyyttään antaisivat, mitä heiltä pyydetään. Hän opettaa rukouksesta tavalla, joka ylittää kaikki kohteliaisuuden rajat: on pyydettävä ja kinuttava niin kauan, että saa haluamansa.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät. (Matt. 7:7-11)

Jeesus sanoi vielä: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ‘Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ‘Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Luuk. 11:5-13)

Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta: ”Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ‘Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’ Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: ‘Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä au-tan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’” Herra sanoi: ”Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:1-8)

Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15:22-28)


Risti ei väisty rukouksella

Joskus ihminen saa elämässään ristejä kannettavaksi. Niitä on kannettava niin kauan kuin Jumala hyväksi näkee. Niiden puolesta saa ja pitää rukoilla, mutta niiden tarkoitus ei ole vain se, että ne pitäisi rukouksella mahdollisimman nopeasti selättää. Joskus niitä on kannettava paljon pidempään kuin itse haluaisi. Aika puhuttelevalta tuntuu tuo kohta, jossa sanotaan, että Jeesus itkien rukoili, että hänen rukouksensa kuultiin - mutta silti hän joutui kärsimällä oppimaan kuuliaisuutta, eikä kuuleminen tarkoittanut sitä, että hänen pyyntönsä olisi toteutunut sellaisenaan. Edes uskossaan valtavan vahva Paavali ei päässyt eroon mystisestä pistimestään, joka hänen ristikseen oli annettu.

Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39)

Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. (Hepr. 5:7-8)

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. (2. Kor. 12:7-9)

Ja silloin minä anoin Herralta armoa sanoen: ”Herra, Herra, sinä olet alkanut näyttää palvelijallesi valtasuuruuttasi ja väkevää kättäsi; sillä kuka on se jumala taivaassa tai maassa, joka voi tehdä sellaisia töitä ja niin voimallisia tekoja kuin sinä? Niin salli minun nyt mennä katsomaan sitä hyvää maata, joka on tuolla puolella Jordanin, tuota ihanaa vuoristoa ja Libanonia.” Mutta Herra oli julmistunut minuun teidän tähtenne eikä kuullut minua, vaan sanoi minulle: ”Riittää! Älä puhu minulle enempää tästä asiasta.” (5. Moos. 3:23-26)

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23)

Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)


Synti – rukouksen este

Tämä on sanottava kieli keskellä suuta. Jos et rukoillessasi saa sitä, mitä pyydät, se ei johdu sinun syntisyydestäsi. Jeesuksen tähden kristityllä on anteeksianto ja oikeus rukoilla turvallisesti Taivaallista Isää. Ja kuitenkin Jumala saattaa haluta, että laitamme joissain tilanteissa pois sellaisia rukouksen esteitä, joiden vuoksi hän ei vielä halua antaa meille sitä, mitä pyydämme.

Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. (1. Piet. 3:7)

Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne. (Jaak. 4:2-3)

Älä rukoile, Jeremia, tämän kansan puolesta. Älä astu eteeni anoen ja rukoillen, älä vaivaa minua enää kansani vuoksi, sillä minä en kuuntele sinua. Etkö näe, mitä Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla tehdään? (Jer. 7:16-17)

Sinulla, Juuda, on yhtä monta jumalaa kuin kaupunkia! Ja yhtä paljon kuin Jerusalemissa on katuja, yhtä paljon ovat sen asukkaat pystyttäneet sinne häpeällisiä alttareita polttaakseen uhreja Baalille. Jeremia, älä rukoile tämän kansan puolesta. Älä astu eteeni anoen ja rukoillen näiden ihmisten puolesta, sillä minä en kuuntele heitä, kun he huutavat minua avukseen onnettomuutensa hetkellä.” (Jer. 11:13-14)

Näin sanoo Herra tästä kansasta: ”He kulkevat sinne ja tänne eivätkä hillitse askeleitaan - se on heille mieleen! Mutta minä, Herra, en enää sitä siedä. Minä muistan heidän rikoksensa ja rankaisen heitä heidän synneistään.” Herra sanoi minulle: ”Älä rukoile tämän kansan puolesta, älä rukoile, että sille kävisi hyvin! Vaikka nämä ihmiset paastoavat, minä en kuule heidän valitustaan; vaikka he uhraavat polttouhreja ja ruokauhreja, he eivät saa minua leppymään. Miekalla, nälällä ja rutolla minä teen heistä lopun.” (Jer. 14:10-12)

”Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä piitanneet, minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut. Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen, opetukseni ei ole kelvannut teille. Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte, kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma ja onnettomuus iskee tuulispäänä, kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva. Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa, etsitte minua, ettekä löydä. Te vihasitte tietoa, ette halunneet totella Herraa, te vähät välititte, kun teitä neuvoin, ette antaneet arvoa ohjeilleni. Niinpä saatte syödä tekojenne hedelmät, niellä kurkun täydeltä juonianne. Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi, huolettomuuteensa hullu kuolee. Mutta joka minua kuulee, on turvassa, hänen ei tarvitse pelätä mitään pahaa.” (Sananl. 1:24-33)

Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. (Jes. 1:15)

”He tekevät nyt vuorostaan samoja syntejä kuin esi-isänsä, jotka kieltäytyivät kuulemasta minun sanojani. He seuraavat muita jumalia ja palvelevat niitä. Israel ja Juuda ovat rikkoneet liiton, jonka minä tein heidän isiensä kanssa.” Sen tähden Herra sanoo: ”Minä tuon heidän päälleen onnettomuuden, ja sitä he eivät voi väistää. Silloin he huutavat minua avuksi, mutta minä en kuuntele heitä. (Jer. 11:10-11)

