Nettipappi.net

Vastaa

Nimi:
Sähköposti:
Aihe:
Otsikon ikoni:

Varmistus:
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet
Kuuntele kirjaimet / Pyydä uusi kuva

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet:
Mikä numero tulee seuraavaksi? 1, 2, 3 ... Kirjoita vastaus kirjaimilla.:

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi


Yhteenveto

Kirjoittanut: Väsynyt etsimään
« : 20.03.2014 - klo:13:16 »

Yksi tapa yrittää löytää elämäänsä merkitystä on tehdä itsemurhasta todellinen vaihtoehto. Askel itsemurhalla leikittelystä itsemurhan suunnitteluun on pitkä, mutta se nostaa esiin uusia näkökulmia. Tärkein niistä on vilpitön ymmärrys siitä, että täällä ei ole pakko elää. Se on ainakin minunlaiselleni ateistille lohdullinen ajatus, koska kuolema lopettaa niin ilon, surun kuin yksinäisyydenkin tuskan.

Kuoleman hellä pehmeys auttaa jaksamaan eteenpäin lähimmäisten vuoksi. Kun tuntuu, että muuta ei enää ole, voi käpertyä kuoleman ajatuksen syliin ja vetää sitä itseään vasten. Se on armollisempi ja ymmärtäväisempi kuin ihmiset ja oman mielen asettamat vaatimukset.

Sosiaalisesti heikkolahjainen lievästi autistinen.

Nämä ovat tietenkin kiusallisia ongelmia, mutta hyvä perusperiaate on tehdä, jos siihen suinkin voimia on. Viis siitä, millainen on ja mitä muut ajattelevat, kun tekee vain. Ei tekemisen kummoista tarvitse olla, kunhan nyt jotain sisältöä elämässä on. Ei kai autismiin taipuvaisuus tekemistä estä?
Kirjoittanut: Liljankukka
« : 24.01.2014 - klo:16:13 »

Hei

Minä suosittelisin pieniä tekoja itsen, Jumalan ja lähimmäisten eteen. Siten, että miettisit, miten voisit ilahduttaa itseäsi, Jumalaa, lähimmäistäsi tänään. Itsellesi voisit tehdä vaikka jotakin hyvin terveellistä ruokaa. Jumalaa voisit rukoilla vaikka polvillasi. Lähimmäistäsi voisit auttaa taikka muistaa jollakin pienellä teolla, joka voi ilahduttaa häntä hyvinkin paljon. Kun tällä tavalla tekojen kautta pääset kohti iloisempia ajatuksia, niin uskon, että siitä se lähtee. Itse teen kaikenlaisia tällaisia pieniä tekoja. Jos minua masentaa taikka ahdistaa, tietoisesti ryhdyn tekemään pieniä tekoja. Tällaisia tekoja ovat esimerkiksi: Jumalan rukoileminen ja kiittäminen, jos on mahdollisuus niin ihan polvistuen Hänen eteensä. Kiitän Jumalaa myös hyvistä teoista, joihin Hän on antanut minulle voiman tehdä. Lähimmäisilleni teen tekoja esimerkiksi hyväntekeväisyyden muodossa. Itselleni teen hyviä tekoja esim. antamalla itseni rentoutua ja levätä, kun olen sen tarpeessa. Pyydän myös apua, jos en jaksa. Annan itselleni myös hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Tällaista kaikkea ehdotan Sinullekin. Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja voimia ja terveyttä ja iloista mieltä.
Kirjoittanut: BlackHeartAngel
« : 03.12.2013 - klo:21:30 »

On tyhmää edes leikitellä ajatuksella kuolemasta ja itsemurhasta.
Läheisille se on sellainen pysäyttävä kokemus, että aina joutuu etsimään voimia jatkaa. Silti, vaikka keksiikin vastauksen, miksi moinen tapahtui, kysyy kohta taas kysymystä miksi... miksi... miksi...

Vaikuttaa tosiaan, että olisit masentunut.
Masennuksestakin voi selvitä.
Olen sairas, usea erilainen sairaus ja jostain kaiken kaaoksen keskellä on pakko löytää voimaa.
En haluaisi itsemurhan tuskaa kenellekään.

