Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Nettipappi / Some ja raamattu
« Uusin viesti kirjoittanut Kiinnostunut 13.04.2018 - klo:16:02 »
Mitä raamattu kertoo sosiaalisesta mediasta. Suoraa mitään ei tietenkään löydy, mutta onko jotain, esim. kirjeistä tai käyttäytymisestä, mitä voisi pitää ohjeena nykypäivänä sosiaaliseen mediaan? Kyselyn syynä kouluprojekti ja henkilökohtainen mielenkiinto.
Kiitos jo etukäteen vastauksesta!
2
Nettipappi / Uskonnon tutkielma
« Uusin viesti kirjoittanut horsegirll 24.03.2018 - klo:15:36 »
Hei, olen yrittänyt pähkäillä mikä olisi hyvä aihe valinta 9 luokan uskonnon tutkielman aiheeksi. Haluaisin aiheeksi sellaisen aiheen mistä löytyisi paljon fakta- ja/tai tilastotietoja sekä kristillisen kirkon kanta/näkemys asiaan. Aiheeksi ei kelpaa abortti kuolemantuomio eikä eutanasia, koska niistä aiheista on kirjotettu jo niin monia tutkielmia. Oliksiko sinulla joitain hyviä aihe vaihtoehtoja tämän tutkielman kirjoittamiseen. Toivottavasti kerkeät vastaamaan tähän viestiin nopeasruti ennen palautus aikarajan umpeutumista.
3
Nettipappi / Vs: Homoseksuaalisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 25.02.2018 - klo:17:59 »
Tervehdys ei-kysyjä,

Niin kuin sanoit, aihe on haastava, eikä sinun esille nostamasi näkökulma ole yhtään sen helpompi. On tietyllä tavalla "helppoa", kun vedetään rajalinjoja hyvin yksinkertaisesti kategorioihin oikea ja väärä. Vaikka siinäkin on todella paljon vaikeuksia, on silti melko yksinkertaista tehdä dogmatiikkaa puhtaalta pöydältä ja sanoa, mitä Raamatun kirjoituksissa eri asioista sanotaan. Mutta kun otetaan mukaan identiteettikysymykset ja ihmisten henkilökohtaiset kokemukset, muuttuu kysymyksenasettelu kohti käyväksi ja kipeäksi.

Raamatun kirjoituksissa puhutaan ihmisen elämänvalintojen kohdalla toisaalta siitä, mitä käytännössä valitaan ja toisaalta siitä, millä motiiveilla ja sydämen asenteella toimitaan. Käytännön valinnoista hyviä esimerkkejä ovat Jeesuksen lyhyet vertaukset:

Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: "Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön." "En minä halua", poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: "Menen kyllä, isä", mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?" (Matt. 21:28-31a)

Yksikään hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää eikä yksikään kelvoton puu hyvää hedelmää. Hedelmästään jokainen puu tunnetaan. Eihän orjantappuroista koota viikunoita eikä piikkipensaasta poimita rypäleitä. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. (Luuk. 6:43-35)


Jeesuksen opetuksen kärki on näissä kohdissa se, että jos katsotaan motiiveja, omaa tahtoa tai itse tekoa, niin teko on se, joka ratkaisee. Se määrittää oikean ja väärän.

Toisaalta Jeesus ei myöskään irrota motiiveja ja sydämen asennetta teoista. Hyvistä puista ja hyvistä hedelmistä puhuessaan hän sanoo, että väistämättä myös sisin vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Ne eivät ole kaksi erillistä osa-aluetta, vaan ne vaikuttavat toisiinsa. Samalla tavalla kuin sisin vaikuttaa käyttäytymiseen, myös käyttäytyminen ja elämän valinnat vaikuttavat siihen, mihin suuntaan sisäinen ihminen kasvaa. Kristinuskoon ja Raamatun sanomaan ei ole koskaan kuulunut se, että ulkoinen ihminen olisi sisäisen ihmisen orja.

Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan. Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. (Room. 8:12-13)

Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. (Ef. 4:22-24)


Jumala on välillä ärsyttävän sinnikäs kasvattaja. Hänelle ei kelpaa mikään muu kuin täydellisyys. Ilman muuta hän on yhtä aikaa armollisempi kuin kukaan ihminen koskaan voi olla. Mutta kasvatustehtävän näkökulmasta hän ei luovuta, ennen kuin jokainen uskova on saavuttanut Kristuksen kaltaisuuden. Tosin on täysin selvää, että se täydellisyys on tarjolla lopulta vasta taivaassa. Silti se suunta on hänellä mielessään jo tämän elämän aikana.

