Kirjoittaja Aihe: Avioero ja uusiin naimisiin meneminen  (Luettu 22354 kertaa)

Moottorisaha

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 852
  • Olen apina
    • Profiili
Mikä on nettipapin kanta eroon?
Elikkä saako jätetty jos on ero tullut puolison pettämisen takia avioitua uudelleen? Koska tästä kun keskustelin ihmisten kaa taannoin oli monenkirjavaa vastausta.
Miten mielestäsi eroaa jos kumpikin uskossa, koska usko ei kaikilla takaa ettei pettäisi ja jättäisi. Toinen on vaan uskossa. Ei kumpikaan tai tulevat myöhemmin.
Voidaanko nähdäksesi eronnutta painostaa sillä jos toinen jättää että ole ilamn lopun ikääs etenkin jos nuori ihminen tai mikä ettei vanhempikin.

Mat 5:32  Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
Mat 19:9  Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

1Kor 7:10  Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään;
1Kor 7:11  mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.
1Kor 7:12  Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
1Kor 7:13  samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
1Kor 7:14  Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
1Kor 7:15  Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
1Kor 7:16  Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

Nää on usein käytettyjä kohtia asiaan.
Tiedän kyllä tuon hylätyn vaimo jutun kulttuurihistoriallisen taustan. Tuossa kyllä sanotaan jakeessa 15, ettei ole orjuutettu siitä vois päätellä että saa. On asiaa puolesta ja vastaan. Nää kysymykset aina aika ajoin nousee ihmisten kaa esiin.


EDIT: Kaksi aihetta yhdistetty. Alempien viestien otsikoista näkee, kumpaan kukin on kuulunut. Marko
« Viimeksi muokattu: 16.09.2011 - klo:15:17 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Ette te hyvä lukija tätä oikeasti edes halua lukea. Luit kun tässä jotain luki. Olit utelias, mutta silti vain nähdäksesi mitä tässä lukee. Samalla tavoin kuin katsot Iltalehden tai Iltasanomien otsikon.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili

Hei Moottorisaha!

Kysymäsi asia on taas niitä, joihin on teoriassa melko helppo vastata. Mutta kun aletaan samaa asiaa miettimään käytännön tilanteessa, johon liittyy oikeita – ehkäpä läheisiä ja rakkaita – ihmisiä... Juu. Ei ole helppoa. Mutta tässäpä mietteitäni siitä huolimatta:

Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen välille koko heidän elämänsä ajaksi. Siksi Jumala sanoo:

     Te teette pahaa myös toisella tavalla. Siksi Herra ei katso enää suopeasti
     uhrilahjaanne eikä halua ottaa sitä vastaan teidän kädestänne, vaikka te
     peitätte hänen alttarinsa kyynelillä, itkette ja valitatte. Te kysytte: "Miksi?"
     Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja
     kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne,
     sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi. Ei Jumala luonut vain miestä
     eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää
     jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan,
     jonka on ottanut jo nuoruudessaan! - Minä vihaan eroa, sanoo Herra,
     Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa
     kätensä veriteolla
, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!
     (Mal. 2:13-16)


Avioliittohan ei ole pohjimmiltaan hengellinen juttu. Avioliittoa ei määrätty juutalaisten laissa, vaan se annettiin ihmisille jo silloin, kun ihminen luotiin. Jos ihminen on uskollinen ja rakastaa puolisoaan, avioliitto toimii niin uskovilla kuin ei-uskovillakin erinomaisesti. Mutta eihän se aina käytännössä niin mene. Perheessä voi olla väkivaltaa, alkoholismia tai jotain muita enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia. Jumala tietää ihmisen syntisyyden, joten juutalaisessa laissa oli jo pykälä, että on mahdollisuus erota. Jeesuskin muistutti tästä:

     Jeesus lähti sieltä ja tuli Jordanin itäpuolta kulkien Juudean alueelle.
     Hänen kanssaan kulki nytkin suuri joukko ihmisiä, ja tapansa mukaan
     hän opetti heitä. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä
     koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille:
     "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille
     luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi:
     "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen."
     (Mark. 10:1-5)


Jopa Jumala, joka sanoi vihaavansa eroa, salli eroamisen. Tämä kertoo siitä, että ero ei ole ikinä hyvä asia. Mutta joskus se voi olla pienempi paha. Siksi Jumala ei väkipakolla pistä esimerkiksi väkivaltaisia puolisoja elämään keskenään.

Ihminen on kuitenkin ovela. Jos eroamiseen annetaan lupa riittävän suuresta syystä, alkavat melkein kaikki asiat muuttua riittävän suuriksi. On todella helppo tehdä yhä pienemmistä asioista ratkaisevia asioita, joiden perusteella on muka hvvä syy erota. Esimerkiksi osa juutalaisista rabbeista piti ainoastaan aviorikosta oikeutettuna perusteena avioeroon, mutta oli sellaisiakin, joiden mielestä se, että vaimo poltti ruuan pohjaan, oli hyvä syy.

