Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Nettipappi / Vs: Nettipappi paikalla
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.01.2018 - klo:12:46 »
Hyvää uutta vuotta foorumin lukijoille!

Nyt näyttää siltä, että osa-aikaisuuden aiheuttama rajattu työaika on pitänyt minut poissa palstalta liian tehokkaasti. Pyydän kärsivällisyyttä. Odottamassa on valtavan hyviä kysymyksiä, joihin mielelläni haluan vastata harkiten. Vastaukset saapuvat, vaikka nyt vastaustahti on nopeudeltaan kaikkea muuta kuin nettiympäristöön sopiva.
2
Nettipappi / Homoseksuaalisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Mikael81 28.12.2017 - klo:17:54 »
Hei,

minun on pakko lähestyä tällä asialla, koska olen sen kanssa melko lailla yksin. En enää tiedä lainkaan, mitä voisin tehdä, koska omat keinoni eivät enää vain riitä tämän asian ''päihittämiseen''. Siksi kerron sinulle koko tarinani.

Lapsuudestani saakka olen tottunut olemaan pääsääntöisesti äitini kanssa kontaktissa. Isäni matkusteli hyvin paljon, ja jäimme äidin kanssa useasti kahden. En tuolloin huomannut, että asia todella vaivasi minua niin paljon kuin se lopulta teki. Ehkäpä kaikista osuvin kuvaus tilanteeseen olisi se, että kun äitini lauloi erästä isään liittyvää laulua, purskahdin jokaisella kerralla itkuun ja juoksin eri tilaan, jotten voinut kuulla tuota laulua enää. Tuo reaktio oli aina samanlainen.

No, varhaislapsuus päättyi ja aloitin kouluni. Koulussa ensimmäinen vuosiluokka sujui tasapainoisesti tutustellen kaikkeen uuteen ja elämä tuntui hymyilevän. En juuri kavereita tuolloin saanut, vaan jäi melko lailla yksin, lukuunottamatta muutamaa hyvää kaveriani. Ensimmäinen vuosi meni, ja pääsin toiselle vuodelle, minkä aikana minua alettiin kiusata. Uskon, että vahvasti lapsuudessani isän poissaolo pohjusti minulle asteen feminiinisempää luonnetta, minkä jälkeen olin helppo uhri. Minua kiusattiin useampi vuosi ja opettajat eivät tuntuneet saavan asiaan minkäänlaista otetta. Tätä jatkui ja jatkui aina yläkouluun saakka, missä se vasta yhdeksännellä luokalla päättyi.

Tuohon asiaan liittyy vain se, että kun luokkani pojat halveksuivat ja kiusasivat minua, jouduin aina vääntäytymään sellaiseksi, ettei minua olisi kiusattu. Yritin olla macho, mutta se ei onnistunut. Hain paikkaani kaveriporukasta, joka käytti päihteitä ja muita aineita, mutta en löytänyt paikkaani sieltäkään. Tytöt eivät minusta välittäneet laisinkaan, koska en ollut millään tavalla suosittu tai hyvännäköinen.

Löysin kuitenkin 8:lla luokalla tien suosioon, tällä kertaa suosion avain oli uida homomiehen asemassa naisten suosioon, minkä toteutin omin sanoin; loistavasti. Sain paljon naispuoleisia ystäviä ja luonteeni alkoi kasvaa siinä ympäristössä uusiin mittoihin. Minusta tuli äänekäs ja sosiaalinen, mutta poikien kesken en enää juuri pyörinyt. Tämä ''homoidentiteetti'' sopi minulle kuin nenä päähän ja siitä alkaen lähdin hakemaan kaikkea sellaista erilaisuutta, jota koulussa tai ympäristössäni ei ollut tavattu. Pukeuduin hyvin erikoisiin vaatteisiin ja mielsin itse homoseksuaaliksi. Olinhan saanut nyt paikkani kouluympäristössä, eikä minun tarvinnut lainkaan enää pelätä, että joutuisinko olemaan yksin. En joutunut.

