Vastaa

Nimi:
Sähköposti:
Aihe:
Otsikon ikoni:

Varmistus:
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet
Kuuntele kirjaimet / Pyydä uusi kuva

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet:
Mikä numero tulee seuraavaksi? 1, 2, 3 ... Kirjoita vastaus kirjaimilla.:

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi


Yhteenveto

Kirjoittanut: Stranger
« : 12.09.2007 - klo:16:19 »

Stanger, en tiedä onko tämä sitä mitä hait, mutta olen lukenut jostain, että läheisriippuvaisuus-luokittelun rajat ovat vaihdelleet eri aikoina. Se mikä olisi ollut normaalia vaikka joskus muutama sata vuosi sitten (en noista ajoista enää tiedä), luokiteltaisiin nykyään läheisriippuvaisuudeksi.
Mielenkiintoinen pointti! :) Se varmaan johtuu osaltaan siitäkin, että ihmisten arvostukset ja arvot ovat muuttuneet vuosien mittaan  yhä yksilökeskeisemmäksi. Oon joskus lukenut, että 80-luvulla syntynyt sukupolvi poikkeaa aiemmista sukupolvista siinä, että heidän arvostusten ja maailmankuvan muotoutumiseen ei vaikuta enää perinne ja vanhempien arvostukset vaan joukkotiedotus nuorisokulttuurit.
Kirjoittanut: Stranger
« : 11.09.2007 - klo:22:22 »

Kiitos viestistäsi! :) Tekstisi oli hyvä ja laajensi ymmärrystäni tämän asian suhteen.
Kirjoittanut: MaryMagdalene
« : 11.09.2007 - klo:20:56 »

Rakas Stranger,

Haluaisin vielä kaikessa ystävyydessä ja nöyrästi sanoa, etten leimannut sinua itsekkääksi, vaan sanoin etten voi uskoa että olisit itsekäs.

Kuten itsekin tiedostat, oman itsensä hylkääminen on epätervettä. Se ei ole raamatullista. Raamatun mukaan meidät luotiin Jumalan kuvaksi, suunnattoman arvokkaiksi (1 Moos. 1:27). Jos tämän soveltaa vain toisiin mutta ei itseensä, ei enää asennoidu eikä toimi Jumalan tahdon mukaan. Jumalan kuvaa ei pidä polkea maahan. Mikä arvo minulla onkaan Jumalan kädestä lähteneenä ja Hänen kuvanaan!

sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta (Room. 5:5). Siis yhteys Jumalaan on sitä, että Hänen rakkautensa on 'kaadettu', vuodatettu, meihin ja tulee meistä ulos myönteisenä asenteena ja aitona itsensä antamisena. Suokoon Jumala, että se voisi oikein loistaa naamastamme!

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1 Joh. 4: 7)

Käskyn voi kääntää myös toisin päin: Sinun tulee rakastaa itseäsi samoin kuin lähimmäistäsi. Lähimmäistä ei minusta käsketä rakastamaan oman itsen kustannuksella: ei pidä korottaa muita ihmisiä ja väheksyä itseänsä. Se että tulee rakastaa lähimmäistä kuten itseään voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että rakastaa itseään kuten lähimmäistä. Rakkauden lähimmäisiä ja itseä kohtaan tulee olla yhtä suuri.

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. (Room. 13: 8-10) Siis tätä tarkoittaa, että on autuaampi antaa kuin ottaa, mihin ajatukseen viittasit. Rakkaus ei varmastikaan tee myöskään itselleen mitään pahaa.

Rakkaus on aina annettava itsestäänselvyytenä, mutta otettava vastaan armona. Rakkaus on itsestäänselvyys antajalle, mutta armoa vastaanottajalle.

Jeesus oli niin varma Isän täydellisestä rakkaudesta ja lepäsi siinä niin täydellisesti, että Hän saattoi antaa itsensä kokonaan toisille. Ilman tätä täydellistä yhteyttä, rakastettuna olemista ja täydellistä 'terveyttä' se ei mitenkään olisi ollut mahdollista. Tämän esikuvan hän jätti meille:

Anna itsesi tulla niin kokonaan Jumalan rakastamaksi ja hyväksymäksi, että voit kääntää katseesi pois itsestäsi ja satsata oman elämäsi kokonaan toisten elämään. Uskoisin, että tämä on oikeaa ja tervettä itsensä rakastamista.