Elämäntilanteet ovat jokaisessa avioliitossa hyvin erilaisia. Siksi edes Jeesus ei alkanut luokitella eron syitä. Hän antoi erittäin hyvän mittarin, joka pakottaa puolisot miettimään eroa vakavasti:

     Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
     Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin
     että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi,
     he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen
     erottako." Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan
     tätä asiaa. Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee
     naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan
     kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen
     kanssa, hänkin tekee aviorikoksen." (Mark. 10:6-12)


Jumala asetti avioliiton sitä varten, että se ihmisellä olisi vain yksi kumppani koko elämänsä ajan. Ihmisen ei pidä erota. Jos puolisot kuitenkin kokevat, että he eivät syystä tai toisesta voi elää yhdessä, niin eroaminen on mahdollista. Jotta ero tulisi kunnolla mietityksi, niin vaihtoehtoja on vain kaksi. Jos eroaa, niin sitten on elettävä loppu elämä yksinään. Tähän Jeesus asettaa vain yhden poikkeuksen:

     Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin
     haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee
     aviorikoksen. Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä
     hylkäämän naisen." (Matt. 19:9)


Aviorikos on niin suurta avioliiton perusteiden järkyttämistä, että aviorikoksen uhriksi joutunut ihminen on oikeutettu eroamaan ja menemään uudelleen naimisiin. Aviorikoksen kohteeksi joutunutta ihmistä ei velvoiteta siihen, että hänen pitäisi pystyä jatkamaan avioliitossa. Ja koska hän on tullut petetyksi, häntä ei rangaista ja pakoteta elämään myöskään yksin. Uskovaa ihmistä kehotetaan aina antamaan anteeksi – ja upeaa on, jos aviorikoksen jälkeenkin avioliitto voi vielä eheytyä – mutta edes Jeesus ei vaadi sitä. Kaikissa muissa tapauksissa Jeesus sanoo, että jos puolisot eivät löydä yhteistä säveltä, niin sitä ei saa etsiä kenenkään muunkaan kanssa.

Ymmärrän niin, että tähän tilanteeseen liittyy tuo vähän oudompi käsky. Miksi hyljätyn ottaminen puolisoksi olisi aviorikos? Siksi, että eroamisen jälkeen aviopuolisoilla – joiden kuuluu elää yksin – on mahdollisuus miettiä tilannetta ja palata vielä yhteen. He ovat puolisoita edelleen. Jumalahan heidät on yhteen liittänyt. Mutta jos joku ottaa hyljätyn puolisokseen, ei tällä ole enää mahdollisuus palata oman puolisonsa kanssa yhteen. Mielestäni myös Paavalin kirjeissä selitetään Jeesuksen opetusta juuri tällä tavalla:

     Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra:
     vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon
     menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa.
     Samoin ei mies saa erota vaimostaan. (1. Kor. 7:10-11)


Sanoin, että Jeesuksen opetuksessa on yksi poikkeus. Mutta kyllä toinenkin poikkeus Raamatusta löytyy. Eihän näet voi olettaa, että ihmiset piittaisivat Raamatun käskyistä, jos he eivät usko Raamatun Jumalaan. Mitä pitäisi siis tehdä sellaisessa tilanteessa, että aviopuolisoista toinen on tullut uskoon, mutta toinen ei siedä sitä ja haluaa erota?

     Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin
     veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen
     kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on
     aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan,
     vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan
     vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä
     pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he
     kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota,
     niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa
     sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa.
     Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä
     tiedät, voitko pelastaa vaimosi? (1. Kor. 7:12-16)


Raamatussa opetetaan, että uskovan ihmisen ei pidä potea huonoa omatuntoa siitä, jos ei-uskova puoliso päättää hänet jättää. Kahta uskovaa ihmistä voidaan kehottaa pysymään yhdessä, koska Jumala vihaa eroa. Mutta sellaisella perustelulla ei ole mitään vaikutusta ei-uskovaan. Siksi Paavali sanoo, että uskova on tällaisessa tilanteessa vapaa.

Tässäkin kysymyksessä on kuitenkin kolme vaikeaa lisäkysymystä:

Ensinnäkin: mitä tarkoittaa, että uskova ihminen on vapaa? Tarkoittaako se sitä, että hän on vapaa menemään uudelleen naimisiin vai että hän saa olla vapaa omassatunnossaan? Itse kallistun varovaisesti ajattelemaan, että kyse on vapaudesta mennä uudelleen naimisiin.

Toiseksi: Miksi Paavali korostaa tässä kohdassa, että nyt hänellä ei ole asiasta Herran sanaa, vaan hän puhuu tässä ”vain” apostolin viisaudella? Onko hän epävarma vai toteaako hän, että vaikka Jeesus ei asiasta opettanut, se on silti Jumalan ohje? Itse ajattelen, että Paavali apostolina opetti oikein, vaikka Jeesus ei ollut sitä itse opetuksissaan sanonut.