Sinä olet vahva, jaksat kyllä.
Mieti Stephen Hawkingia, tuskin hänelläkään on helppoa, mutta terävä mies on.
Aina jollakulla on asiat huonommin, kuin sinulla.

Toivon, että löydät valoa synkkyyden keskelle.
Jaksamisia!
Kirjoittanut: pyrski
« : 01.12.2013 - klo:22:07 »

on asioita ja kokemuksia, joita ei voi unohtaa. Mutta ei ole kokemusta, jota Jumala ei voisi tai haluaisi parantaa. Jeesus oli hyljätty, halveksittu, väärinymmärrettu ja hyväksikäytetty. Kaiken sen, ja muunkin taakkamme Hän kantoi ristille, jotta minun ja sinun ei tarvitsisi kantaa näitä taakkoja.

Kun Jumala parantaa, ei asioiden muistaminen ja niihin palaaminen satu enää. Ne säilyvät muistoina, mutta nyt kirkastavatkin Jumalan kunniaa. Kokemuksesi ovat todellisia. Usko kuitenkin, että Jumala haluaa vapauttaa sinut niiden taakasta.
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 24.11.2013 - klo:19:43 »

Et ole äitini. Hänet tunnistaisin jo tyylistään kirjoittaa.
Sanottakoon, että riittävä määrä torjuntaa ja hykimistä saa ajoittain aikaan kaikenlaista ei aina kivaa.
Joku ehkä kuullut, että meillä on hyvä muisti. Kyllä kohdallani se on totta vaan sallikaa minun eräällä esimerkillä valaista tilannetta. Myös sinä joka tätä luet osaat aakkoset. Osaat myös lukea. Pystyisitkö unohtmaan aakkoset ja lukutaidon? Oletko treenannut aakkosia sen jälkeen kun ne kerran opit? Osaisit kummatkin vaikka olisit kuukaudenkin jossakin retkellä etkä sivuakaan lukisi mitään tekstiä, etkä myöskään kirjoittaisi mitään. Sinun on mahdotonta unohtaa ne. Sama pätee mulla monen monen asian suhteen. Se kyynistää ja saa aikaan penseyttä. Jos siis jotakin haluaa kannattaa miettiä mitä pyytää.

Itse haluaisin sosiaalista kykyä lisää. Myöskin johtuen tästä monikaan musiikki ei saa aikaan juuri ikinä mitään liikahdusta. Se on rasittavaa mölyä pääosin. Toisinaan kuten nyt haluaisin kieltää kaiken musiikin perustuslaissa. Ei se ole kivaa kun ei oikeen tajua miksi joillakin se musiikiiksi kutsuttu itsesuggestiivinen äänellä aikaan saatu eräänlainen hypomania voi olla niin tärkeätä. Melkein kuin uskonto itsessään.
Kirjoittanut: Warrior`s Mother
« : 05.11.2013 - klo:14:33 »

Luen tätä palstaa tänään ekaa krt,ja kirjoitan tähän,vaikka näen että se on jo vanha viesti ja että olet kirjoittanut tuoreempaakin materiaalia.
Oli pakko kirjoittaa,jos en tietäisi,väittäisin että olet minun poikani  ;D
Hänellä on myös lievä autismi/ asperger.
Äitinä tiedän siis millaisia "temppuja" teettää nuo neurologiset fibat.
Olet hyvin kärryillä omasta tilanteestasi,mutta kuten taudin kuvaan kuuluu,oma-alotteisuus on hiukan heikun keikun,asiaan ryhtyminen.Sosiaaliset tilanteet pelottaa,ja niitä alkaa sitten tahtomattaankin hiukan vältellä,vaikka toisaalta olisi niin kivaa olla seurassa ja mukana,mutta kun ei ihan pysy kärryillä,niin se on aika raskasta.