Tätä toivon itselleni ja meille jokaiselle.
Kirjoittanut: Mirjam
« : 11.09.2007 - klo:19:46 »

Stanger, en tiedä onko tämä sitä mitä hait, mutta olen lukenut jostain, että läheisriippuvaisuus-luokittelun rajat ovat vaihdelleet eri aikoina. Se mikä olisi ollut normaalia vaikka joskus muutama sata vuosi sitten (en noista ajoista enää tiedä), luokiteltaisiin nykyään läheisriippuvaisuudeksi.
Kirjoittanut: Stranger
« : 10.09.2007 - klo:23:05 »

Siinä ei ole kysymys lähimmäisen (kaikkein vähiten itsen) rakastamisesta - vaan se on täysi vastakohta sille, mitä Raamattu sanoo.
Millä tavalla vastakohta? Jos asia on niin kuin sanot, niin sitten rippikoulukirjaani on kirjoitettu harhaan johtavaa tekstiä:
Tärkeintä ei ole olla onnellinen, vaan tehdä muita onnelliseksi.
Tärkeintä ei ole nauttia, vaan jakaa omastaan.
Tärkeintä ei ole pitää kiinni oikeuksistaan, vaan joustaa toisten hyväksi
(Poimittu  talteen joskus rippikoulun oppikirjasta).
 
Jumalan siunausta sinulle! :)

Kirjoittanut: MaryMagdalene
« : 10.09.2007 - klo:22:47 »

Suo anteeksi sanavalintani! En tarkoittanut haukkua, et varmaan ole itsekäs, ehkä vain tässä tapauksessa kirjoitit liian nopeasti ilman, että olisit ehtinyt pohtimaan. Toteathan itsekin, että on olemassa ihmisiä jotka arvostavat paljon toisia, mutta vähän itseään, ja tunnistat sen vääräksi. Eli itsekin myönnät, ettei se ole tervettä.

Jos toisesta tulee palvonnan kohde, silloin ihminen ei enää ole psyykkisesti tasapainossa. Läheisriippuvuus itse asiassa kyllä syntyy traumaattisessa varhaissuhteessa, jossa vammaudutaan ("virtahepo olohuoneessa"), joten palvominen siinä toimii vain käänteisesti, itsepetoksena. Siinä ei ole kysymys lähimmäisen (kaikkein vähiten itsen) rakastamisesta - vaan se on täysi vastakohta sille, mitä Raamattu sanoo. Ihminen, joka arvostaa itseään, ei elä toisen kautta eikä kadota itseään toisen "hyväksi", vaan antaa itsestään vapaasti, iloisesti ja omasta halustaan. Ymmärrän kyllä psyykkisen riippuvuuden ja sairauden, ei se niin kaukana omastakaan elämänpiiristäni ole. Kristus tuli tekemään meidät terveiksi.

Kaikkea hyvää Sinulle!
Kirjoittanut: Stranger
« : 10.09.2007 - klo:22:18 »

Kyse on siitä, että lueskelin aiheesta läheisriippuvuus ja löysin siitä hämmästyttävän
paljon sellaisia piirteitä, joita raamatussa ihannoidaan. Ja sitten rupesin pohtimaan
asiaa. Kysyin, että kumpaa tulee rakastaa enemmän itseään vai toista, koska itse en tiedä
mikä tähän olisi raamatullisesta näkökulmasta oikea vastaus. Laitan tähän aiheesta
vähäsen. Poimin tämän pätkän tukiaseman nettisivuilta.
Seuraavassa läheisriippuvuuden tuntomerkkejä:
-Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus
-Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä
-Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista
-Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
-Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan
-Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa
-Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii
-Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin
-Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen
-Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen?.

Aluksi ajattelin, että raamatun näkökulmasta lähimmäistä pitää rakastaa enemmän kuin
itseä. Mutta sitten rupesin ajattelemaan, että jos toinen ihminen on tärkeämpi kuin oma
itse, niin toisesta saattaa tulla helposti vähän niin kuin palvonnan kohde, jolloin
vaarana on että toinen ihminen menee Jumalankin ohitse, siis jos ei ole tervettä
itsearvostusta eikä pidä enää mistään omista tarpeistaan edes hengellisistä huolta, kun
kaikki voimavarat menee siihen toiseen ihmiseen.
Sanoit, että toista ihmistä ei voi arvostaa, jos ei arvosta itseään. Tämä ei pidä
paikkaansa sillä on tutkittu, että on ihmisiä jotka arvostavat paljon toisia ihmisiä,
mutta hyvin vähän itseään. Se ei kerro mielestäni kovin terveestä minäkuvasta, koska
Jumala haluaa, että me arvostamme myös itseämme terveessä suhteessa.