Kolmanneksi: Saako uskova ihminen ottaa ei-uskovan ihmisen puolisokseen? Jos yhteiselämä ei suju, niin saako uskova ajatella, että eron jälkeen hänellä on lupa mennä uudelleen naimisiin? Mielestäni tällaista lupaa ei missään tapauksessa ole. Tämä lupa koskee vain sitä tilannetta, että vain toinen ihminen on tullut uskoon avioliiton aikana. Paavali opettaa selvästi, että uskova ja ei-uskova eivät pysty tasapuoliseen liittoon, jollainen avioliiton pitäisi olla:

     Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
     oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
     Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
     sellaiseen, joka ei usko? (2. Kor. 6:14-15)


Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja en ole itsekään vielä osannut lyödä kantaani varmasti lukkoon. Tällä hetkellä ymmärrän Raamattua niin, että ajattelen avioerosta seuraavasti:

1. Ero ei ole koskaan hyvä. Jumala vihaa sitä. Mutta joskus se on pienempi paha.
2. Maallisessa lainsäädännössä on käytännössä pakko olla mahdollisuus mennä uudelleen naimisiin. On parempi, että ei-uskovat ihmiset elävät yhdessä mieluummin uudelleen avioituneina kuin ilman vihkimistä.
3. Uskovien ihmisten pitää omassa piirissään (kirkossa) selvästi opettaa, että yksi avioliitto per nenä on Jumalan ihan oikea tahto. Jos uskova aviopari ei voi elää yhdessä keskenään, heidän tulee pysyä naimattomana. (Eli he ovat edelleen puolisoita, koska Jumala on heidät yhdistänyt, mutta asuvat lopun elämäänsä erossa - elleivät sitten tee sovintoa ja palaa taas yhteen.)
4. Uskovan ja ei-uskovan ei pidä mennä naimisiin keskenään. Mutta jos avioparista toinen tulee uskoon ja toinen haluaa siksi jättää hänet, uskova puoliso saa olla omassatunnossaan vapaa. (Ja ajattelen, että se tarkoittanee vapautta mennä uudelleen naimisiin.)

Tämän lisäksi tällaisista kysymyksistä saa aina muodostettua erikoistapauksia, joissa on tosi vaikea ratkaista, mitä Raamattu niihin sanoisi. Tässä yksi:

Avioliittoa aikovalla pariskunnalla molemmilla (tai ainakin toisella) on takanaan avioliitto. Erojensa jälkeen he ovat tulleet uskoon ja nyt he haluaisivat aloittaa alusta uskovan puolison kanssa. Hehän eivät tienneet - tai ainakaan pitäneet totena - Jumalan käskyä siitä, että vain kerran saa olla naimisissa. Voidaanko ei-uskovilta edellyttää, että he olisivat "edellisessä elämässään" osanneet elää Jumalan tahdon mukaan? Jeesuksen käskyt näyttävät olevan ohjeita uskoville ihmisille. Eihän hänkään kumonnut Mooseksen lakia, joka määritteli, miten juutalaisessa yhteiskunnassa avioerojen suhteen kuului toimia.

Ennen asia oli helpompi siinä mielessä, että avioliitot solmittiin maallisen virkamiehen edessä. Kirkossa rukoiltiin jo solmitun avioliiton puolesta. Nyt kirkko toimii itsekin virkamiehenä. Samalla sen kuitenkin pitäisi osata ottaa Raamatun opetukset omassa toiminnassaan huomioon. Todella vaikea asia.
Marko Sagulin

Suvi

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 665
    • Profiili
Mihinkäs kategoriaan se lasketaan, jos toinen aviopuolisoista kuolee esim.onnettomuudessa? Eli onko eloonjääneellä vapaus mennä naimisiin vai pitääkö pysyä yksin ajatuksella yksi puoliso elämän aikana?
Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan, tiedän minne matkani  tehdä saan, olen kansalainen kahden maan...

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili

Hei, Suvi!

Lesket ovat aivan asia erikseen. Paavali sanoo tämän varsin tyhjentävästi:

     Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin
     kauan kuin hän elää. Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä
     niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen
     vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen. Jos hän miehensä
     eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta
     miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee
     aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. (Room. 7:1-3)


Sama todetaan myös Korinttolaiskirjeessä:

     Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää,
     mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen
     kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa. (1. Kor. 7:439)


Naimattomuus ei siis itsessään ole ihanne. Paavali tietää, että ihmisen halu toisen ihmisen kanssa elämiseen on joskus erittäin kova. Siksi hän sanoo, että joskus lesken on suositeltavaa mennä naimisiin:

     Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä
     yksin niin kuin minäkin. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään,
     menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa
     himon tulessa. (1. Kor. 7:8-9)


Ja nuorena leskeksi jääneitä Paavali selvästi kehottaa menemään naimisiin:

     Siksi tahdon, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät
     lapsia ja hoitavat kotiaan, niin etteivät he anna vastustajillemme
     aihetta solvaamiseen. (1. Tim. 5:14)
Marko Sagulin

Iines100

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 207
    • Profiili
Hieno periaate: uskova ei saa mennä avioon uskottoman kanssa. Elämää hiukan kokeneena ihmettelen, että mistä voi varmasti tietää, että puolisoehdokas on varmasti uskossa? Toisaalta on huomattu, että uskovienkin avioliitoissa esiintyy pettämistä.

Jos ehdotat puolisiehdokkaalle, että mentäiskö sunnuntaina kirkkoon, niin hän saattaa vastata:" mennään vaan. Onkin jo aikaa, kun viimeksi kävin." Mutta varsinkin suomalaisista miehistä osan on vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi ja jos tällaiselle ihmiselle esität kysymyksen hänen uskossaolostaa, hän saattaa mennä aivan lukkoon. Vastaus saattaa olla jotain: "öö. minusta on hyvä käydä välillä kirkossa ja kristilliset asiat on mulle tärkeitä. Mutta olenko uskossa, hmm..."
Mitäs tekee se "uskovampi "puolisoehdokas. ottaako vai jättääkö, siinäpä pulma. Toinen ihminen tuntuu oikealta ja arvomaailmakin on kristillinen, mutta se uskossaolo... 

