Kirjoittaja Aihe: Lähimmäisenrakkaudesta  (Luettu 3220 kertaa)

Aani

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 782
    • Profiili
Lähimmäisenrakkaudesta
« : 15.07.2006 - klo:23:21 »
Kysymykseni voi olla sekava, mutta yritän.

Elikkä siis, ihmisiä on kehoitettu rakastamaan lähimmäisiään, mutta jos lähimmäisen käyttäytyminen ei ole rakastamisen arvoista, teenkö silloin väärin, kun en rakasta lähimmäistäni ?
Yritän antaa esimerkin.
Lähimmäiseni on alkoholisti. Hän juo ja tekee mitä itse haluaa. Hän sanoo minua hulluksi, koska olen uskossa. Hän ei arvosta yhtään minua eikä uskoani. Hän on hylännyt minut, sillä en tee niin kuin hän enkä ole samanlainen kuin hän.
Siinä tapauksessa on vähän vaikea rakastaa lähimmäistään, mutta pitäisikö silti yrittää rakastaa?

Öäh, no, toivottavasti joku ymmärsi.
Nettipapin vastausta odotan, mutta toki muutkin saa vastata.

Nettipappi Marko

  • Nuorisopastori
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 890
    • Profiili
Vs: Lähimmäisenrakkaudesta
« Vastaus #1 : 05.09.2006 - klo:12:14 »

Hei Aani!

Kysymyksesi ei ole alkuunkaan sekava. Se on erittäin selkeä ja yksinkertainen. Samoin vastaus.

     Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne,
     tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat,
     rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle,
     tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin.
     Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta
     jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.
     Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on?
     Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Jos te teette hyvää niille,
     jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin.
     Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää
     siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman
     verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette
     uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette
     Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa
     valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. (Luuk. 6:27-36)


Jeesus käskee yksiselitteisesti rakastamaan niitä, jota vihaavat minua; rukoilemaan niiden puolesta, jota parjaavat minua; kääntämään toisen posken, kun lyödään; antamaan varkaalle vielä enemmän, mitä hän vei; antamaan ja lainaamaan, vaikkei saisi koskaan takaisin. Jos näin ei tee, tekee väärin.

Jeesus käskee nimenomaan rakastamaan niitä, jotka eivät ole rakastamisen arvoisia. Eihän siinä ole mitään erikoista, jos rakastaa sellaista, joka rakastaa yhtä paljon takaisin. Kerran eräs tuttavani tarjosi minulle Coca Colan kahvilassa. Otin sen kiitollisena vastaan. Kun seuraavan kerran tapasimme samassa kahvilassa, hän totesi: sinun vuorosi tarjota. Hän ei siis alunperinkään tarjonnut mitään, vaan minä jäin velkaa. Toki tarjosin hänelle mielelläni kolan, mutta hänen käsityksensä tarjoamisesta tuntui aika tyhmältä. Todellinen rakastaminen on sitä, ettei kuvittele saavansa takaisin, vaan tekee hyvää kaikesta huolimatta. Rakkaushan ei Raamatussa tarkoita yleensä tunnetta, vaan tahtoa ja hyvän tekemistä toiselle. Siksi on mahdollista rakastaa sellaistakin ihmistä, jota kohtaan kokee huonoja tunteita.

Vaikka Raamattu ei vaadi meitä tuntemaan hyviä tunteita toista kohtaan, ei hyvillä teoilla rakastaminen ole silti todellakaan helppoa. Tekisi mieleni sanoa, että se on mahdotonta, mutta niin en voi tehdä. Rakastamista pystyy opettelemaan. Ja kristityn kuuluu niin tehdä. Jumala antaa kyllä voimia ja tahtoakin. Suurin ongelma on yleensä siinä, että meitä ei huvita rakastaa. Minä en edes haluaisi pyytää voimaa rakastaa, koska pelottaa, että Jumala antaa sitä.

Tässä kohdassa toteutuu eräs vanha ja viisas sanonta: ”Vaikeinta Raamatussa ei ole se, mitä en ymmärrä, vaan se, minkä ymmärrän.”
Marko Sagulin