Silloin kun ollaan elämässä siinä tilanteessa,että ei olla tyytyväisiä,pitää ottaa aina yksi asia kerrallaan "käteen" ja tarkastella sitä.Kysyä siltä,miten tämän hoidan.
Avun pyytämisestä,niin ihmisiltä kuin henkimaailmaltakaan,ei ole haitaksi.
Ota apu vastaan,ja pinnistele.
Joillekkin annetaan tie jota on helppo kulkea,toisille kuoppainen polku,unohdetaan vielä polvisuojilla varustaa  :P

Tällainen tynkä tästä tuli nyt,jatketaan lisää jos sille tuntuu.

Love&Peace. WM
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 24.01.2013 - klo:02:32 »

Autismini on lievää siten ettei sitä huomaa ellei osaa katsoa. Kuitenkin se on. Kokonaan sen aiheuttamia "nyansseja" ei voi hävittää.
Nuo ulkomaaalaiset ovatkin ainoat joiden kanssa olen enemmän puhunut. Olen yhdelle jenkille kertonut kaikenlaista. Myös muilta mailta olevien kanssa oon puhellut. Ei oo niin etten tietäis mitä muualla on. Vika ei ole tietämättömyysessä tiedon tasolla eikä niinkään muutenkaan järjessä.

Mulle ei kannata ehdottaa edes lasia punaviiniä. Ei mitään muutakaan alkoholia ilman, että siinä on jokin todellinen syy olla ottamatta enempää. On varmaa, että jos on aikaa ja mahdollista ettei se todennäköisesti jää siihen pariin. Se jatkuu kunnes kaadun lattialle.  Kumma kyllä tässäkään olotilassa en ole sortunut siihen.

Pelipaikoille. En osaa oikein niissä toimia. Varmasti tarkoitat hyvää vaan muutamaa aspektia en tässä kerro joka joitakuita saattaisi niissä haitata. Olen kuitenkin ollut montakohan kertaa ties missä raflassa aikanani ja muussa pubissa. Ne kuten kaikki ovat yksin ikäviä. Itseasiassa viimeksi kun yleensä sellasessa kävin tuli en tiedä mikä murphyn laki se oli mutta tuli kuitenkin siellä vastaan mies joka tappoi 90% todennäköisyydellä lemmikissani vuonna 1984 kesällä. Itseasiassa ei kukaan jolla ei ole yliherkkää kuuloa kuten minulla voi edes aavistaa miten karsea kidutus se on korville jos on liikaa mekkalaa.

Tunnustan, että olen väsynyt pyytämiseen. Kaunko sitä tarvitsee. Katsos kun päivä päivältä tässä jo pahoin pelkää kaikkien mitä pyytää voin valuvan ohitse ja olevan käytännössä mahdotonta enää. Moni sanoo, että jumala on mahdollisuuksien jumala. Tekona se on kohdallani niin ettei sitä tästä niin vaan kykene muuttaan. Ei ettenkö itellisesti vois vaan käytännön mahdottomuus siinä on.

Kirjoittanut: Aqi
« : 23.01.2013 - klo:23:56 »

Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona ja niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa paremmasta.
Ehdottaisin harkittavaksesi muutamaa juttua:

Tutustu ulkomaalaisiin, jos ei muuten niin vaikka netin välityksellä.
Luulen ettei heistä yksikään edes huomaa autismia koska vieraalla kielellä kommunikointi häivyttää hienoiset nyanssit.
Samalla maailmankuvasi väistämättä laajenee, tämä auttaa laittamaan asioita oikeaan perspektiiviin.

Masennukseen tohtori voi säätää annostukset kohdilleen ja loput voi itse säätää lennosta "taikajuomalla".
Pari lasia hyvää punaviiniä avittaa kummasti sosiaalisia kykyjä.

Vaikka netti sopii hyvin ihmisten kanssa juttelemiseen totutteluun, (webbikamera ja chat) niin se ei kuitenkaan oikeasti korvaa ihmisten kanssa olemista.
Tulee mieleen että muutto tiheämmin asutulle seudulle saattaisi olla hyvä liike.
Eihän minkään lopullista tarvitse olla ja kotiseudulle pääsee aina takaisin jos siltä tuntuu.
Esimerkiksi Helsingistä voisi aloittaa, siellä tapaa hyvinkin paljon erilaisia ihmisiä eri yhteyksissä kunhan vain hankkiutuu rohkeasti "pelipaikoille".
Näitä voi olla itsestäänselvien yökerhojen ja pubien lisäksi ihmisten harrastuksiin liittyvät kokoontumiset, ulkoilmakonsertit jne. Loppujen lopuksi on kysymys vuorovaikutustilanteiden määrän lisäämisestä.
Harjoitus tekee tässäkin mestarin eikä kukaan todellakaan ole seppä syntyessään.