Kysymyksesi koski sitä, onko kristillistä ajatella, että olisi identiteettinsä vuoksi avioon kelpaamaton ja voisi elää kristillisesti selibaatissa. Jos kysymys esitetään näin tarkasti rajattuna, niin ajattelen, että oikea vastaus on: kyllä. Mutta elämä ei ole koskaan ihan niin tarkasti rajattava asia. Siksi vastasin paljon rönsyilevämmin, jonka nyt tiivistän: Jumala ottaa kaikin tavoin rikkinäisen ja syntisen ihmisen Jeesuksen ansiosta omaksi lapsekseen ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Mutta yhtä aikaa Jumala haluaa hoitaa ja kasvattaa - toisinaan suorastaan painia ihmisen kanssa - jotta tämä kasvaisi niin ulkoisesti kuin sisäisesti aina vain enemmän kohti Kristuksen kaltaisuutta.
4
Nettipappi / Kasvissyönti vastaan sekasyönti
« Uusin viesti kirjoittanut Jenni Riihonen 29.01.2018 - klo:21:03 »
Teen koulussa etiikan tutkielmaa ja aiheena on on kasvissyönti vastaan sekasyönti. Tarvitsisin tähän kristinuskon kannan.
5
Nettipappi / Vs: Homoseksuaalisuus
« Uusin viesti kirjoittanut ei-kysyjä 29.01.2018 - klo:00:12 »
Aihe on haastava. Marko vastasi ihan hyvin. Haluaisin kuitenkin tuoda esiin yhden näkökulman. Kysyjä kertoi haluavansa luopua homoidentiteetistään ja perustaa perheen. Kunnioitan sitä halua, ja toivon että hän aidosti onnistuu. Mutta olisiko kristillisen uskon näkökulmasta myös hyväksyttävä vaihtoehto säilyttää homoidentiteetti, mutta elää selibaatissa?

Minua on häirinnyt varsinkin vapaissa suunnissa voimakas painostus eheytymiseen. Pidetään itsestäänselvyytenä, että homoseksuaalista tulee hetero, kunhan vain uskoo, rukoilee, tekee totista parannusta jne. Seurauksena on ollut pahimmillaan kulissiavioliittoja, epätoivoa jne. (esim. Patrick Tiaisen tapaus). Voisiko kuitenkin olla hyvä pitää esillä vaihtoehtoa, että kristitty toteaa avoimesti olevansa homoseksuaali ja yrittää kilvoitella selibaatissa (yrittämättä muuttua heteroksi, vaan ajattelee vaikkapa kuuluvansa avioliittoon kelpaamattomien kategoriaan)? Olisiko tuo kristillisestä näkökulmasta hyväksyttävää?
6
Nettipappi / Vs: Homoseksuaalisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 28.01.2018 - klo:15:39 »
Hei Mikael,

Sinulla ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi. Kysymyksesi on erittäin hyvä ja aiheellinen. Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa noin henkilökohtaisia ja syviä asioita. Pyydän itse anteeksi pitkää vastausaikaa. Nettipapin vastaukset ovat jääneet jälleen kerran muiden töiden jalkoihin.

Kirjoituksestasi jää minulle kaikkein päällimmäisenä sellainen olo, että sinun suurin kipusi ja kysymyksesi on, miksi asiat eivät loksahda kerralla kohdalleen. Sinulla on selvä näkemys siitä, missä kohdin elämäsi lähti raiteille, joka ei ole hyvä. Ja sinulla on tieto siitä, missä olisi oikea tie, mutta vanhan tien kulkemisesta on vaikea päästää irti.

Koet varmasti olevasi epätoivoinen ja yksin. Toivottavasti sinua lohduttaa se tieto, ettet ole tehnyt mitään harvinaislaatuista löytöä, vaan elät tilanteessa, joka on ainoa mahdollinen. Jokainen herkästi omatuntoaan Raamatun valossa peilaava kristitty tekee enemmän tai vähemmän samat havainnot kuin sinä. Asiat ja elämäntilanteet vain vaihtelevat. Jokaisella on omat kipupisteensä. Poimin tähän kolme raamatunkohtaa, jotka suoran ja kieron kautta kuvaavat normaalia kristityn arkea:

Vain tämän minä sain selville: Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia. (Saarn. 7:29)

Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa. Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka turvamme, jollei Jumalamme? Jumala on luja linnani. Hän tekee tieni suoraksi. (2. Sam. 22:31-33)