Ongelmaksipa tuli kuitenkin sitten se, että pamahdin uskoon ysiluokan tammikuussa. Olin aikaisemmin tiedostanut, että Jumala todella on, mutta en ottanut Häntä vakavasti. Tuona tammikuuna minuun iski kuitenkin niin tavaton kuolemanpelko, että minun oli pakko alkaa käydä arvojani uudestaan läpi. Se homoseksuaalinen identiteetti, jonka olin omaksunut, vaikutti taustalla vahvasti ja nyt sen rinnalle tuli täysin uusi identiteetti, uskovan ihmisen identiteetti. Nämä kaksi ovat kuitenkin toistensa vastakohdat ja painiskelen yhä tänäkin päivänä näiden välillä. Haluaisin luopua tästä homoidentieetistäni, mutta silloin se voisi tarkoittaa sitä, että voisin menettää kaikki naispuoleiset ystäväni ja ystäväni ylipäätään. Minulla on nyt ystävinä myös miespuoleisia henkilöitä, mutta vaakakupissa naispuoleisia on enemmän.

Osaisitko neuvoa/rukoilla/ohjeistaa minua, miten voisin irroittautua tästä homoseksuaalisesta identiteetistäni lopullisesti ja antaa uskovalle identiteetille vallan. Sydämessäni on tieto siitä, että minä haluan perustaa perheen ja elää normaalia arkea Jumalan mieltämässä perheessä, mutta syvällä sisimmässäni tuo homoidentieetti ohjailee minua jatkuvasti. Ja sillä tarkoitan juurikin sitä, mitä Jeesus sanoi ''-- jos oikea silmäsi viettelee, niin repäise se pois. Sillä onhan parempi, että menetät yhden osan ruumiistasi kuin koko ruumiisi on helvetissä.''. Miten voin päästä irti näistä himoistani ja saada uutta intohimoa naisia kohtaan?

Tässä on niin paljon asiaa, että pahoittelen jo etukäteen, mutta epätoivon partaalla olen syvästi.
Toivon, ettet aloita keskustelua sanomalla, että homoseksuaalisuus on normaalia, ok ja Raamattu hyväksyy sen. Mikäli olet tuota mieltä, niin minusta sinun ei kannata vastata, koska pidän homoseksuaalisuutta Raamatun vastaisena, iljettävänä ja häiriönä.

Anteeksi.
3
Nettipappi / Vs: Lapsien kurittaminen
« Uusin viesti kirjoittanut Tiedon asema? 15.12.2017 - klo:14:15 »
Sellainen näkökulma vielä, että minua häiritsee, etteikö uskovaisena tarvitse ottaa huomioon ajankohtaisia tieteellisiä tuloksia ja parempaa tietoa esimerkiksi tästä kuritusasiasta? Minusta on ongelma, jos usko vaatii vain alistumista käskyihin, eikä kannusta omaan kriittiseen ajatteluun, totuuden etsintään todisteiden kautta ja perusteisiin asioille. Kurittamisen vaikutuksia on varmasti tutkittu ja sen perusteella sivistyneissä maissa tehdään ja muutetaan lakeja. Esim. lastenpsykiatri kertoi juuri Aamulehdessä 10.12.2017 että "väkivalta saa lapsen tuntemaan, että hänen kehonsa on vain sen arvoinen: sitä saakin kohdella kaltoin. Lapsia tulee ohjata kunnioittamaan ja suojaamaan omaa ja toisten kehoa". Tarvitsee hakea asiantuntija-apua jos lasta ei saa kuriin muuten kuin kurittamalla. Ihmisillä on muutenkin niin paha sisäsyntyinen taipumus väkivaltaan ettei sitä pidä millään tavalla ruokkia!
4
Nettipappi / Armo eri kirkkokuntien tulkintana -eksymisen vaara?
« Uusin viesti kirjoittanut Tiedonjanoinen 07.12.2017 - klo:22:22 »
Olen tehnyt havainnon siitä, että eri kirkkokunnissa on valtavan erilaisia näkemyksiä armosta ja armon vastaanottamisesta. Luterilaisessa tulkinnassa pelastus on yksin Jumalan teko, joissakin taas armo on kyllä ilmaista, mutta armon vastaanottaminen vaatii tekoja. Voiko kirkkokunta johtaa ihmisen niin harhaan, että ihminen eksyy liian kauaksi totuudesta? Eikö ole vakava asia, jos pelastuksen ymmärtää väärin, oli se sitten liian löyhä tai liian tiukka käsitys? Toisessa tapauksessa vaadittavat armon "vastaanottamisteot" jäisivät tekemättä, toisessa taas Jeesukseen luottaminen jäisi vajavaiseksi.