Lopuksi, voit luottaa siihen että Pyhä Henki on kanssasi. Hän antaa voimaa ja viisautta kohdata kaikki elämän tilanteet, sinun tarvitsee vain pyytää. Puhutut ja kirjoitetut sanat ovat voimakkaita, teet itsellesi palveluksen kun puhut asioista joiden haluat tapahtuvan. Meillä on vain nykyhetki, eilinen on mennyt menojaan ja huominen ei ole vielä tänne ehtinyt, kummankaan miettimiseen ei mielestäni kannata uhrata ylenpalttisesti aikaa ja energiaa.
Teot päihittävät teorian aina ja elämäkin maistuu paremmalta.
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 23.01.2013 - klo:21:48 »

Yksin yksin yksin ja aina kaikki katoaa ympäriltä. Se ahdistaa, masentaa ja saa miettimään, että josko ois parempi kuolla. Oot yksin illat ja oikeestaan kaiken ajan minkä hereillä oot. Nukkuessa sen ei niin väliksi.
Miksi munkin on pitänyt vanhetessa pehmetä? Miksi en voi olla se joka ei tunteistaan välittänyt vaan oli vaan?
Te joilla on kavereita, kumppani jne olkaa siitä iloisia. Se jos jokin sosiaalinen suhde on on sitä kannattaa vaalia jos se terve on.
Minne mennä ja mitä tehdä? Olkaa iloiset jos olette varustetut normaalein sosiaalisen kanssakäymisen kyvyillä. Ette omaa pirullista neurologista häiriötä joka vaan haittaa.
Nytkin täällä yksin kirjotan. Hiljaista ja hulluksi tulee melkein ellen ole jo.
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 23.01.2013 - klo:21:16 »

Ei onnistu ei. Ketään en syytä vaan nyt en tiiä. En en en.
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 18.01.2013 - klo:23:00 »

Jos tuo ukko tuolla yläkerrassa välittää tää mitä nyt toivon ja yritän onnistuu. Jaa jaa ja kaameat vaateet. On omakin vastuu. Edellinen kirjoitus oli aikas puhdasta vaikean masennuksen tuottamaa kirjoitusta.
Kirjoittanut: Moottorisaha
« : 17.01.2013 - klo:20:03 »

Tässä tulee nyt yksi ketään kiinnostamaton valitusvirsi.

Olen niin yksin ja masentunut, että on jo mennyt pidempi aika etten päivittäin miettis kuolemista. Sitä jaksanko odottaa sitä kunnes se tulee luonnollisesti vai autanko sitä hiukan nopeampaan aikatauluun. Motivaatiota kun mihinkään tekoon ei enää ole. Ei uskoa mihinkään. Kaikki on ihan turhaa ja elämää ei ole. Ei jaksa. En vaan enää jaksa tätä yksinäisyyttä.

Sosiaalisesti heikkolahjainen lievästi autistinen. Niin lievästi ettei se näy ulos jos ei osaa katsoa. Pitää tietää mitä tarkkailla. Enemmänkin se on psyykkeen puolella oleva juttu. Integroituminen moneen ryhmääm on mahdotonta. Yleensäkin jos katselen joitakin porukoita taikka niiden yksilöitä on edes ajatus siitä, että tulisi vaikka vain etäisesti muistuttaa heistä jotakuta melkein mahdoton.

Mistä siis saada motivaatio mihinkään? Mistä iloa mihinkään? Enpä vaan jaksa itse uskoa, että tilanne muuttuu ikinä.

Kas tähän tämä julkinen valitusvirsi loppuu ja nyt voit alkaa nauramisen.