Nettipappi.net

Vastaa

Varoitus - sillä aikaa kun luit aihetta, uusi viesti lähetettiin siihen. Haluat varmaan lukea senkin.
Nimi:
Sähköposti:
Aihe:
Otsikon ikoni:

Varmistus:
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet
Kuuntele kirjaimet / Pyydä uusi kuva

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet:
Mikä numero tulee seuraavaksi? 1, 2, 3 ... Kirjoita vastaus kirjaimilla.:

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi


Yhteenveto

Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 07.01.2020 - klo:16:53 »

Hei Ateisti,

Kysymyksesi on mielenkiintoinen. Vaikka loppupäätelmäsi on aika raflaava, se on tietystä näkökulmasta tarkasteltuna täysin loogisen päättelyn tulos. Jos ajatellaan, että kristityn tärkein päämäärä on ikuinen elämä, olisi kirkossa järkevää maksimoida taivaaseen pääsevien ihmisten määrä jopa varsin rajuja keinoja käyttäen. Tavallaan voitaisiin ajatella, että sinun mainitsemasi toimintamalli olisi vain ääriesimerkki Paavalin ajatuksesta:

Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. (Room. 8:18)

Kristillisessä kirkossa ei olla kuitenkaan päädytty toimimaan siten, että kastaja ja mestaaja tekisivät liukuhihnatyötä. Perustelut voitaisiin hahmotella vaikka purkamalla kysymyksesi kahteen osaan.


1. kaste ja pelastuminen

Luterilaiseen kristinuskontulkintaan kuuluu ajatus siitä, että kasteessa Jumala lahjoittaa lapselle kaiken sen, mitä pelastumiseen tarvitaan. Hän saa kaikki suuret Jumalan lahjat omakseen ja Jumala solmii liiton ihmisen kanssa.

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. (1. Piet. 3:21)

Kasteella ei kuitenkaan voida ketään viedä väkisin taivaaseen. Vaikka kaikki pelastukseen tarvittava saadaan lahjaksi, voidaan lahjasta kieltäytyä tai luopua. Usko on siinä mielessä suurin Jumalan lahja, että se ottaa muut Jumalan lahjat iloiten vastaan.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (Ef. 2:8)

Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:16)

Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet. (2. Piet. 2:20-21)


Aikuinen ihminen voi puhua omasta puolestaan ja tunnustaa oman uskonsa. Vauva ei voi omaa tunnustustaan ilmaista. Se jättää ilmaan kysymysmerkkejä, joihin erilaiset kristityt antavat erilaisia vastauksia. Yhtä ääripäätä edustaa hyvin tunnustuksellinen luterilainen näkökulma, jonka joskus kastetun vauvan vanhemmat ovat pukeneet sanoiksi kastehetken jälkeen: "Nyt meidänkin lapsi on uskossa." Toiseen ääripäähän kuuluu ajatus, että usko voi olla vasta sellaisella ihmisellä, joka jotain uskonasioista ymmärtää.

Minä ajattelen niin, että usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Ja silloin ihmisen puolelta usko on aina ihmisen kokoinen asia. Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan lapsenuskosta ja puhutaan kasvaneesta uskosta tai koetellusta ja vahvasta uskosta. Usko on Jumalan lahja, joten Jumalan on mahdollista antaa myös vauvalle sellainen suhde Jumalaan kuin se vauvalle on mahdollista. Mutta vaikka Jumala antaisi uskon siemenen joka ainoalle vauvalle kastehetkellä, en voi tietää, mikä uskon tilanne on edes hetkeä myöhemmin.

Vauvojen surmaaminen kristinuskon nimissä olisi kauhistus. Mutta edes opillisen teoretisoinnin näkökulmasta "varman pelastuksen" toivossa vauvoja ei voisi surmata, koska Raamatun valossa tällä tavalla laskelmoitu varmuus on epävarmuutta: Jeesus opetti kylväjävertauksessaan erilaisista maaperistä, joissa Sana viipyi ja kasvoi eri tavoin. Luultavasti samat lainalaisuudet toimivat myös vauvana kastettujen kohdalla.


2. Usko on tarkoitettu elettäväksi

On loogista ajatella, että ikuinen autuus taivaassa on niin kova palkinto, ettei mikään vaivannäkö ja reitti perille pääsemiseksi voi olla liikaa. Tällä tavalla rajattu ajattelumalli on itsessään toimiva, mutta ei kuitenkaan riittävän kattava. Siitä huolimatta, että ikuisen elämän on luvattu olevan jotain paljon tätä elämää parempaa, ei tämä elämä ole vain turhanpäiväinen johdanto tai odotushuone. Myös ajallinen elämä on Jumalan luomaa, ja sitä on tarkoitus elää täysipainoisesti. Tämän elämän halveksiminen jättää ilmaan kysymyksen, halveksiiko sellainen ihminen myös elämän antajaa.

Apostolien kutsumus ja sydämenasia oli saada johdatettua ihmisiä uskon tielle. Tämän muutoksen oli tarkoitus muuttaa ihmisiä Kristukselle kuuliaisiksi ja lähimmäisiään palveleviksi, ja vasta tämän elämän jälkeen johdattaa ikuiseen elämään.

Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. (Room. 14:8-9)

Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, ... jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina. (1. Piet. 1:1-2)


Alkuperäistä kysymystäsihän ei tarvitsisi rajata vain vauvoihin. Aivan yhtä hyvin voisimme kysyä, eikö jokainen uskoon tullut tai uskossa oleva ihminen kannattaisi tappaa vaikkapa uskontunnustuksen jälkeen ehtoollispöytään, jotta elämä jatkuisi taivaassa ilman lankeamisen mahdollisuutta. Tänne maan päälle kannattaisi jättää vain muutamia uskossaan vahvoja, jotka tätä kastajamestaajan kutsumustyötä toteuttaisivat.

Tällainen tieteiselokuvien tai kauhuleffojen maailma osoittautuisi aika nopeasti kestämättömäksi. Kukaan ei missään tapauksessa haluaisi kääntyä uskoon, kun näkisi, mitä siitä seuraa. Mielenkiinto kristillistä elämää kohtaan häviäisi kokonaan. Toisinaan kristittyjä syytetään ihan nykytilanteessakin elämästä vieraantuneiksi ihmisiksi. Tuollaisessa skenaariossa voitaisiin hyvällä syyllä puhua elämän vihaajista.

Kristillisyyden on tarkoitus synnyttää elävä usko Kristukseen. Uskossa elävän ihmisen on tarkoitus levittää ympärilleen hyvyyttä ja todistaa omalla elämällään Kristuksesta.

Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. (Kol. 1:10)

Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti. (2. Tess. 1:11-12)


Toivon, että osasin heittäytyä esittelemääsi skenaarioon riittävän hyvin ja tarjota sinulle vastauksia.
Kirjoittanut: Ateisti
« : 06.08.2019 - klo:20:57 »

Pohdiskelin pelastumista ja mietin, että voiko kasteen saanut vauva pelastua, vaikka muita kriteerejä (Jeesuksen ylösnuosemukseen uskomiset yms.) ei täyttäisikään. Tämän jälkeen pohdin, että eikö kannattaisi tappaa vauvat heti kasteen jälkeen, jotta he varmimmin pelastuvat.

Odotan innolla vastausta