Pari vuotta sitten olin vahvassa herätyksen tilassa: luin Raamattua ja etsin opetustekstejä netistä. Untuvikkona en tiennyt, että armosta ja pelastuksesta on toisistaan dramaattisestikin poikkeavia tulkintoja. Tämä johti hämmennyksen ja levottomuuden tilaan. En ymmärtänyt, miksi toisaalla puhutaan toista ja toisaalla taas toista. En tiennyt mihin luottaa, sillä jokaisen kirkkokunnan luottamus omaan taamatuntulkintaan vaikutti perustellulta.
5
Nettipappi / Motiivi tehdä Jumalan valtakunnan työtä
« Uusin viesti kirjoittanut Nimimerkki 07.12.2017 - klo:13:45 »
Hei!

Minulla on neljä palvelustehtävää seurakunnassa. Kaksi on siinä seurakunnassa, johon kuulun, yksi siinä lähellä olevassa seurakunnassa ja yksi on sitten sellainen vähän laajempi juttu.
Näistä kahteen tehtävään olen saanut Jumalan kutsun ja sitä heti noudattanut. Nämä kaksi tehtävää sujuvat hyvin.

Kysymys onkin näistä kahdesta tehtävästä seurakunnassa, joihin en ole saanut suoraa Jumalan kutsua.

Tai toisessa toimii puolisoni vastuunkantajana, mutta hänellä on ollut vaikeuksia hallita niin suurta joukkoa, esim. muutama kerta sitten syttyi melkein tulipalo siellä. Muutenkin on ollut vaikeuksia. Itse ajattelin, että menen sinne auttamaan, jotta saadaan tilanne paremmin hallintaan. Vastuunkantajat (heitä on monta), hyväksyivät minut sinne ja sanoivat, että "apua tarvitaan". Kysymys kuuluu, että kai minä voin mennä sinne, vaikka minulla ei ole nimenomaista Jumalan kutsua sinne, vaan haluan varmistaa, että kaikki sujuu hyvin. Onko minulla oikea motiivi tehdä Jumalan valtakunnan työtä?

Sitten on tämä yksi tehtävä vielä, johon itse ehdotin itseäni. Minulla oli silloin noloa syntiä elämässäni ja halusin peittää sitä syntiä aloittamalla tekemään jotakin näin hurskasta työtä. Ettei kukaan näkisi kuinka syntinen olen.  Eli motiivi oli peittely. Synnilläni ei ollut mitään tekemistä tuon työn kanssa, mitä tein, tein sen Jumalan valtakunnan palvelustyön ihan hyvin ja minua kiiteltiin, että tulin sinne kuin Taivaan lahja. Oikeasti tarkoitukseni oli näyttää hurskaalta, koska samaan aikaan olin hyvin epähurskas. Eli ehdotin itseäni siihen tehtävään parantaakseni mainettani. Noloa.
Olen sittemmin päässyt ko. nolosta synnistä eroon. Olen silti jatkanut tuota työtä ja vetänyt siihen mukaan puolisonikin. Mutta nyt teen sitä siitä syystä, että olen aloittanut sen ja minuun luotetaan. Teen sitä nykyään velvollisuudentunnosta enkä peitelläkseni jotakin. Työn olen aina tehnyt ihan samalla tavalla, motiivi on vain vaihtunut. Mitä mieltä olet tästä? Häpeän niin sitä syntiäni, koin, että minun on ikään kuin peiteltävä paha toimintani hyvällä toiminnalla tms. En osaa paremmin selittää. 