Hän laulaa kaikille ihmisille: "Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran, mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa." Näin Jumala tekee ihmiselle. Kerran toisensa jälkeen… (Job 33:27-29)


Kerran toisensa jälkeen kristitty huomaa poikenneensa siltä tieltä, jota hän on tahtonut kulkea. Vakaat päätökset eivät olekaan pitäneet ja mieli on kuljettanut eri suuntaan. Suurissa linjoissa tahto on seurata Jumalaa, mutta hetken mielijohteessa halu vie toiseen suuntaan. Paavali paljon kokeneena ja paljon kasvaneena parahti itsekin samasta asiasta:

En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:15-25)


Mielestäni kristillisen elämän kaikkein vaikein läksy on oppia olemaan Jumalan edessä täysin luottavainen Jumalan armosta ja anteeksiannosta - kun samaan aikaan on opittava kilvoittelemaan ja tekemään parannusta omassa elämässä. Yleensä jompikumpi menee huonosti, kun vain toiseen osaa keskittyä yhdellä kertaa. Seuraavilla ajatuksillani en halua masentaa vaan päinvastoin rohkaista. Jeesus oli hyvin napakka siinä, kuinka hänen seuraamisensa on ristin kantamista ja kaikesta sellaisesta luopumista, joka voi tulla Jeesuksen ja kristityn väliin.

Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26-27)

Sinulla on haasteena luopua siitä, minkä olet huomannut olevan tavoittelemasi suosion väline, mutta joka ei vastaa Raamatun antamaa mallia kristityn elämästä. Uskon, että ristiriita on välillä hyvin repivä. Itsekin olen lukenut nuo Jeesuksen sanat aina hirvittävänä vaatimuksena. Mutta viime aikoina olen alkanut nähde sen myös suurena evankeliumina. Jeesus kertoo siinä, mitä hän haluaa seuraajiltaan. Vaatimus on kova, mutta yhtä aikaa läpi Raamatun kulkee linja, jonka Paavalikin tuolla edellä sanoi: Ihminen ei pysty täyttämään Jumalan mittapuuta. Siksi on takuuvarmaa, että Jumala itse tarttuu toimeen auttaakseen kristittyä, joka apua kaipaa:

Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. (Joh. 15:1-2)

Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. (5. Moos. 8:5)


Joskus tämä kasvatus on hyvin lempeää ja tapahtuu tavalla, joka kristitystä itsestäänkin tuntuu helpolta ja luontevalta. Rukous ja Raamattu ovat tärkeitä työkaluja tässä prosessissa. Raamattu antaa ymmärrystä Jumalan tahdosta, mutta se on myös Pyhän Hengen työkalu, joka ymmärryksen lisäksi puhuu myös sydämelle. Rukouksessa Jumala toimii ja myös rukoilija itse alkaa asennoitua siihen suuntaan, mitä hän rukoilee:

Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. (Kol. 1:10)

Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus. (Fil. 1:9-11)

Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin. (Ps. 94:12-15)


Toisinaan Jumala toimii vähän suoraviivaisemmin ja ohjaa kristittyä tavoilla, jotka eivät ole niin mieluisia. Paavalilla oli itselläänkin kasvukokemuksia, joiden lopputuloksesta hän oli tyytyväinen, vaikkei nauttinut itse prosessista. Jotkut kasvattavat asiat hänen elämässään olivat pysyviä muistuttajia oikeasta sydämenasenteesta.

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. (2. Kor. 12:7-10)

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2-4)


Kun Jumala kasvattaa ihmistä, hän kasvattaa tätä kohti sitä, millaiseksi Jumala on hänet on luonut. Kasvun lopputulos ei ole siis pelottava. Sinä et myöskään viestissäsi ilmaissut pelkääväsi millään tavalla. Olit pikemminkin turhautunut kasvun hitaudesta. Siihen saa olla turhautunut, koska turhautuminen on siinä tapauksessa myös eteenpäin vievä voima.

Kasvu on joissain asioissa ripeää, mutta yleensä se on varsin hidas prosessi, jossa takapakkeja tulee usein. Siksi haluan paikokkaasti sinua rohkaista ja lohduttaa: kristityn elämä on jatkuvaa kasvua kohti täydellisyyttä, joka lopullisesti saavutetaan vasta taivaassa. Siksi kaikki kasvaminenkin tapahtuu jatkuvasti armon alla.

Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tit. 2:11-13)
7
Nettipappi / Vs: Nettipappi paikalla
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.01.2018 - klo:12:46 »
Hyvää uutta vuotta foorumin lukijoille!