Minusta tärkeintä on, että kummallakin on kristillinen elämänkatsomus. Uskollisen ja kunnollisen puolison voi joskus löytää yllättävältä taholta. Sanoisin, että se, jos mikä, on Jumalan johdatusta. Aina ei voi tietää, onko toinen uskossa vai ei. Voi vaikka pyytää esirukousta asian puolesta.


Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili

Moip, Iines100!

Kukaan ei voi toisen sydämeen nähdä varmasti. Mutta jos toinen ei edes pysty sanomaan olevansa uskossa, on se kohtalaisen vahva merkki. Uskova voi kyllä hävetä uskoaan, mutta harvoin hän teeskentelee ei-uskovaa omalle puolisolleen.

Itse en pidä tätä kysymystä vain hienona periaatteena. Uskovan ja ei-uskovan ihmisen avioliitto voi toimia teknisesti erittäin hyvin. Kyllähän kahden ei-uskovan ihmisenkin liitto toimii hyvin, jos sen vuoksi nähdään vaivaa. Ja täysin oikeassa olet siinä, että uskovatkin osaavat pettää. Puhuinkin jostain paljon enemmästä kuin vain tämän elämän aikaisesta tilanteesta.

Kuinka uskova aviopuoliso voi pohjimmiltaan olla onnellinen, jos tietää, että itselle maailman rakkain ihminen on menossa kadotukseen? Tai kuinka hän voi saada uskonelämänsä kipuiluihin apua ja tukea läheisimmältä ihmiseltä, jos tämä ajattelee uskonasioista päinvastoin? Uskosta on helppo luopua ilmankin, että omaa puolisoa miellyttääkseen joutuu tinkimään omasta hartauden harjoittamisesta ja uskovien yhteydestä puolison kanssa.

Jotta pysytään aiheessa, niin palaan kysymykseen erosta. Kysymys yhteisestä uskosta on tärkein nimenomaan uskovan itsensä ja hänen ei-uskovan puolisonsa iankaikkisuuden näkökulmasta. Mutta toki se vaikuttaa avioliittoonkin. Avioliiton vaikeuksien keskellä uskova ja ei-uskova puoliso eivät voi käyttää kaikkia keinoja liittonsa hoitamiseen, koska yhteinen rukoileminen ja Jumalan tahdon etsiminen olisi teeskentelyä.

No... juuri kun ajattelin palata aiheeseen, tuli mieleen rönsy: Montako avioparia tunnette, joissa uskova mies on ottanut itselleen ei-uskovan vaimon? Ja montako tapausta tiedätte, joissa uskova nainen on ottanut itselleen ei-uskovan aviomiehen? Minä en ole tavannut yhtään tällaista miestä mutta monia naisia kyllä. Onko tämä sattumaa vai onkohan muilla samanlaisia havaintoja? Taidankin tehdä aiheesta suorastaan äänestyksen. Tässä linkki äänestykseen ja jatkokeskusteluihin aiheesta: Epäuskoisen aisaparit
Marko Sagulin

Elfslayer.

  • Vieras
No niin, tässä vähän erikoisemmalla tavalla esitetty kysymys.
Tiedän kyllä, että Raamatun mukaan ei ole oikein eron jälkeen enää mennä uusiin naimisiin.
Kysymykseni koskeekin sitä, että miten voi kestää olla yksin koko elämänsä.
Pelkään sitoutumista ja naimisiin menoa, koska jos ero tulee, en kestä olla yksin koko elämääni.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili

Hei Elfslayer!

Kova kysymys. Ja vaikea vastata. Jumala on antanut tosiaan selkeitä ohjeita avioliitosta ja naimattomuudesta, mutta mitään ei mainita siitä, miten täytyy näiden ohjeiden antamiin tunteisiin suhtautua. Minä itse olen pohtinut samaa kysymystä ja vastaankin sinulle omien ajatusteni pohjalta. Otan esille muutamia näkökulmia ilman mitään erityisempää loogista järjestystä.

Ensinnäkin mieleeni nousee nuorisotyönohjaajamme viisas ohje: Seurustele niin kauan, että tiedät, kenen kanssa olet menossa naimisiin. Pikarakastumisten aiheuttamien pika-avioliittojen ongelma on siinä, että tunteiden tasaantumisen jälkeen kuoren alta saattaa paljastua aivan toisenlainen ihminen. Siksi täytyy tutustua hyvin. Sinun näkökulmastasi katsottuna on erittäin tärkeää tietää, että myös sille toiselle osapuolelle avioliiton sitovuus on yhtä suuri juttu kuin sinulle itsellesi. Ylipäätään ajattelen, että se on yksi tärkeimmistä syistä, miksi Raamatussa sanotaan:

     Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä,
     mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää
     uskovan sellaiseen, joka ei usko? (2. Kor. 6:14-15)


Länsimainen yhteiskunta ei pienimmässäkään määrin suosi avioliiton elinikäisyyttä. Joissain tapauksissa on suorastaan ihanne, että puolisosta luovutaan heti, jos tunteet hiipuvat. Avioliitto voi kasvaa ja vahvistua vain, jos kumpikin osapuoli sitoutuu siihen täysillä. Uskovalle ihmiselle ei pitäisi olla mitään sen suuremmin sitovaa asiaa kuin Jumalan käsky.