Vieläkin saatan kyllä ajatella, että onneksi minulla on noita Jumalan valtakunnan tehtäviä, että on sentään jotakin, mitä teen oikein ja hyvin. Kun sitä syntiä tahtoo elämään aina tulla, niin nuo on ikään kuin vastapainoa tuolle syntiselle luonteenlaadulleni. Ajattelenko ihan väärin?
6
Nettipappi / Naisten ja miesten välinen tasa-arvo
« Uusin viesti kirjoittanut Sannii 07.12.2017 - klo:10:04 »
Moikka,

Etiikan esitelmän teko edessä:) Millainen on kirkon kanta miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon? Onko siihen erilaisia suhtautumistapoja tai onko kirkolla jotain eettisiä asioita tasa-arvoon liittyen?
7
Nettipappi / Vs: Nettipappi paikalla
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 22.11.2017 - klo:15:13 »
Nettipapin palstalle ei ole viime aikoina tullut kysymyksiä kovin kovalla tahdilla, joten olen varsin hyvin ehtinyt vastata kysymyksiin lyhyellä varoitusajalla. Erityisiä nettipapinpäiviä en ole nykyisin suunnitellut pitäväni, mutta pyydän foorumin käyttäjiä huomioimaan, että teen toukokuun 2018 loppuun asti osa-aikaista työsuhdetta. Jos kysymyksiä jossain vaiheessa alkaa keräytyä tulvaksi asti, niin toivon, että rajoitettu työaikani ei silti pitkittäisi vastausaikoja tarpeettomasti.
8
Nettipappi / Vs: Pyhän Hengen pilkka
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 22.11.2017 - klo:14:54 »
Tervehdys Ihmettelijä,

Esitit muutaman hyvin painavan kysymyksen. Niiden merkitys on ilmeisesti myös sinulle itsellesi hyvin suuri. Kaikesta huolimatta niihin vastaaminen on melko selkeää ensimmäisen vastaukseni jälkeen. Teen silti äärimmäisen tiiviin yleistyksen Pyhän Hengen pilkasta, jota kyseiseen raamatunkohtaan ensimmäisiä kertoja törmäävä kristitty jää usein kipeästi pohtimaan:

1. Raamatun käyttämä termi "Pyhän Hengen pilkka" ei tarkoita herjaavan asian sanomista tai ajattelemista Jumalan kolmannesta persoonasta.
2. Pyhän Hengen pilkka tarkoittaa Jeesuksen sovitustyön hylkäämistä ja siitä seuraavaa paatumista.
3. Joka pelkää syyllistyneensä Pyhän Hengen pilkkaan, ei ole voinut sitä tehdä, koska paatunut ihminen ei koe synnintuntoa.

Näitä olen selittänyt tarkemmin tämän ketjun ensimmäisessä viestissäni.

Miten käy ihmiselle silloin, jos on aikaisemmin kieltänyt jyrkin sanoin Jumalan ja mahdollisesti pilkannut Jumalan kolmea persoonaa erilaisilla haukkumasanoilla, mutta tullut myöhemmin uskoon?

Pilkkaaminen ja herjaaminen ovat lopulta hyvin pieniä syntejä verrattuna Pyhän Hengen pilkkaan (Jeesuksen hylkääminen), koska Jeesuksen sovitustyö antaa anteeksi kaikki suurimmatkin synnit. Siksi uskoon tuleminen on myös täydellinen anteeksianto kaikesta menneestä. Paavali oli tästä erinomainen esimerkki:

     Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta,
     joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä,
     että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut
     palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja
     ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni
     tähden en tiennyt, mitä tein. (1. Tim. 1:12)


Lainaus
Tai mitä käy silloin, jos on ollut uskossa, mutta luopunut siitä pilkaten Jumalan kolmea persoonaa, mutta kääntynyt uskoon taas myöhemmin?

Tämä tilanne aiheuttaa enemmän kysymyksiä omassatunnossa. "Olisiko pitänyt uskossa ollessa ja siitä luopuessa tajuta enemmän? Entä voiko saada anteeksi sen, että on luopunut uskosta?"

Kristittynä eläminen olisi helppoa, jos se olisi vain sitä, että "ensin olin syntinen, sitten sain kaiken anteeksi". Suurin vaikeus on elää yhtä aikaa kahdessa todellisuudessa. Ihmisenä kukaan ei voi väistää sitä todellisuutta, että synti kulkee mukana kuolemaan asti. Ja kristittynä yhtä totta on koko ajan se, että Jumalan silmissä jokainen kristitty on Jeesuksen tähden pyhä ja puhdas. Inhimillisesti on helppo ymmärtää ensimmäinen anteeksianto. Itse asiassa jossain määrin on helppo ajatella, että "se kuuluu minulle". Mutta yhä uudelleen samoissa asioissa lankeaminen tai suuret ja karkeat lankeamiset ovatkin jo vaikeampi pala. Silti Jumala on luvannut armahtaa.