Nyt näyttää siltä, että osa-aikaisuuden aiheuttama rajattu työaika on pitänyt minut poissa palstalta liian tehokkaasti. Pyydän kärsivällisyyttä. Odottamassa on valtavan hyviä kysymyksiä, joihin mielelläni haluan vastata harkiten. Vastaukset saapuvat, vaikka nyt vastaustahti on nopeudeltaan kaikkea muuta kuin nettiympäristöön sopiva.
8
Nettipappi / Homoseksuaalisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Mikael81 28.12.2017 - klo:17:54 »
Hei,

minun on pakko lähestyä tällä asialla, koska olen sen kanssa melko lailla yksin. En enää tiedä lainkaan, mitä voisin tehdä, koska omat keinoni eivät enää vain riitä tämän asian ''päihittämiseen''. Siksi kerron sinulle koko tarinani.

Lapsuudestani saakka olen tottunut olemaan pääsääntöisesti äitini kanssa kontaktissa. Isäni matkusteli hyvin paljon, ja jäimme äidin kanssa useasti kahden. En tuolloin huomannut, että asia todella vaivasi minua niin paljon kuin se lopulta teki. Ehkäpä kaikista osuvin kuvaus tilanteeseen olisi se, että kun äitini lauloi erästä isään liittyvää laulua, purskahdin jokaisella kerralla itkuun ja juoksin eri tilaan, jotten voinut kuulla tuota laulua enää. Tuo reaktio oli aina samanlainen.

No, varhaislapsuus päättyi ja aloitin kouluni. Koulussa ensimmäinen vuosiluokka sujui tasapainoisesti tutustellen kaikkeen uuteen ja elämä tuntui hymyilevän. En juuri kavereita tuolloin saanut, vaan jäi melko lailla yksin, lukuunottamatta muutamaa hyvää kaveriani. Ensimmäinen vuosi meni, ja pääsin toiselle vuodelle, minkä aikana minua alettiin kiusata. Uskon, että vahvasti lapsuudessani isän poissaolo pohjusti minulle asteen feminiinisempää luonnetta, minkä jälkeen olin helppo uhri. Minua kiusattiin useampi vuosi ja opettajat eivät tuntuneet saavan asiaan minkäänlaista otetta. Tätä jatkui ja jatkui aina yläkouluun saakka, missä se vasta yhdeksännellä luokalla päättyi.

Tuohon asiaan liittyy vain se, että kun luokkani pojat halveksuivat ja kiusasivat minua, jouduin aina vääntäytymään sellaiseksi, ettei minua olisi kiusattu. Yritin olla macho, mutta se ei onnistunut. Hain paikkaani kaveriporukasta, joka käytti päihteitä ja muita aineita, mutta en löytänyt paikkaani sieltäkään. Tytöt eivät minusta välittäneet laisinkaan, koska en ollut millään tavalla suosittu tai hyvännäköinen.

Löysin kuitenkin 8:lla luokalla tien suosioon, tällä kertaa suosion avain oli uida homomiehen asemassa naisten suosioon, minkä toteutin omin sanoin; loistavasti. Sain paljon naispuoleisia ystäviä ja luonteeni alkoi kasvaa siinä ympäristössä uusiin mittoihin. Minusta tuli äänekäs ja sosiaalinen, mutta poikien kesken en enää juuri pyörinyt. Tämä ''homoidentiteetti'' sopi minulle kuin nenä päähän ja siitä alkaen lähdin hakemaan kaikkea sellaista erilaisuutta, jota koulussa tai ympäristössäni ei ollut tavattu. Pukeuduin hyvin erikoisiin vaatteisiin ja mielsin itse homoseksuaaliksi. Olinhan saanut nyt paikkani kouluympäristössä, eikä minun tarvinnut lainkaan enää pelätä, että joutuisinko olemaan yksin. En joutunut.

Ongelmaksipa tuli kuitenkin sitten se, että pamahdin uskoon ysiluokan tammikuussa. Olin aikaisemmin tiedostanut, että Jumala todella on, mutta en ottanut Häntä vakavasti. Tuona tammikuuna minuun iski kuitenkin niin tavaton kuolemanpelko, että minun oli pakko alkaa käydä arvojani uudestaan läpi. Se homoseksuaalinen identiteetti, jonka olin omaksunut, vaikutti taustalla vahvasti ja nyt sen rinnalle tuli täysin uusi identiteetti, uskovan ihmisen identiteetti. Nämä kaksi ovat kuitenkin toistensa vastakohdat ja painiskelen yhä tänäkin päivänä näiden välillä. Haluaisin luopua tästä homoidentieetistäni, mutta silloin se voisi tarkoittaa sitä, että voisin menettää kaikki naispuoleiset ystäväni ja ystäväni ylipäätään. Minulla on nyt ystävinä myös miespuoleisia henkilöitä, mutta vaakakupissa naispuoleisia on enemmän.