Minusta on aika loukkaavaa, että haukut minua itsekkääksi. Voisitko perustella, että
mistä vedät sellaisen johtopäätöksen. Mielestäni esitin ihan asiallisia kysymyksiä enkä
yrittänyt provosoida.Anteeksi, jos olen sanonut jotain itsekästä! Ilmeisesti olen todella
huono kristitty kun en edes itse huomaa sanoneeni jotain noin pahaa ja itsekästä, mistä
minua arvostelit.
Kirjoittanut: MaryMagdalene
« : 10.09.2007 - klo:20:14 »

Lainaus
Raamatussa sanotaan, että rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Voiko sekä itseään että lähimmäistä rakastaa yhtä aikaa saman verran. Jos teen hyvää toiselle eli vaikka joustan jossain itselle tärkeässä asiassa, koska haluan tehdä toiselle hyvää, niin enkö sillon rakasta lähimmäistä enemmän kuin itseäni?
Kumpaa tulee rakastaa enemmän itseään vai lähimmäistään? Jos lähimmäistään rakastaa enemmän kuin itseään, niin lähimmäinen on silloin tärkeämpi kuin oma minä. Eikö se ole jo läheisriippuvaisuutta? Eli että elää ikään kuin toisen ihmisen kautta. Tällöin on myös vaarana, että se toinen ihminen menee tärkeysjärjestyksessä Jumalankin ohi, jos lähimmäinen menee kaikkien omien tarpeiden myös hengellistenkin tarpeiden ohi...

Mie arvelen ja luen mielestäni selvästi Raamatusta, ettei kukaan voi rakastaa toista, ellei rakasta itseään...Kuinka voisimme antaa toiselle jotakin sellaista, mikä meiltä itseltämme kokonaan puuttuu? Jos Jumala on saanut sytyttää sisimmässämme todellisen hyväksymisen, välittämisen ja (terveen) arvostuksen itseä kohtaan, voimme säteillä ympäristöömme todellista hyväksymistä, välittämistä ja arvostusta. Jos olen vain huono, ovat toisetkin huonoja - jos ajattelen itsestäni vain pahaa, ajattelen toisistakin vain pahaa. Jos taas seison elämässäni tukevalla pohjalla, voin ehkä jopa auttaa toistakin tukevalle pohjalle. (Me kaikki jäämme täällä maan päällä kuitenkin vajavaisiksi ja vammaisiksi...)

Lähimmäistä tulee rakastaa täsmälleen yhtä paljon kuin itseä - eli säästelemättä. Joka ei rakasta lähimmäistään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt (1 Joh. kirje 4:20). Se joka kieltäytyy rakastamasta toista, tekee Jumalan rakkauden tyhjäksi (Jaakobin kirje 2. luku). Ja lähimmäisenrakkauteenhan kukaan meistä ei kykene, vaan Jumala vain voi saada sen aikaan meissä.

Taisitpa tarkoituksellisesti provoilla, Stranger. En heti ensi hätään ole valmis uskomaan, että olisit noin itsekäs eikä elämä olisi sinua lainkaan opettanut, tai paremminkin Jumala elämänkokemusten kautta. :)

Kannattaa lukea Walter Trobischin kirjanen Rakasta itseäsi. Siinä tehdään hyvin ero itserakkauden ja terveen, nöyrän, Jumalan mielen mukaisen itsensä rakastamisen välille.
Kirjoittanut: Stranger
« : 10.09.2007 - klo:19:50 »

Rakkaudesta puhuttaessa, puhutaan valitettavasti useimmiten maailmallisesta rakkaudesta, joka on likaista ja saastaista Jumalan silmissä. Maailmallisen rakkauden ilmentyminä ovat esiaviollinen seksi ja irtosuhteet, ihan muutamia mainitakseni.
Ihmiset, jotka harrastavat irtosuhteita ja yhden illan juttuja ovat nähdäkseni erkaantuneet rakkaudesta ja toisia kohtaan tunnekylmiä eli he eivät tee sitä rakkauden tunteesta vaan himosta. Ja syy miksi he eivät sitodu on se, että he eivät tunne irtosuhde kumppaniaan kohtaan rakkautta tai mitään muutakaan tunteita.
   
Mielestäni rakkaus on aina Jumalalta. Joten tästä syystä se ei mielestäni voi olla saastaista.  Eli myös eiuskovaisten välinen rakkaus on Jumalalta saatua. Myös eiuskovainen pariskunta, jotka ovat toisiinsa rakastuneet arvostavat toisiaan ja välittävät toisistaan, niin että se näkyy hyvinä tekoina toisen hyväksi. Eiuskovilla pariskunnilla vaan on usein se ongelma, että kun alkuhuuma menee ohi, niin rakkaus sammuu. Heillä ei ole siis välttämättä sellaista kestävyyttä parisuhteessa ja toistensa rakastamisessa kuin uskovilla pariskunnilla.
Matt. 5:45-46: "jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin  hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? " Eli tekisin tästä sen tulkinnan, että eiuskovat voivat myös rakastaa toisiaan. Onhan Jumala luonut myös sellaiset ihmiset, jotka eivät ole uskossa. Eli että kaikissa ihmisissä on valmius rakastaa.  Eiuskovien rakkauskäsitys voi kyllä olla erilainen kuin uskovien. Sellainen ihminen joka ei tunne raamatun sanaa saattaa pitää rakkautta vain tunteena, jolloin ihastuminen/rakastaminen nähdään samana asiana.
Kirjoittanut: Markus Sassiainen
« : 10.09.2007 - klo:14:53 »