Jos kristittyjen joukossa avioerojen ja uudelleen naimisiin menemisten suhteen oltaisiin käytännössä yhtä tiukkoja kuin Raamattu, olisi avioliittojen hoitaminen paljon nykyistä aktiivisempaa. Kyynisesti sanottuna nyt kukaan ei viitsi nähdä vaivaa, kun aina voi yrittää helppoa reittiä ja kuvitella, että uusi ihastus on parempi kuin nykyinen puoliso. Niin tiukalta kuin Jumalan käsky kuulostaakin, se on todellakin tehty suojelemaan elämää ja suunniteltu avioliittojen parhaaksi.

Toisaalta elämä on arvaamatonta. Ei ole mitään mahdollisuutta tietää, mitä vastaan tulee. Kaikesta mahdollisimman hyvästä seurusteluajan taustatyöstä huolimatta puolison kanssa voi nousta seinä pystyy syystä tai toisesta. Tuntuisi tosi ahdistavalta ajatella, että ei ole enää lupa mennä uudelleen naimisiin. Toivo on aika suuri voima. Ei näet tunnu yhtään niin pahalta ajatella sitä, että ehkä ei mene koskaan naimisiin, jos ei tule vastaan ketään, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa. Siinäkin lopputulos on aivan sama. Ensimmäinen vaihtoehto vain ahdistaa enemmän, kun siitä puuttuu toivo.

Toivo olisi läsnä, jos osaisi luottaa Jumalaan. Silloin elämä olisi antoisaa kaikissa elämäntilanteissa. Jos kävisi niin kurjasti, että kaikesta huolimatta päätyisi eroon, ei elämä ole Jumalan näkökulmasta ohi, vaikka itse haluaisi vaipua epätoivoon. Raamatussa Jumala lupaa pitää huolen kaikesta. Myös tällaisten ajatusten kanssa saa viivähtää näiden lupausten luona:

     Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on
     suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)

     Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. (Jer. 31:9a KR38)


Lisäksi tiedän, että tiedät lukuisia Psalmien kohtia, joissa Jumala lupaa pitää huolen, suojella ja johdattaa.

Rohkaisen sinua luottamaan. Avioliittoon sisältyy paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Lisäksi avioliitto on niin suuri asia ihmisen elämässä, että Jumala aivan varmasti haluaa pitää siitä huolta. Jo luomisessa Jumala loi ihmisen elämään yhdessä miehenä ja vaimona, ja siunasi heidät. Hänen näkökulmastaan tilanne ei ole muuttunut tähän päivään mennessä. Järjellä ajatellen avioliitto on aina jonkinlainen riskibisnes, mutta kahdella uskovalla ihmisellä on melkoinen takuumies mukana.
Marko Sagulin

Aa.Koo

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 6
    • Profiili
Heip! Minun vanhemmat on eronneet ja tiedän, että molemmilla olisi unelmana uusi kumppani ja naimisiin menokin uskoisin. Syyna eroon oli ihan vaan, ettei yhteiselo oikein toiminut. Tahtoisin toki olla heidän puolestaan onnellinen ja kannustava tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, mut olisiko se jotenkin väärin. Heistä ainakin toinen on uskossa, mutta ei tunne raamattua kylläkään kovin hyvin. Niin että pitäskö minun suoraan kertoo heille, että on Jumalan tahdo vastaista mennä uudelleen naimisiin ja että se on aviorikos? En tiedä vaikuttaisiko se heidän päätöksiinsä mitenkään, saattaisi ennemminkin aiheuttaa vaan negatiivisempia ajatuksia kristinuskoon ja huonoa omatuntoa ja pahaa mieltä. Kun enhän tietenkää haluaisi, että he syntiin joutusivat, mutta olisi kurjaa ottaa esille asia, joka varmasti jäisi vaivaamaan..

papu

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Hei nettipappi!

Oletko todella jyrkästi sitä mieltä avioero- ja avioliittoasioista, mitä kirjoitit? Mielestäni asenteesi on kohtuuttoman jyrkkä suhteessa uudelleenavioitumiseen ja uskovan sekä ei-uskovan avioliittoon.

On jo tarpeeksi vaikeaa olla avioliitossa itse hetki (pari vuotta) sitten uskoontulleena, kun puoliso ei halua keskustella eikä kuulla ko. aiheesta. Toki minulla on paljon muita ystäviä, joiden kanssa voin asioita pohtia. Mielestäni minun ainoa keinoni on rukoilla puolisoni puolesta, mutta vain Jumala voi herättää uskon! Hätä läheisien puolesta on suuri, vaikka tosiaan en voi kuin toivoa ja rukoilla, ja jättä asiat Jumalan hoidettaviksi.! Ja vaikka avioliitossa on kai meillä kaikilla joskus vaikeita aikoja, en toki koe avioeroa hyvänä ratkaisuna aikuisten enkä lapsienkaan kannalta "uskonnollisin perustein".

Entä mikä on mielipiteesi uudelleen avioitumisesta, jos uskova on jättänyt uskovan puolisonsa, mutta mitään pettämiseen viittaavaakaan ei ole taustalla. Pitäisikö hyvin nuoren aikuisen elää sinkkuna loppuelämänsä, vaikka ei ole itse liitosta lähtenyt? Tuntuu myös aika kohtuuttomalta, ettei avioeron jälkeen voisi avioitua uudelleen! Ihmisten kohtalot ja elämänkuviot ovat niin moninaisia, ettei mielestäni voi antaa yksiselitteisiä ohjeita näistä asioista. Lisäksi kaikenikäiset tarvitsisivat hellyyttä ja hyväksyntää, ei kai yksi epäonnistunut suhde voi leimata koko loppuelämää.