Osaisitko neuvoa/rukoilla/ohjeistaa minua, miten voisin irroittautua tästä homoseksuaalisesta identiteetistäni lopullisesti ja antaa uskovalle identiteetille vallan. Sydämessäni on tieto siitä, että minä haluan perustaa perheen ja elää normaalia arkea Jumalan mieltämässä perheessä, mutta syvällä sisimmässäni tuo homoidentieetti ohjailee minua jatkuvasti. Ja sillä tarkoitan juurikin sitä, mitä Jeesus sanoi ''-- jos oikea silmäsi viettelee, niin repäise se pois. Sillä onhan parempi, että menetät yhden osan ruumiistasi kuin koko ruumiisi on helvetissä.''. Miten voin päästä irti näistä himoistani ja saada uutta intohimoa naisia kohtaan?

Tässä on niin paljon asiaa, että pahoittelen jo etukäteen, mutta epätoivon partaalla olen syvästi.
Toivon, ettet aloita keskustelua sanomalla, että homoseksuaalisuus on normaalia, ok ja Raamattu hyväksyy sen. Mikäli olet tuota mieltä, niin minusta sinun ei kannata vastata, koska pidän homoseksuaalisuutta Raamatun vastaisena, iljettävänä ja häiriönä.

Anteeksi.
9
Nettipappi / Vs: Lapsien kurittaminen
« Uusin viesti kirjoittanut Tiedon asema? 15.12.2017 - klo:14:15 »
Sellainen näkökulma vielä, että minua häiritsee, etteikö uskovaisena tarvitse ottaa huomioon ajankohtaisia tieteellisiä tuloksia ja parempaa tietoa esimerkiksi tästä kuritusasiasta? Minusta on ongelma, jos usko vaatii vain alistumista käskyihin, eikä kannusta omaan kriittiseen ajatteluun, totuuden etsintään todisteiden kautta ja perusteisiin asioille. Kurittamisen vaikutuksia on varmasti tutkittu ja sen perusteella sivistyneissä maissa tehdään ja muutetaan lakeja. Esim. lastenpsykiatri kertoi juuri Aamulehdessä 10.12.2017 että "väkivalta saa lapsen tuntemaan, että hänen kehonsa on vain sen arvoinen: sitä saakin kohdella kaltoin. Lapsia tulee ohjata kunnioittamaan ja suojaamaan omaa ja toisten kehoa". Tarvitsee hakea asiantuntija-apua jos lasta ei saa kuriin muuten kuin kurittamalla. Ihmisillä on muutenkin niin paha sisäsyntyinen taipumus väkivaltaan ettei sitä pidä millään tavalla ruokkia!
10
Nettipappi / Armo eri kirkkokuntien tulkintana -eksymisen vaara?
« Uusin viesti kirjoittanut Tiedonjanoinen 07.12.2017 - klo:22:22 »
Olen tehnyt havainnon siitä, että eri kirkkokunnissa on valtavan erilaisia näkemyksiä armosta ja armon vastaanottamisesta. Luterilaisessa tulkinnassa pelastus on yksin Jumalan teko, joissakin taas armo on kyllä ilmaista, mutta armon vastaanottaminen vaatii tekoja. Voiko kirkkokunta johtaa ihmisen niin harhaan, että ihminen eksyy liian kauaksi totuudesta? Eikö ole vakava asia, jos pelastuksen ymmärtää väärin, oli se sitten liian löyhä tai liian tiukka käsitys? Toisessa tapauksessa vaadittavat armon "vastaanottamisteot" jäisivät tekemättä, toisessa taas Jeesukseen luottaminen jäisi vajavaiseksi.

Pari vuotta sitten olin vahvassa herätyksen tilassa: luin Raamattua ja etsin opetustekstejä netistä. Untuvikkona en tiennyt, että armosta ja pelastuksesta on toisistaan dramaattisestikin poikkeavia tulkintoja. Tämä johti hämmennyksen ja levottomuuden tilaan. En ymmärtänyt, miksi toisaalla puhutaan toista ja toisaalla taas toista. En tiennyt mihin luottaa, sillä jokaisen kirkkokunnan luottamus omaan taamatuntulkintaan vaikutti perustellulta.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10