Samainen Paavali, joka oli ensimmäisen kerran armahdettu suurista synneistään, taisteli jatkossakin synnin kanssa. Mutta yhä edelleen vastaus oli sama. Jokainen, joka pakenee Kristuksen anteeksiannon turviin, pelastuu:

     Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää,
     mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn
     Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain,
     joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan
     synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä
     kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen
     tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta
     turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:21-25)


Lainaus
Entä mitä käy jos vaistomaisesti kieltää uskonsa muiden ei uskovien ihmisten painostuksen takia tai tulee esimerkiksi päihtyneenä pilkanneeksi Pyhää Henkeä?

Juuri näin toimi myös Pietari. Hän oli yksi läheisimmin Jeesusta seuranneita ihmisiä, mutta pelosta ja vaistomaisesti hän kielsi edes tuntevansa koko Jeesusta saati sitten seuraavansa häntä. Jumalan valtavaa armoa kuvastaa se, kuinka Jeesus kertoi jo etukäteen antavansa Pietarille anteeksi. Jopa ennen kuin ennusti hänen lankeamisensa:

     "Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa.
     Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi.
     Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi." Pietari sanoi hänelle:
     "Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään vaikka vankilaan
     tai kuolemaankin." Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon sinulle, Pietari:
     ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä olet kolmesti kieltänyt tuntevasi
     minut." (Luuk. 22:31-34)


Humalassa tai pelossa tapahtunut pilkkaaminen ei ole Pyhän Hengen pilkkaa siinä merkityksessä kuin Raamattu sen määrittelee. Tällaisten suurten lankeamisten vaara kuitenkin on, että jos niitä ei osaa pyytää anteeksi vaan häpeissään alkaa väistellä Jumalaa, se voi johtaa paatumiseen eli todelliseen Pyhän Hengen pilkkaan. Siksi Jeesuskin sanoi aivan erityisesti rukoilleensa Pietarin puolesta. On vaikea kuvitella, kuinka suuri häpeää Pietari koki kaiken tapahtuneen jälkeen. Jumala piti kuitenkin kiinni Pietarista, eikä hänen uskonsa sammunut.
9
Nettipappi / Vs: Pyhän Hengen pilkka
« Uusin viesti kirjoittanut ihmettelijä 20.11.2017 - klo:18:49 »
Miten käy ihmiselle silloin, jos on aikaisemmin kieltänyt jyrkin sanoin Jumalan ja mahdollisesti pilkannut Jumalan kolmea persoonaa erilaisilla haukkumasanoilla, mutta tullut myöhemmin uskoon?

Tai mitä käy silloin, jos on ollut uskossa, mutta luopunut siitä pilkaten Jumalan kolmea persoonaa, mutta kääntynyt uskoon taas myöhemmin?

Entä mitä käy jos vaistomaisesti kieltää uskonsa muiden ei uskovien ihmisten painostuksen takia tai tulee esimerkiksi päihtyneenä pilkanneeksi Pyhää Henkeä?

10
Nettipappi / Vs: Suositteletko näitä nettisivuja?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 29.10.2017 - klo:03:09 »
Hei Aavistelija,

En ole ottanut tavakseni kommentoida useinkaan asioihin, joita yleisen keskustelualueen tai pohdintapalstan puolella nostetaan esiin. Mutta kun nyt kysyt, niin en itse pidä tuota mainitsemaasi sivua kovin hyvänä. Siinä on paljon oikeita asioita, mutta seassa on myös aika paljon kyseenalaisia tulkintoja. Näiden erottaminen toisistaan ei ole helppoa, jos ei tunne Raamattua hyvin.

Toisaalta Jumalan ja Jeesuksen nimien käyttäminen hyvin oudossa muodossa alkukielen kirjaimia transkripoimalla on tekijä, joka saa lukijan jo lähtökohdissaan varovaiseksi. En siksi ole ensisijaisesti peloissani, että tuollainen sivu ketään eksyttäisi. Toki hyvin mustavalkoinen kirjoitustyyli varmasti vetää puoleensa sellaisia kristittyjä tai hengellisiä etsijöitä, jotka kaipaavat mahdollisuutta radikalisoitua ja osoittaa olevansa tarkasti oikeaoppisia.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10