Hän sanoi minulle: ”Ihminen, näetkö? Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni! Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä. Huutakoot minun korviini miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule.” (Hes. 8:17-18)

Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro. (Aam. 5:22-24)

Kun te huudatte avuksenne Herraa, hän ei vastaa teille. Hän peittää teiltä kasvonsa, koska tekonne ovat pahat. (Miika 3:4)


Summa summarum

Tämä vastaukseni on lopulta vain lista erilaisia raamatunkohtia. Niiden avulla haluan kuitenkin osoittaa sen, että niin yksinkertainen asia kuin rukous onkin, niin samalla sen mekanismit jäävät meille arvoituksellisiksi. Rukous on kahden osapuolen kommunikaatiota. Kahden ihmisen välilläkään syy- ja seuraussuhteet eivät ole mitenkään yksinkertaisia. Vielä vaikeammin ne ovat määriteltävissä silloin, kun toinen osapuoli on Jumala, joka on rakastava mutta pyhä ja kaikkitietävä mutta armollinen. Jumala kuulee ja vastaa, mutta kukaan ihminen ei voi etukäteen tietää, mikä on Jumalan mielestä paras rukousvastaus. Silti Jumala on luvannut kuulla, ja on myös halukas auttamaan. Hyvin usein hän vastaa meille niin kuin haluamme. Vielä useammin hän antaa elämäämme hyvää ennen kuin olemme edes pyytäneet. Mutta yhtä lailla on paljon tilanteita, joissa Jumalan ajatukset tuntuvat erityisen vaikeasti ymmärrettäviltä.

Raamattu puhuu usein ennen kaikkea seurakunnalle. Rukous on erityisesti länsimaisille kristityille liian usein soolosuoritus. Ilman muuta yksittäisen kristityn rukoukset kuullaan myös. Mutta paljon enemmän pitäisi toimia niin kuin Raamatussa kerrotut seurakunnat toimivat. Seurakuntaa kutsutaan jopa taistelemaan rukouksessa. Apostolien teoissa monia ihmeitä tapahtui, kun seurakunta rukoili ja paastosi yksissä tuumin.

     Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili
     lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. (Ap. t. 12:5)

28
Nettipappi / Vannominen
« : 26.03.2017 - klo:20:19 »
Vielä muutama ajatus vannomisesta.

Yksi kysymykseni on, että tarkoittaako Matt. 5:33-37 ja Jaak. 5:12 kohdissa mainittu vannominen sama asia kuin Jumalalle tehtyjen lupausten tekeminen?
Löysin englannin kielisen sivuston (http://www.gotquestions.org/vows-God.html), jossa sanotaan, että Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin kohdassa Matt. 5: 33-37 muuttivat Jumalan antamaa käskyä lupausten/valojen tekemisestä siten, että niiden tekeminen olisi ollut kiellettyä Jeesuksen sanottua näin.

Minun ymmärrykseni mukaan lupaukset ja vannominen ovat eri asia. Edellisissä viesteissäni laitoin esimerkkejä siitä, että Paavali itsekin teki uhrilupauksia, joten ei voida sanoa, että nuo Matteuksen ja Jaakobin tekstien kohdat kieltäisivät lupausten tekemisen. Ovatko lupaukset sitten kuinka tarpeellisia, se on aivan eri asia. Mutta siihen näkökulmaan puutuin enemmän edellisissä viesteissäni.

Pohdin aikoinaan itse kovasti, mitä kaikkea tuo vannomiskäsky pitää sisällään, kun oma sotilasvalani ajankohta läheni. Kävin juttelemassa silloisen seurakuntani papinkin kanssa asiasta. Hän vastasi hyvin viisaasti sellaisen asian, jonka myöhemmin löysin myös yhdestä raamatunselitysteoksesta. Tiivistäen voidaan sanoa, että kun Jeesus ja hänen sanojaan lainaten Jaakob sanovat, ettei pidä vannoa, niin sillä tarkoitetaan ns. vannoskelua eli sellaista omien sanojen vahvistusta, jolla yritetään olla uskottavampia. Juutalaisilla oli tällaisesta puheesta vahva perinne. Raamatussa on useita kymmeniä kohtia, joissa israelilaiset sanovat "niin totta kuin Herra elää..." ja jatkavat jollain asialla, jonka haluavat sanoa suurella varmuudella.

     Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää: vaikka minun
     poikani Jonatan olisi tähän syypää, hänenkin olisi nyt kuoltava!"
     ... Mutta sotilaat huusivat Saulille: "Pitäisikö Jonatanin kuolla,
     vaikka hän on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Ei
     ikinä! Niin totta kuin Herra elää, ei yksikään hius saa pudota
     hänen päästään, sillä Jumalan avulla hän on tänään tekonsa
     tehnyt." Ja sotilaat lunastivat Jonatanin vapaaksi kuolemasta.
     (1. Sam. 14:39a, 45)


Valitettavan usein tällaiset puheet eivät pitäneet paikkaansa. Kaikkineen siis lausuttiin Herran nimi turhaan, ja sen lisäksi vielä usein valheellisesti. Tällaisesta vannoskelusta on ennen kaikkea kyse näissä mainitsemissasi kohdin:

     Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: "Älä tee
     väärää valaa" ja "Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut".
     Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää
     taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan
     kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä
     Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki.
     Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty
     muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi.
     Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa:
     "Ei." Enempi on pahasta. (Matt. 5:33-37)

     Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää
     maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte,
     sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin
     teitä kohtaa tuomio. (Jaak. 5:12)


Näissä kohdissa siis opetetaan kristittyä olemaan puheissaan luotettava. Jos koko ajan pitää viitata Jumalaan ollakseen vakuuttava, niin silloin kristitty ei ole onnistunut olemaan elämässään, sanoissaan ja teoissaan luotettava.