Rakkaudesta puhuttaessa, puhutaan valitettavasti useimmiten maailmallisesta rakkaudesta, joka on likaista ja saastaista Jumalan silmissä. Maailmallisen rakkauden ilmentyminä ovat esiaviollinen seksi ja irtosuhteet, ihan muutamia mainitakseni. "joka maailmaa rakastaa, vihaa Jumalaa", sanotaan Raamatussa. Ja näin se on, ettei voi palvella kahta Herraa. On valittava tie ja se kaita polku johtaa rakastavan Isän luo, mutta lavea viettää kadotukseen.

Iltapäivälehdet ovat täynnä kertomuksia rakkaudesta ja rakkaudesta kertovat monet laulut, elokuvat ja kirjatkin. On huomioitavaa, että näissä on kyseessä maailmallinen, kestämätön rakkaus. Siinä mielessä siis Markon mainitseman laulun sanat ovat erittäinkin osuvat.

Jumalan rakkaus on todellista rakkautta, joka kestää, eikä horju. Jumala rakastaa meitä syntisiä ihmisiä, että me syntisyytemme tuntisimme ja sen tunnustaisimme. Sitä rakkautta suurempaa ei ole. Meidänkin tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken - ihan oikeasti: YLI KAIKEN. Miettikääpä mitä sellainen rakkaus tarkoittaa? Se tarkoittaa luopumista kaikesta muusta, mikäli Jumala niin hyväksi kohdallamme näkee, sillä Hänen kädessään on koko elämämme.

Satuinpa kuuntelemaan radiosta erään naispapin saarnaa viime viikon aiheesta, lähimmäisenrakkaus. Hän arveli, että meiltä Taivaan portilla kysytään: "oletko ollut hyvä lähimmäisellesi?".
Tuskin! En edes epäile, vaan tiedän hänen olleen hakoteillä. Omilla teoilla ei autuutta saa, vaan uskolla - muun väittäminen on omavanhurskautta. Käsky rakastaa lähimmäistään, ei ole ehto pelastukselle, vaan se on uskon hedelmä. Uskovainen ihminen rakastaessaan Jumalaa yli kaiken, rakastaa myös lähimmäistään ja tahtoo hänenkin saavan kuulla pelastavan Evankeliumin. Ei ole uskoa ilman tekoja, mutta ei myöskään ole tekoja, joilla saisi uskon. Tässä on vastaus myös Eero H:lle.
Kirjoittanut: Stranger
« : 09.09.2007 - klo:23:26 »

Raamatussa sanotaan, että rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Voiko sekä itseään että lähimmäistä rakastaa yhtä aikaa saman verran. Jos teen hyvää toiselle eli vaikka joustan jossain itselle tärkeässä asiassa, koska haluan tehdä toiselle hyvää, niin enkö sillon rakasta lähimmäistä enemmän kuin itseäni?
Kumpaa tulee rakastaa enemmän itseään vai lähimmäistään? Jos lähimmäistään rakastaa enemmän kuin itseään, niin lähimmäinen on silloin tärkeämpi kuin oma minä. Eikö se ole jo läheisriippuvaisuutta? Eli että elää ikään kuin toisen ihmisen kautta. Tällöin on myös vaarana, että se toinen ihminen menee tärkeysjärjestyksessä Jumalankin ohi, jos lähimmäinen menee kaikkien omien tarpeiden myös hengellistenkin tarpeiden ohi...
Kirjoittanut: Suvi
« : 11.05.2007 - klo:19:16 »

no joo, unohdin ton... :-[
Kirjoittanut: Gethsemane
« : 10.05.2007 - klo:22:38 »

Lainaus käyttäjältä: Mirjam
     Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä
      veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Matteus 25:40

Mielestäni ihminen ei voi antaa Jumalalle tekoina muuta kuin lähimmäisen rakastamisen ja auttamisen, eli ainoa tapa miten voimme teoilla "rakastaa" Jumalaa. Olen ehkä väärässä, mutta so not, mielipide on aina mielipide :)
Kirjoittanut: Mirjam
« : 10.05.2007 - klo:19:43 »

...eihän ihminen voi tehdä hyviä tekoja Jumalalle...

     Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä
      veljistäni, sen te olette tehneet minulle.
Matteus 25:40

Näin kai?
Kirjoittanut: Suvi
« : 10.05.2007 - klo:18:19 »

oon samaa mieltä kuin Gethsemane... Mutta entä se jos ihminen rakastaa Jumalaa? ...eihän ihminen voi tehdä hyviä tekoja Jumalalle...