Ymmärrän, että ohjeet perustuvat Raamattuun, mutta noudattako niitä oikeastaan kukaan, edes "uskovaiset" itse? Sitäpaitsi toisen "uskoakin" on hyvin vaikea ryhtyä määrittelemään, eikä se ole meidän ihmisten tehtäväkään, luulisin! Emme näe toisten ihmisten sydämiin.

Nim. Muutenkin tätä suurta uskon mysteeriä jatkuvasti ihmettelevä

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili
Hei Papu!

Hienoja, syviä ja rehellisiä kysymyksiä esitit. Joitakin olen ehkä yllä hieman sivunnut, mutta toivon osaavani antaa vielä uudenlaisia näkökulmia. Vaikka kirjoittamani asiat ovat aika vahvoja, toivon, että osaan sanoa ne viisaasti ja ymmärtäväisesti. Tiiviin tyylin tavoitteleminen saa helposti tylyn sävyn. Sitä en todellakaan tietoisesti tavoittele.

Oletko todella jyrkästi sitä mieltä avioero- ja avioliittoasioista, mitä kirjoitit? Mielestäni asenteesi on kohtuuttoman jyrkkä suhteessa uudelleenavioitumiseen ja uskovan sekä ei-uskovan avioliittoon.

Ymmärrän, että kirjoittamani vastaukset ovat varsinkin nykyisiä avioerotilastoja tarkasteltaessa hyvinkin napakan kuuloisia. Mutta vaikka mentäisiin Jeesuksen ajan Israeliin, ei siinäkään kulttuurissa niitä opetuksia pidetty helppoina. Opetuslapset lähes järkyttyivät kuulemistaan sanoista:

     Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin
     haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee
     aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä
     hylkäämän naisen."] Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto
     merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin."
     (Matt. 19:9-10)


Jeesus ei mitenkään lieventänyt sanojaan, vaikka opetuslapset kokivat, että hänen sanomansa asiat olivat niin jyrkkiä, että he pitivät naimattomuutta parempana vaihtoehtona. Jeesus vain totesi, että ei se naimattomuuskaan kaikille sovi.

Jeesuksen sanojen lisäksi Paavalin sanat uskovien ja ei-uskovien yhteenliittymisestä ovat tosi suoraviivaisia. Näiden vuoksi minulla ei ole pokkaa todeta: "Jeesus sanoo näin, mutta minä sanon toisin". Toivon, että osaisin sanoa sanottavani sielunhoidollisesti ja lempeästi. En silti uskalla lisätä lempeysastetta lieventämällä Jeesuksen sanoja.

Lainaus
Ja vaikka avioliitossa on kai meillä kaikilla joskus vaikeita aikoja, en toki koe avioeroa hyvänä ratkaisuna aikuisten enkä lapsienkaan kannalta "uskonnollisin perustein".

Pohdintasi puolisoa kohtaan kokemastasi huolesta oli koskettavaa. Toivotan runsasta siunausta teille kummallekin! Rukoilu hänen puolestaan on parasta, mitä vaan voit tehdä. Eikä ero olekaan mikään Raamatun suosittelema vaihtoehto. Paavali kirjoittaa juuri yhdessä pysymiseen kannustavia ohjeita.

     Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani:
     Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu
     asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
     Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä
     suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää
     miestään. (1. Kor. 7:12-13)


Pietari täydentää näkökulmalla kristityn puolison hurskaan elämän esimerkin vaikutuksesta:

     Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös
     ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt
     vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin,
     kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää.
     (1. Piet. 3:1-2)


Ero ei siis millään tavalla parantaisi asiaa. Siitä tulisi vain lisää murhetta. Eikä se ole hengellisesti perusteltavissakaan. Paavalin sanat uskovan ja ei-uskovan liitosta tarkoittavat sitä, että ei pidä tieten tahtoen hankkiutua sellaiseen tilanteeseen. Jos avioliiton aikana toinen on tullut uskoon, niin se ei ole mikään syy erota ei-uskovasta puolisosta.

Lainaus
Entä mikä on mielipiteesi uudelleen avioitumisesta, jos uskova on jättänyt uskovan puolisonsa, mutta mitään pettämiseen viittaavaakaan ei ole taustalla. Pitäisikö hyvin nuoren aikuisen elää sinkkuna loppuelämänsä, vaikka ei ole itse liitosta lähtenyt? Tuntuu myös aika kohtuuttomalta, ettei avioeron jälkeen voisi avioitua uudelleen!

Opetuslapsetkin pitivät tätä aika kohtuuttoman kuuloisena. Silti Jeesus opetti niin. Paavali sanoo saman hieman toisin sanoin kirjeissään:

     Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra:
     vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa,
     olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä
     kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.
     (1. Kor. 7:10-11)


Nämä ovat hyvin jyrkän kuuloisia sanoja. Mutta itse ymmärrän niin, että avioliitto on yksi niin hyvistä ja suurista Jumalan lahjoista, että paha haluaa aivan erityisesti pistää sen koetukselle. Ja silloin sitoutumisen syvyys on asia, joka väkisinkin ohjaa puolisot näkemään vaivaa. En usko, että kukaan aivan välinpitämättömästi suhtautuu eroon. Aina se koskettaa syvältä. Mutta Raamatun osoittamasta lähtökohdasta tulee useampaan kertaan mietittyä, voisiko vielä jotenkin tehdä jotain hyvää liittonsa eteen, vaikka olisi vaikeaakin.