Toisaalta yhteiskunta sisältää paljon epärehellistä ainesta. Sen vuoksi esimerkiksi oikeuslaitoksella on käytössään vala. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että valalla ihminen lupaa, että häntä saa rangaista, jos hän ei puhu totta. Jos kristitty kutsutaan esimerkiksi oikeuteen todistajaksi puhumaan valan velvoittamana, on silloin oikein ja kristillistä antaa vala. Muuten se antaisi yhteiskunnalle viestin, että kristitty ei halua vakuuttaa virallisesti olevansa luotettava.

Edellisissä viesteissäni viittasin siihen, kuinka Jumala vannoi valoja:

     Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen.
     Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki
     vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa
     takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla
     osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä
     ei muutu. (Hepr. 6:16-17)


Jumala on toki ihan eri asia kuin ihminen, mutta myös ihmiseksi syntynyt Jeesus vannoi. Hän oli ollut muuten hiljaa kuulustelunsa aikana, mutta puhui, kun häntä velvoitettiin valalla:

     Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle:
     "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano
     meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika." "Itsepä sen
     sanoit" , vastasi Jeesus. "Ja minä sanon teille: vastedes
     te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla
     puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26:63-64)


Samanlaisella vakavuudella myös Paavali opasti Timoteusta omassa palvelusvirassaan:

     Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen
     nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet,
     ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta:
     julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan,
     nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.
     (2. Tim. 4:1-2)


Kysymyksesi poiki nyt siis kolme erillistä vastausta. Toivottavasti ne antavat sinulle selvyyttä siitä, miten Jumala haluaa kristityn olevan luotettava myös puheissaan. Mutta toivon, että voit myös löytää levon ja rauhan siitä, että sinulla on menneisyydessäsi mieltäsi painavia puheita tai ajatuksia.

29
Nettipappi / Jumalalle annetut lupaukset
« : 26.03.2017 - klo:19:27 »
Jatkan Jumalan antamista lupauksista ihmisten antamiin lupauksiin. Viimeisimmäksi kirjoitin siitä, kuinka Jumalan lupaukset ovat voimassa, koska hän on ilmoittanut ne ihmisille. Jos hän on mielessään jotain päättänyt, meillä ei ole siitä mitään tietoa, eikä sillä ole silloin meille merkitystä.

Ihmisten suulliset lupaukset

Ihmisten suhteen tilanne on tietenkin siinä mielessä erilainen, että Jumala tietää meidän sydämemme jopa ilman, että meidän tarvitsee edes muotoilla sanoja edes ajatuksissamme. Kyllähän meillä on tapana rukoillakin vain mielessämme ilman puhetta. Toisaalta Raamatun aikoihin rukoileminen tapahtui yleensä puhuen.

     Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti ja teki
     tämän lupauksen: "Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi
     hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat
     minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko
     hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava
     hänen hiuksiaan." Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli
     seurasi hänen suunsa liikkeitä. Hanna rukoili näet hiljaa
     itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut.
     Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa ... Elkana vastasi
     hänelle: "Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin
     kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi
     toteutua." Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes
     oli aika vieroittaa hänet. (1. Sam. 1:10-13, 23)


Myös ihmisen tekemissä lupauksissa näyttää koko Raamatun läpi kulkevan se ajatus, että ne lupaukset ovat suullisia tai jopa valalla vahvistettuja. Kysymyksessäsi mainittu Saarnaajan kirjan kohtakin puhuu suullisesta lupauksesta.

     Kun teet Jumalalle lupauksen, niin täytä se viivyttelemättä, sillä hän
     ei mielly tyhmiin. Täytä siis, minkä lupaat. On parempi olla lupaamatta
     kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä. Älä anna suusi saattaa itseäsi
     syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle: "Minä tein sen vahingossa."
     Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset?
     Totisesti: paljot puheet ovat vain unta ja turhuutta. Totisesti: pelkää sinä
     Jumalaa! (Saarn. 5:3-6)


Uhrilupaukset

Vanhaan testamenttiin on talletettu useampiakin esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ovat tehneet pyhiä lupauksia Jumalalle. Käytännössä jokainen esimerkki kertoo tapauksesta, jossa Jumalalle luvataan luovuttaa jotain. Yleensä uhrieläin.

