Nettipappi.net

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - VeliT

Sivuja: 1
1
Nettipappi / Kulttuurikristillisyys ja miniminimittäjä
« : 03.01.2020 - klo:23:57 »

Koen olevani länsimainen kulttuurikristitty. Minulla ei ole tarvetta väittää, että jokainen sana Raamatussa olisi puhtaasti Jumalasta inspiroitunut ja absoluuttista, ajan ulkopuolelle sijoittuvaa totuutta, tosiasioiden litaniaa maailman luomisesta aina tuomiopäivään saakka. Sen sijaan katson, että Raamatussakin on vahvasti näkyvissä ihmisen kädenjälki. Se näkyy muun muassa siinä, kuinka säädellään, miten "omaa rahaa" olevaa orjaa saa piestä kepillä -- ja siinä, kuinka Paavali väittää, että mies on Jumalan kuva ja kunnia, mutta nainen vasta miehen kunnia.

Minä rakastan lähimmäistäni enemmän kuin kefale-struktuurin esteettistä asetelmaa.

Kaikesta kristinuskon likimääräisyydestä huolimatta minä koen kuuluvani kristilliseen kulttuuriin. Ihmiskuvani on sikäli kristillinen, että ihmisarvo on Jumalan antama eikä pelkkä pragmaattinen sopimuskysymys, ja toisaalta Kristuksen opetukset ovat punainen lanka siinä, miten meidän tulisi elää: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi; tee lähimmäisellesi niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.

Katson myös, että meillä ei ole asiaa Isän luokse jollemme seuraa Kristusta. Kristus on tie, totuus ja elämä. Olkoonkin, että uskon pelastumisessa olevan kolme vaihetta: armollinen Isä antaa anteeksi pikkusieluisuutemme niin kuin jo Isä Meidän -rukouksessa pyydämme; Jeesuksen oppeja seuraamalla voimme pyhittyä, tulla enemmän Hänen kaltaisikseen ja siten saada "enemmän mukaamme" ja rakentaa vahvempia majoja kalliolle; mutta se mitä Isä ei edellä mainittujen vaiheidenkaan jälkeen voi katsoa sormien läpi, Kristuksen syntiuhri pyyhkii pois. Syntiuhri pyyhkii pois jo perisynninkin ja luonnon langenneen tilan.

Onko tylsä ja laimea, mutta arvojensa mukaan elävä kulttuurikristitty riittävän suolainen? Tulisiko minun kokea uskon liekin roihu niin kuin silloin kun tulin uskoon? Tulisiko minun allekirjoittaa konservatiivikristittyjen ja muiden sisäänpäinlämpiävien, ryhmädynaamisten kuppikuntien ajatukset? Tulisiko tympeänä nyökkiä keskinäisen kehumisen kerhoissa ja asemoida itsensä marttyyriksi suhteessa sekularisoituvaan yhteiskuntaan ja myhäillä nautinnollisesti?



2
Monet konservatiivikristityt ovat pöyristyneitä siitä, että Päivi Räsäsen kirjoittama pamfletti Luther-säätiön sivuilla on kirvoittanut syyteharkinnan. Monelle konservatiiville tuntuu olevan käsittämätöntä, että teksti on seksuaalisten vähemmistöjen taholta koettu loukkaavana.

Minä kysynkin nyt teiltä, konservatiivikristityt, seuraavaa: eikö alle pääkohdiltaan luonnostelemani fiktiivinen "pamfletti" mielestänne oikeuttaisi tiettyjä tahoja loukkaantumaan ja peräti tutkimuksiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta?

Mielestäni tämä fiktiivinen pamfletti tosielämässä realisoituvana olisi kansanryhmää vastaan kiihottava ja loukkaava -- ja siten mahdollisesti lainvastainen.

Tällä "pamfletilla" testaan ja pyrin kartoittamaan, mikä on vastavuoroisuuden periaatteen ja empatiakyvyn taso tässä keskustelussa.

1. Pamfletti modernitkristityt.fi -sivustolla pdf-tiedostona ja aktiivisessa levityksessä.

2. Pamfletin keskeisiä väitteitä:

- Konservatiivikristillisyys on seurausta persoonallisuushäiriöstä, jonka keskeinen oire on epätäydellisesti läpikäydystä anaalivaiheesta johtuva korostunut halu kontrolloida todellisuutta ja eliminoida siitä muuttujat.

- Konservatiivit todistettavasti ovat muita kansanryhmiä pelokkaampia, neuroottisempia ja esim. pelkäävät hyönteisiä enemmän kuin liberaalit.