Kyselit sitäkin, noudattavatko edes uskovat tätä ohjetta, ja voiko yksi epäonnistunut suhde leimata koko loppuelämää. Raamattu ei aikaisemmissa viesteissä mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta tee omia liennytyksiään. Silti en ajattele, että Raamatun tavoite olisi siinä, että maailmassa olisi mahdollisimman paljon yksin olevia ihmisiä. Käskyn taustallahan on idea, että solmittu avioliitto kestäisi. Nykyään on tosi helppo erota, kun avioliittoa ei pidetä enää sitovana. Jos Jeesus olisi sanonut: "Onhan se hyvä, että oltaisiin yhdessä, mutta jos ei toimi, niin kokeilkaa jonkun toisen kanssa uudestaan", niin sehän olisi käytännössä sama kuin mitään ohjetta ei olisi annettukaan. Vasta uudelleen avioitumisen kielto käytännössä osoittaa sen vakavuuden, että avioliitto on tarkoitettu pysyväksi.

Tämä on varmasti yksi ääripäiden ääripää, mutta ehkä se jotain näkökulmaa valottaa. Juttu on Iltasanomien nettisivuilta 1.9.2011 suora lainaus:

Lainaus
Se on siinä! Muutaman viikon avioliiton jälkeen Saana Parviainen jätti Jussi Parviaisen, tuore morsian kirjoittaa blogissaan.

- Mitäs tässä nyt voisi muuta todeta kuin että onneksi tajusin näinkin nopeasti lähteä pois tosta suhteesta, Saana itse kirjoittaa blogissaan.

- Vaikka avioliitto solmittiin niin se ei onneksi ole mitään peruuttamatonta.

Saana Uimonen, 19, ja Jussi Parviainen, 55,  menivät muutaman mutkan kautta naimisiin intiimissä tilaisuudessa Helsingin Tuomiokirkossa 10. elokuuta tänä kesänä eli kolme viikkoa sitten.

- Olimme vain kahdestaan papin edessä. Lisäksi kirkossa oli paikalla turisteja. En ole vielä kertonut asiasta muille kuin vanhemmilleni. Heiltä on tullut onnitteluja, Saana kertoi IS:lle vihkiseremonian jälkeen.

Nyt Saanan mukaan suhde on siis jo ohi.

- Ja vaikka naimisiin mentiinkin niin tuskin on rankka avioero… Eihän meillä ole mitään yhteistä.

- Nyt iloisesti vain eteenpäin! Saana kirjoittaa blogissaan.

Pariskunnan eroaikeista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.fi.
IS
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili
Tervehdys Aa.Koo!

Ensinnäkin syvät pahoitteluni siitä, että vastaus on viipynyt virkavapaitteni ja muun vastausruuhkan alla niin kauan, että tuskin enää olet toiveita vastauksesta elätellyt.

Toiseksi kiitos kovin avoimesta pohdinnasta. Kysymystäsi lukiessa minä vaillinaisilla empaattisuuden taidoillanikin osaan aistia jotain kokemastasi ongelmasta. Toivottavasti osaan jotain viisasta sanoa.

Tahtoisin toki olla heidän puolestaan onnellinen ja kannustava tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, mut olisiko se jotenkin väärin.

Haluan ennen kaikkea rohkaista sinua sillä, että lapsen on vaikea tai mahdoton olla vanhempansa opettaja. Tottakai voi opettaa atk-taitoja tai vastaavaa, mutta siis ylipäätään elämän opettaminen ei toimi. Vanhempi-lapsi -asetelma on sellainen, että vanhemmat ovat tottuneet ammentamaan asioita lapsilleen. Jos lasten suunnasta alkaa tulla kovin vahvoja mielipiteitä siitä, kuinka elämää pitää elää, on vanhempien aika hankala ottaa sitä vastaan. Siksipä kai kymmeneen käskyyn on se ohje isän ja äidin kunnioittamisestakin laitettu. Parasta mitä voit tehdä, on rukous vanhempiesi puolesta ja pyyntö siitä, että Jumala johdattaisi heitä.

Toiseksi on hyvä keventää omaa taakkaansa sillä, että Raamatun ohjeita ei voi käyttää velvollisuuksina niille, jotka eivät Raamattua pidä oman elämänsä ohjenuorana. Kärjistetysti sanottuna sinussa tuskin tapahtuisi mitään käänteitä hyvää kohti, jos tultaisiin käskemään, että Koraanin mukaan sinun kuuluu rukoilla Mekkaan päin kumartuneena. Lapsen on edelleen hyvin hankala saada viestinsä läpi, jos omalle vanhemmalleen alkaa paukuttaa Raamattua päähän. Myös siinä tapauksessa, että vanhempi haluaisi elää Raamatun ohjeiden mukaan. Loputtomasti ei tietenkään voi tätä linjaa jatkaa. Muuten ei koskaan voisi sanoa mitään kenellekään mistään Raamatun ohjeesta. Mutta uskoisin, että sinun tilanteessasi rukous on jälleen erinomaisen hyvä lähestymistapa. Rukoilla saa myös sitä, että Jumala johdattaa asioita niin, että jos hän haluaa sinun jotain evästystä vanhemmillesi antavan, niin hän järjestää sitä varten oikean ajan ja otollisen tilanteen. Kun tämänkaltaisia asioita alkaa mielessään pyörittää, tulee ensimmäiseksi sellainen pelko oikeista toimintamalleista, että ahdistuu ja unohtaa rukoilla.