     Kun uhraatte nuoren sonnin polttouhriksi tai teurasuhriksi
     täyttääksenne lupauksen tai tuodaksenne Herralle
     yhteysuhrin... (4. Moos. 15:8 )

     Sinä rukoilet häntä, ja hän kuulee sinua, ja sinä saat uhrata
     hänelle sen minkä olet luvannut. (Job 22:27)

     Olen antanut sinulle lupauksen, Jumala. Minä täytän
     lupaukseni, uhraan sinulle kiitosuhrin. (Ps. 56:13)

     Kun Herra, teidän Jumalanne, on täyttänyt pyyntönne,
     tuokaa hänelle, mitä olette luvanneet. Tuokoot naapuri-
     kansatkin uhrilahjojaan pelottavalle valtiaalle. (Ps. 76:12)


Pari esimerkkiä kyllä löytyy myös tilanteista, joissa puhutaan myös erilaisista lupauksista. Kiitoksesta tai ihmisen luovuttamisesta Jumalan palvelukseen.

     Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on
     koko maanpiiri, kaikki mitä on. Söisinkö härkien lihaa,
     joisinko vuohien verta? Anna Jumalalle uhriksi kiitos,
     täytä lupauksesi Korkeimmalle. Huuda minua avuksi hädän
     päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.
     (Ps. 50:12-15)

     Hanna sanoi hänelle: "Herrani, niin totta kuin elät, minä
     olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa
     Jumalaa. Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi
     minulle mitä pyysin. Nyt minä luovutan hänet Herralle.
     Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan."
     (1. Sam. 1:26-28a)


Hädässä annettuja lupauksia

Uhrilupaukset olivat toisaalta kiitollisuuden osoitus Jumalalle hänen hyvästä huolenpidostaan. Toisaalta nähtävissä on myös se, että niiden avulla haluttiin vedota Jumalaan. Hädän hetkellä ihmisillä on tapana tehdä mitä vain, että he tulisivat kuulluiksi. Tällaisia esimerkkejä on myös Raamatussa.

     Minä tuon sinun temppeliisi polttouhrit, täytän lupauksen,
     jonka huuleni sinulle lausuivat, jonka suuni puhui ahdingon
     hetkellä. (Ps. 66:13-14)

     Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt
     pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Sinua minä ylistän
     seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan
     lupaukseni. (Ps. 22:25-26)

     Sitten he tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen.
     Meren raivo laantui heti. Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt
     Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia.
     (Joona 1:15-16)


Nasiirilupaus

Kaikkineen lupaukset näyttävät Raamatussa olevan vähän isompi projekti kuin vain ajatuksissa heitetty juttu. Edellä olen puhunut suullisista lupauksista tai valalla vahvistetuista lupauksista. Nasiiriksi omistautuminen oli yksi lupaamisen muoto, joka ei tapahtunut ihan vahingossa. Toisaalta siksi siitä lupauksesta ei päässyt irti muuten kuin täyttämällä sen loppuun asti.

     Sano israelilaisille: Jos joku mies tai nainen tekee erityisen
     lupauksen omistautuakseen nasiirina Herralle ... Niin kauan
     kuin lupaus on voimassa, ei partaveitsi saa koskea nasiirin
     tukkaa eikä partaa. Koko sen ajan, jonka hän on vihkiytynyt
     Herran nasiiriksi, hän on pyhä ja hänen on sen tähden
     annettava hiustensa kasvaa vapaasti. ... Vaikka häneltä
     kuolisi isä tai äiti, veli tai sisar, hän ei saa tulla heidän
     takiaan epäpuhtaaksi. Hänen tukkansa on merkkinä
     omistautumisesta Jumalalle. ... Papin tulee uhrata niistä
     toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi. Näin pappi
     toimittaa hänelle sovituksen vainajan vuoksi tapahtuneesta
     saastumisesta. Samana päivänä hänen hiuksensa pitää
     jälleen julistaa Herralle pyhitetyiksi, ja hänen täytyy uudelleen
     omistautua Herralle aiemman nasiirilupauksensa mukaiseksi
     ajaksi. Hyvitysuhriksi hänen on tuotava vuoden ikäinen karitsa.
     Siihen saakka nasiirina vietettyä aikaa ei oteta huomioon,
     koska vihkiytyminen on menettänyt pyhyytensä. ... Tämä laki
     koskee nasiiria ja niitä uhrilahjoja, jotka hänen nasiirilupauksensa
     nojalla on tuotava Herralle siitä riippumatta, mitä hän lisäksi
     tahtoo antaa. Hänen on myös täytettävä kaikki se, mitä hän
     on luvannut yli nasiirilain vaatimusten.
     (4. Moos. 6:2, 5, 7, 11-12, 21)


Uuden testamentin aikaan myös juutalaiskristityt saattoivat noudattaa jotain samankaltaista lupauksenantotapaa. Apostolien teoissa Paavalin yhteydessä mainitaan kahteen kertaan hiusten leikkaaminen lupauksen merkiksi.

     Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli
     veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja
     Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa,
     koska oli antanut uhrilupauksen.  (Ap. t. 18:18)

     Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. Ota
     heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa
     heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä
     kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään
     perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
     (Ap. t. 21:23-24)


Lupausten peruminen

Lupaaminen oli vakava asia, ja siksi siihen ei suhtauduttu kevyesti. Kyse ei ollut mistään lämpimikseen puhumisesta vaalien alla. Jos ihminen oli luvannut uhriksi jonkun eläimen, lupaus kuului täyttää. Joku saattoi tulla katumapäälle yrittäen vaihtaa eläimen toiseen, josta oli helpompi luopua. Tästä oli kuitenkin Mooseksen uhrilaissa jo ohje:

     Jos lupaus koskee uhriksi kelpaavaa eläintä, eläin pysyy Herralle
     pyhitettynä. Lupauksen tekijä ei saa vaihtaa eläintä, ei tuoda
     huonoa hyvän tilalle eikä hyvää huonon tilalle. Jos kuitenkin
     joku vaihtaa eläimen toiseen, molemmat eläimet jäävät Herralle.
     Jos taas Herralle on luvattu eläin, joka ei kelpaa uhriksi, lupauksen
     tekijän on vietävä eläin papin luo. Pappi arvioi, miten hyvä tai
     huono eläin on, ja hänen määräämänsä lunastussumma on
     lopullinen. Jos omistaja tahtoo lunastaa eläimensä takaisin,
     hänen tulee lisätä papin määräämään hintaan viidesosa.
     (3. Moos. 27:9-13)

     Älä harkitsematta lupaa pyhää lahjaa - olet ansassa,
     jos lupaustasi kadut. (Sananl. 20:25)


Aivan armoton tämäkään järjestelmä ei ollut, koska vain Jumala on täydellinen.

     Sano israelilaisille: Jos joku on juhlallisesti luvannut Herran
     omaksi jonkin erityisen lahjan, hän voi kuitenkin lunastaa
     lahjansa takaisin. Ihmisen sijasta hänen tulee silloin antaa
     Herralle seuraavat lunastussummat: ... Jos lupauksen tekijä
     ei pysty maksamaan täyttä lunastussummaa, hän vieköön
     lahjoitettavaksi luvatun ihmisen papin luo, jonka tulee
     määrätä lunastushinta sen mukaan, paljonko lupauksen
     tekijällä on varaa maksaa. (3. Moos. 27:2, 8 )


Varoittavia esimerkkejä

Mooseksen laki antoi mahdollisuuden peruuttaa esimerkiksi ihmisen luovuttamisen Herran palvelukseen tai uhriksi kelpaamattoman eläimen tai rakennuksen lupaamisen Herralle, kunhan se lupaus maksettiin tietyillä lunastussummilla.

Kaikesta päätellen korkeassa asemassa olleet ihmiset olivat kuitenkin hyvin kunnian tietoisia, eivätkä he voineet peruuttaa antamiaan lupauksiaan, jos halusivat olla vakavasti otettavia. Kaksi tällaista kertomusta löytyy Raamatusta. Ensimmäinen on Vanhasta testamentista ja toinen Uudesta testamentista. Kumpikin kertomus johti syyttömän ihmisen surmaamiseen.

     Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa
     ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä
     tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin.
     Sen minä uhraan sinulle polttouhrina." ... Nähdessään tyttärensä
     Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, oma tyttäreni, mikä hirveä
     onnettomuus! Miksi juuri sinun piti tulla ensimmäisenä minua
     vastaan! Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä peruuttaa."
     Silloin tytär sanoi hänelle: "Isä, sinä olet antanut Herralle lupauksen.
     Tee siis minulle lupauksesi mukaisesti, kun Herra nyt on antanut
     sinun kostaa vihollisillesi ammonilaisille." (Tuom. 11:30-31, 35-36)

     Sitten Herodes vietti syntymäpäiviään ja Herodiaan tytär tanssi
     vieraille. Tyttö miellytti Herodesta niin, että tämä valalla vannoen
     lupasi antaa hänelle mitä hän vain pyytäisi. Äitinsä yllytyksestä tyttö
     sanoi: "Anna minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pää."
     Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen
     vannonut valan, hän käski täyttää pyynnön. (Matt. 14:6-9)


Väärät lupaukset

Lupaus itsessään ei kuitenkaan ole tae siitä, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Jeesus moittii fariseuksia siitä, että nämä olivat kehittäneet lupauksen, joka mahdollisti Jumalan käskyjen rikkomisen. Lisäksi Vanhassa testamentissa oli epäjumalanpalvelijoita, jotka vetosivat siihen, että he olivat luvanneet palvella epäjumalia. Tällaisissa tilanteissa lupauksen täyttäminen ei olisi missään tapauksessa oikein.

     Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen:
     ”Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi”,
     hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te
     olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.
     (Matt. 15:5-6)

     Näin puhuu Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te kaikki, niin miehet
     kuin naisetkin, teette mitä olette luvanneet. Sanotte, että olette
     luvanneet uhrata Taivaan kuningattarelle ja tuoda hänelle juoma-
     uhreja ja että haluatte myös pitää lupauksenne. Hyvin te olettekin
     pitäneet sananne ja täyttäneet lupauksenne! Kuulkaa siis, mitä
     minä, Herra, sanon teille kaikille Egyptissä oleville Juudan
     asukkaille! Minä, Herra, vannon nimeni kunnian kautta näin: ...
     Teitä kohtaa onnettomuus! (Jer. 44:25-26a, 29b)


Miesten ja naisten lupaukset

Vanhan testamentin lupaussäädöksissä on hyvin mielenkiintoinen korostus. Kaikkien antamat lupaukset eivät ole automaattisesti päteviä. Raamattua pidetään usein hyvin patriarkaalisena tai jopa sovinistisena kirjana. Tällaisia painotuksia on helppo löytää, ja yksi sellainen on, kun esimerkiksi väkimääriä laskiessa vain miehet lasketaan. Toisaalta, myös miehiltä vaaditaan enemmän. Israelin kansa kapinoi Herraa vastaan autiomaassa, eikä päässyt luvattuun maahan ennen 40 vuoden erämaassa harhailua. Tämän tarkoitus oli, että kapinoinnista vastuussa olevat miehet kuolivat erämaahan. Tällaisiksi vastuullisiksi henkilöiksi laskettiin 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat miehet. Kun he olivat kuolleet, kansa oli vapaa menemään luvattuun maahan.