- Konservatiivit suhtautuvat häpeillen omaan seksuaalisuuteensa ja kykenevät toteuttamaan sitä vain Jumalan yksiselitteisenä käskynä, jolloin häpeää omasta "eläimellisyydestä" ei tarvitse kohdata. Tästä syystä heteroseksuaalinen avioliitto on seksuaalisuuden toteuttamiselle ehdoton normi. Homoseksuaalisuus on persoonallisuushäiriön valossa verrattavissa "iljettävään hyönteiseen", joka on torjuttava koko persoonallisuuden voimalla, defenssimekanismein.

- Konservatiivikristityt ovat rakentaneet raamatuntulkintansa persoonallisuushäiriön ympärille. Tästä syystä Paavali ja lakihenkisyys on heidän oppinsa ehdottomassa keskiössä ja Jeesus on ulkokehällä. Jeesus kelpaa lähinnä syntiuhrin asemaan, sillä hänen opetuksensa ovat kaikki hyperbolia, ja moraali luetaan ennen muuta Paavalin teksteistä. Jos Paavalin ja Jeesuksen opetukset ovat keskenään ristiriidassa, konservatiivikristityn vaakakupissa Paavali voittaa aina.

- Jeesus kuitenkin opettaa, että koko laki toteutuu rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä. Konservatiivikristityt eivät persoonallisuushäiriöstään johtuen kuitenkaan pysty tätä hyväksymään eivätkä siten pysty seuraamaan Jeesusta, vaan jäävät lakiin kiinni. Konservatiivikristitty ei pysty lausumaan ja uskomaan todeksi tätä virkettä: "Koko laki on näet täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'." (Gal. 5:14)

- Persoonallisuushäiriöstään johtuen konservatiivikristityt ovat suoraan verrattavissa Raamatun fariseuksiin, joita Jeesus ojensi.

- Konservatiivikristittyjä on varoitettava siitä, että he elävät yhä vanhan liiton hengessä eivätkä ole hyväksyneet uutta liitoa ja sitä, että "uudessa liitossa laki on kirjoitettu uskovien sydämiin". Jeesus ei siis välttämättä heitä lue viimeisellä tuomiolla lampaikseen, vaan vuohiksi.

3. Kun konservatiivikristyt mahdollisesti loukkaantuisivat pamfletista, minä ja viiteryhmäni vain kertoisimme killisilmäisinä ja marttyyrinkaapua harteillemme asetellen, että meitä ajava voima on lähimmäisenrakkaus emmekä voisi söin surminkaan ymmärtää, mitä tekstissämme on loukkaavaa. Lähdeviitteitä emme suostuisi esittelemillemme tutkimuksille näyttämään.

3
Nettipappi / Eettinen erimielisyys
« : 13.09.2019 - klo:12:54 »

Miten sinä, foorumin Nettipappi, suhtaudut ajatukseen eettisestä erimielisyydestä seurakunnassa?

Itse olen tullut siihen tulokseen, että Raamattuun vedoten ja aidolla vakaumuksella on mahdollista olla sekä sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien, rakkaudessa kilvoittelevien kahden ihmisen välinen parisuhde on kategorisesti syntinen, ja että se ei ole kategorisesti syntinen.

Ja tästä asiasta on mahdollista olla erimieltä peräti niin, että kummankaan opin hedelmät eivät ole absoluuttisesti huonot -- tosin rakkaudessa kilvoittelevan parisuhteen tukemisen hyvät hedelmät ovat "terveen järjen tasolla" tietenkin ilmeisemmät ja kategorisen synniksijulistamisen hedelmien kanssa saa olla hyvin tarkkana. Ihmisen kun ei ole hyvä olla yksin ja parisuhteella on mm. terveyttä edistäviä vaikutuksia, toisin kuin yksinäisyydellä. Mutta siitä huolimatta: pidän mahdollisena opettaa kristillistä avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä instituutiona niin, että tällä opetuksella on hyviä hedelmiä.

Mutta epäeettisellä erimielisyydellä sitä vasta huonot hedelmät onkin. Rakas kirkkomme uhkaa miltei hajota kahteen osaan sekä tämän homo- että naispappeuskysymyksen kanssa.

Tästä syystä minä koen kutsumukseni pyrkiä edistämään eettistä erimielisyyttä tässä asiassa -- molemminpuolista kunnioitusta. Sitä, että kumpaakaan kiistan osapuolta ei mustamaalattaisi eikä demonisoitaisi eikä heidän vakaumuksensa aitoutta kyseenalaistettaisi. Minä koen tämän asenteen kristilliseksi, sillä antoihan Paavalikin alkuseurakuntien olla joistain asioista erimielisiä kunhan tavoitteet olivat kristillisiä.

Miten sinä näet asian? Voiko joskus olla kristillistä ojentaa erimielisyydestä huolimatta käsi ja sanoa: "Olemme silti veljiä ja sisaria Kristuksessa."


Sivuja: 1