Myös lupausten suhteen miehet ovat erityisasemassa:

     Jos mies lupaa Herralle jotakin tai valalla vannoen sitoutuu
     kieltämään itseltään jotakin, hän ei saa rikkoa lupaustaan,
     vaan hänen on tarkoin täytettävä se, minkä on luvannut.
     (4. Moos. 30:3)


Sen sijaan nainen on eri tilanteessa, eikä häneltä vaadita yhtä paljoa:

     Jos nainen, joka vielä on nuori ja asuu isänsä kodissa, antaa
     Herralle lupauksen tai sitoutuu kieltämään itseltään jotakin,
     hänen on pidettävä kaikki lupauksensa ja sitoumuksensa,
     ellei hänen isänsä puutu asiaan. Mutta jos tytön isä sinä
     päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä, mitkään
     tytön antamat lupaukset tai hänen tekemänsä päätökset,
     joilla hän on sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, eivät
     enää päde. Herra antaa hänelle anteeksi, koska hänen isänsä
     asettui vastustamaan lupausta.
     Jos naimaton nainen on antanut lupauksen tai on harkitse-
     mattaan sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, hänen on
     myös mentyään naimisiin pidettävä lupauksensa ja sitoumuk-
     sensa, ellei hänen miehensä puutu asiaan. Mutta jos hänen
     miehensä sinä päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä,
     mies samalla kumoaa vaimonsa tekemät lupaukset ja
     päätökset pidättyä jostakin, ja Herra antaa vaimolle anteeksi.
     Leskeksi jääneen tai miehensä hylkäämän naisen on pidettävä
     lupaus, johon hän on sitoutunut.
     Jos naimisissa oleva nainen lupaa Herralle jotakin tai valalla
     vannoen sitoutuu kieltämään itseltään jotakin, hänen on
     pidettävä lupauksensa ja kaikki sitoumuksensa, ellei hänen
     miehensä puutu asiaan ja kiellä häntä. Mutta mitkään
     vaimon antamat lupaukset tai hänen tekemänsä sitoumukset
     eivät päde, jos hänen miehensä kumoaa ne sinä päivänä, jona
     saa tietää asiasta. Jos mies ne kumoaa, Herra antaa vaimolle
     anteeksi. Mies voi joko jättää voimaan tai purkaa jokaisen
     lupauksen ja valallisen sitoumuksen, jonka hänen vaimonsa on
     tehnyt halutessaan kieltäymyksellä kurittaa itseään. Mutta jos
     mies ei seuraavaan päivään mennessä puutu asiaan, hän jättää
     voimaan kaikki vaimonsa tekemät lupaukset ja sitoumukset.
     Mies on ne vahvistanut, ellei hän ole puuttunut asiaan sinä
     päivänä, jona sai niistä tiedon. Jos hän purkaa ne vasta
     myöhemmin, hän joutuu kantamaan vastuun vaimonsa puolesta.
     (4. Moos. 30:4-16)


Pitääkö Jumalalle luvata?

Kysymyksessäsi pohdit sitä, missä määrin Jumalalle saa tai pitää luvata asioita. Sen suhteen Raamattu on hyvin yksiselitteinen. Mitään pakkoa lupaamiselle ei ole.

     Kun annat lupauksen Herralle, Jumalallesi, täytä se viivyttelemättä,
     sillä Herra vaatii sinut tilille lupauksestasi ja sinä joudut sen
     täyttämättä jättämisestä syynalaiseksi. Sitä, ettet anna lupauksia,
     ei lasketa sinulle synniksi. Jos kuitenkin olet vapaaehtoisesti antanut
     suullisen lupauksen Herralle, Jumalallesi, sinun on täytettävä se tarkoin.
     (5. Moos. 23:22-24)


Jumala ei tarvitse ihmisen lupauksia ja uhreja. Jos on jotain hyvää, mitä Jumala ihmiseltä odottaa, niin on toimittava joka tapauksessa. Ja jos on jotain pahaa, mitä ihminen ei saa tehdä, senkään vuoksi ei tarvitse antaa mitään lupauksia. Jumala odottaa ihmisen elävän hänen tahtonsa mukaan ilman lupauksiakin.

     Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
     minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte
     ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani
     virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta
     oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
     (Aam. 5:22-24)


Raamattu näyttää pitävän lupauksia suullisina lupauksina, jotka on tehty "julkisesti". Ainakin meille välittyneet lupaukset ovat väistämättä olleet julkisia, kun ne ovat Raamatun lehdillekin päätyneet. Ajatuksissa ihminen voi hairahtua monella tapaa. Ajatuksia on lopulta aika vaikea hallita. Täydelliseksi kun sanotaan jo sellaista, joka onnistuu edes puheensa hallitsemaan.

     Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se,
     joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko
     ruumiinsa. (Jaak. 3:2)


Siksi pidän ihmisen omantunnon kannalta hyvin tärkeänä, ettei hän tee lupauksia, jotka aiheuttavat taakkoja. Toisaalta ajattelen, ettei lupauksiksi voida laskea aivan kaikkia mielenliikkeitä ja ajatuksia. Myös iän myötä ymmärrys ja vastuu kasvavat. Ainakin yksi kommentti ehti tähän ketjuun tulla ennen vastaustani, ja siinä puhuttiin nuoruudessa tehdyistä lupauksista. Nuoruudessa tapahtuneita asioita ei tarvitse kantaa koko elämän taakkoina.

     Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani!
     Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!
     (Ps. 25:7)

     Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen
     mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt
     sen mikä kuuluu lapsuuteen. (1. Kor. 13:11)


En vähimmässäkään määrin halua vähätellä lupausten merkitystä ja vakavuutta. Mutta yhtä vahvasti on muistettava Jumalan armollisuus. Kaiken kaikkiaan Jumalan eteen saa tulla vaikka millä tavoin rikkoneena. Myös silloin vaikka olisi vakaalla harkinnalla ja juhlallisesti ja julkisesti luvannut asioita, joita ei ole pystynyt täyttämään. Kyllähän moni suomalainen kristitty solmii kirkossa Jumalan edessä, papin ja todistajien läsnäollessa lupauksia, joista liian moni ei pidä. Silti Jumala on armollinen ja uskollinen.

     Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena,
     sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.  (2. Tim. 2:13)

30
Nettipappi / Jumalan antamat lupaukset
« : 26.03.2017 - klo:18:12 »
Tervehdys huolestunut!

Olen hyvin pahoillani siitä, että olet joutunut kauan odottamaan vastaustani. Kysymyksesi oli todella suuri ja toistaiseksi minulla osa-aikaisena pastorina on työaikaa melko vähän. Lopulta ajatus kovin pitkästä vastauksesta kasvoi sellaiseksi peikoksi, ettei siihen ihan pienessä aikaraossa osannut enää ryhtyäkään. Mutta toivottavasti parempi myöhään -sananlasku toimii kohdallasi.

Luulen ymmärtäväni todella paljon kipuilustasi. Olen nuoruudessani itsekin ajatuksissani luvannut Jumalalle asioita, joita hyvin pian lupaamisen jälkeen olen katunut. Niistä jää itselle sellaisia taakkoja, joita ei haluaisi kantaa. Toivon, että jotenkin voisin huoltasi helpottaa.

Lähden pureutumaan kysymykseesi tutustumalla erilaisiin raamatunkohtiin. Lupauksista ja lupaamisesta löytyy Raamatusta noin 370 osumaa. Aika usein aihepiiriä siis sivutaan. Kaikkein useimmin viitataan Jumalan itsensä tekemiin lupauksiin, mutta myös ihmisen tekemistä lupauksista on erilaisia näkökulmia. Vastauksestani tulee aika pitkä, joten ryhmittelen vastaukseni erillisiksi viesteiksi aihekokonaisuuksittain. Ensiksi kirjoitan Jumalan antamista lupauksista. Sitten Jumalalle annetuista lupauksista. Lopuksi vielä muutama ajatus vannomisesta. Yritän käyttää myös paljon väliotsikoita rytmittämään runsaita raamattulainauksiani.

Jumala suhtautuu lupauksiin vakavasti

Yksi lupauksiin liittyvä ilosanoma on se, että Jumalalle itselleen lupaukset eivät ole yhdentekeviä. Hän suhtautuu sanoihin ja puheeseen yllättävän kovasti. Tai ehkä se ei yllätä, kun sanalla hän loi maailman, Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana ja Raamatun sanassa hän ilmoittaa itsensä ja tahtonsa. Jos ei olisi Jumalan sanaa, ei olisi edes uskoa. Uskon ydin on siinä, että ihminen tarrautuu kiinni Jumalan lupauksiin, jotka aivan erityisesti kohdistuvat Jeesukseen.

     Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi
     armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin
     jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on
     Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä. (Room. 4:16)

     Apostolina olen saanut tehtäväkseni auttaa Jumalan valittuja
     uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden ja toivoen odottamaan
     ikuista elämää. Tämän on Jumala luvannut ennen aikojen alkua,
     ja hän pysyy sanassaan. (Tit. 1:1b-2)


Jos Jumala olisi välinpitämätön lupaustensa suhteen, ei kristityllä olisi todellista toivoa pelastumisesta. Usko olisi epävarmaa toivomusten ja kaipuun varassa elämistä, mutta kaikenlainen varmuus toivon taustalta puuttuisi. Jumala on kuitenkin luotettava. Siksi lupauksella on Jumalalle itselleen valtavan suuri painoarvo, koska hän on luvannut asioita, eikä hän voi olla epäluotettava.

Jumala pitää lupauksensa

Vanhassa testamentissa ylistetään sitä, kuinka Jumalan kansalleen antamat lupaukset täyttyivät kokonaan. Vaikka aikaa kului paljon lupauksen toteutumista odottaessa, Jumala oli uskollinen. Abraham sai lupauksen maasta, jonka hänen jälkeläisensä täyttäisivät. Tämän kansan keskelle syntyisi jo paratiisissa luvattu Messias. Uudessa testamentissa nähdään tämän lupauksen lopullinen toteutuminen.

     Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet,
     jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi
     määrä." Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet
     vanhurskaaksi. (1. Moos. 15:5-6)

     Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään
     jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen. (Joos. 21:45)

     Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään,
     koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden,
     elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon - hänen ruumiinsa - kautta.
     ...  Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja
     varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omasta-
     tunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta
     tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa,
     on luotettava.  (Hepr. 10:19-20, 22-23)


Jumalan ehdolliset lupaukset

Jumalan järkkymättömät lupaukset liittyvät hänen pelastustyöhönsä. Ne eivät muutu. Mutta tämän lisäksi Jumala on joissain lupauksissaan ollut ehdollinen. Ihmisen elämä ja valinta ovat vaikuttaneet siihen, koskevatko nämä lupaukset häntä vai eivät. Luvattuun maahan saapunut kansa ei elänyt Jumalan tahdon mukaan, joten Jumala varoitti, että tilanteen voi tulla muutos.

     Mutta samalla tavoin kuin Herra on täyttänyt jokaisen lupauksensa,
     hän voi toteuttaa myös jokaisen uhkauksensa, ja silloin teistä ei jää
     jäljelle ketään tähän hyvään maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne,
     on teille antanut. Jos te rikotte liiton säädökset, jotka Herra, teidän
     Jumalanne, on käskenyt teidän pitää, ja ryhdytte palvelemaan ja
     kumartamaan muita jumalia, Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja te
     häviätte pian tästä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut.
     (Joos. 23:15-16)


Tällaisissakaan tilanteissa ei kuitenkaan voida sanoa, että Jumala olisi epäluotettava. Kyse on siitä, että Jumala on luvannut esimerkiksi pelastuksen omilleen, eli Jeesukseen uskoville. Jumala ei ole luvannut pelastaa niitä, jotka eivät usko Jeesukseen. Ihmisellä on siis joissain tilanteissa mahdollisuus itse valita, haluaako olla lupauksen piirissä. Sen sijaan Jumala on esimerkiksi luvannut, ettei enää koskaan tule vedenpaisumusta, tai että Jeesus tulee takaisin. Nämä lupaukset eivät riipu siitä, haluaako ihminen olla lupausten piirissä vai ei. Ne toteutuvat joka tapauksessa.

     Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla
     kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan
     kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni. Minä voin
     päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan.
     Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni
     enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää,
     että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa
     tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna
     sille sitä hyvää, minkä olin luvannut. (Jer. 18:6-10)

     Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme
     hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä
     saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman
     aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut
     mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä
     uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. Sen sijaan me, jotka
     uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.
     (Hepr. 4:1-3a)


Valalla vahvistetut lupaukset

Joka tapauksessa Jumalan lupauksien yhteydessä korostuu usein se, että hän valalla vahvistaa sen, minkä on luvannut. Erityisesti kaksi tiettyä lupausta yhä uudelleen eri puolella Raamattua muistetaan mainita Jumalan valalla vahvistamiksi. Näitä ovat lupaus luvatusta maasta ja lupaus pelastavasta Daavidin jälkeläisestä, jotka kerta toisensa jälkeen muistutetaan todella vahvoiksi lupauksiksi.

     Muista palvelijoitasi Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia, joille vannoit
     oman itsesi kautta: ”Minä annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että
     heitä on kuin taivaan tähtiä, ja annan heille ikuiseksi omaisuudeksi
     sen maan, jonka olen heille luvannut."  (2. Moos. 32:13)

     Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala. Hän ei hylkää teitä
     eikä anna teidän tuhoutua. Hän ei unohda valalla vahvistamaansa
     lupausta, jonka hän antoi esi-isillenne. (5. Moos. 4:31)

     Herra on vannonut Daavidille valan, antanut lupauksen, jota hän ei
     peruuta: "Oman jälkeläisesi minä asetan valtaistuimellesi.” (Ps. 132:11)

     Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut
     asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid
     tiesi tämän. (Ap. t. 2:30)


Myös joidenkin muiden Jumalan lupausten kohdalla korostetaan sitä, että Jumala ei ole vain puolihuolimattomasti luvannut, vaan hän on vannonut ja sitoutunut lupaukseensa.

     Kaikki nämä pyhät lahjat, joita israelilaiset minulle tuovat, minä annan
     sinulle ja sinun pojillesi ja tyttärillesi. Tämä säädös on voimassa ikuisesti.
     Tämä sinulle ja sinun jälkeläisillesi annettu lupaus on yhtä sitova kuin
     Herran edessä suolalla vahvistettu sopimus. (4. Moos. 18:19)


Heprealaiskirjeessä tähän yksityiskohtaan tartutaan tiukasti, jotta voidaan pitää Jumalan lupauksia erityisen luotettavina.

     Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä,
     koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän
     lupasi: "Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti
     jälkeläisiä", ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli
     luvattu. Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala
     merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi
     myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä
     erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen
     päätöksensä ei muutu. (Hepr. 6:13-17)


Suulliset lupaukset

Jumalan vannomat valat antavat yhden hyvin tärkeän näkökulman. Jumala ei ole tehnyt lupauksia niin, että hän olisi ajatellut niitä vain mielessään. Ne muuttuivat lupauksiksi, kun hän ilmoitti ne ihmisille. Luvatun maan lupaus oli israelilaisten lisäksi tiedossa jopa ympäröivillä kansoilla.

     Olinhan minä niiden kansojen tieten ilmoittanut heille, kuka olen,
     ja luvannut viedä heidät pois Egyptistä. (Hes. 20:9b)


Siirryn tätä kautta seuraavassa viestissä ihmisten antamiin lupauksiin.

Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 103