Lainaus
Pitäskö minun suoraan kertoo heille, että on Jumalan tahdo vastaista mennä uudelleen naimisiin ja että se on aviorikos?

Tähän en osaa vastata. Vaikka tietäisin ja tuntisin kaiken vanhempiesi tilanteesta niin hyvin kuin vain mahdollista, en varmaankaan osaisi silti vastata. On eri asia, mitä esimerkiksi minun kuuluu avioliitosta ja avioeroista opettaa seurakunnalle. Ja mitä lapsen kuuluisi sanoa vanhemmille.

Asiassa on vielä yksi näkökulma, jonka selittäminen voi olla vaikeaa. Se sopii vastaukseksi ja pohdinnaksi koko tämän ketjun aihetta ajatellen. Teen siitä vielä erillisen viestinsä. Tutkaile myös sitä ja pohdi, antaako se tilanteeseen mitään uutta valoa.

Toivon kovasti, ettet pohdi näitä niin, että hukkaat elämänilosi vanhempiesi seurassa. Luota siihen, että sinua johdatetaan toimimaan oikein. Ja myös vanhemmistasi pidetään huolta, kun heidän puolestaan rukoilet.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili
Hei kaikki kyselijät!

Tämä on jonkinlainen yhteisvastaus kaikkiin ketjussa esitettyihin kysymyksiin. En osaa kohdistaa tätä kenellekään erityisesti, joten poimikoon jokainen kysyjä omaan ongelmaansa sopivia palikoita - jos sellaisia löytyy.

Vastaukseni tulee rönsyilemään ehkä ilman selkeää juonta. Lisäksi tunnistan hyvin ilmeisen väärinkäsitysten vaaran. Yritän kuitenkin olla jollain tavalla looginen, vaikken vastausta aloittaessani vielä itsekään tiedä, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Lähtökohta on kuitenkin siinä, että Raamatun eroa ja uudelleen naimisiin menemistä koskevissa kohdissa on yksi hyvin mielenkiintoinen sävy. Edellä näitä kohtia on ollut jo esillä, mutta vielä kerran kertauksena:

     Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun
     syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja
     aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
     (Matt. 5:32)

     Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin
     haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee
     aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä
     hylkäämän naisen."] (Matt. 19:9)

     Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra:
     vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa,
     olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä
     kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.
     (1. Kor. 7:10-11)

     Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle,
     hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa
     lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin
     toisen miehen kanssa. (Room. 7:3)


Raamatun avioliittokäsitykseen kuuluu se, että avioliiton tukipilareita on kaksi: liitto/sitoutuminen ja seksi. Kummatkin ovat tarkoitettu ainutlaatuiseksi ja elämän aikana vain sen yhden ihmisen kanssa jaettaviksi. Niin kuin Jeesus sanoi: kun Jumala on näillä asioilla ihmiset toisiinsa liittänyt, sitä eivät ihmiset saa erottaa.

Erottamiseksi yleensä ajatellaan se, että puolisot joko tekevät avioerosopimuksen tai muuttavat erilleen. Mutta jos aletaan suurennuslasin kanssa syynätä yllä olevia raamatunkohtia, avioliiton rikkominen ei tapahdu siinä kohden.

Ensimmäisessä kohdassa hylkääminen ei näytä olevan itse aviorikos, vaan aviorikos seuraa hylkäämisestä. Samoin hyljätystä naisesta ei sanota, että hän on avionrikkoja. Aviorikokseksi sanotaan vasta sitä, jos hyljätty nainen menee naimisiin.

Toisessa kohdassa todetaan lisäksi, että jos ei ole tapahtunut haureutta - eli avioliiton ulkopuolisia suhteita - uudelleen naimisiin meneminen on aviorikos.

Kolmannessa kohdassa puhutaan eroamisesta, mutta missään vaiheessa ei puhuta uudelleen naimisiin menemisestä tai avioliiton ulkopuolisista suhteista. Niinpä myöskään aviorikosta ei mainita.

Neljännessä kohdassa muistutetaan siitä, että avioliitto on "vain elinikäinen". Eli jos puoliso kuolee, uudelleen naimisiin mentäessä ei tapahdu aviorikosta. Sen sijaan, jos puolison eläessä tapahtuu avioliiton ulkopuolisia suhteita, on kyse aviorikoksesta.


Mielestäni nämä kohdat, samoin kuin muutkin Raamatun avioliittoa ja avioeroa käsittelevät kohdat, puhuvat siitä, että aviorikoksella tarkoitetaan asioita, jotka särkevät sovitun ja olemassa olevan avioliiton. Eroaminen puolisosta ei kuulu niihin asioihin, koska eron jälkeen on aina mahdollista palata yhteen, jos se mahdollisuus on säilytetty. Avioliiton särkevät siis joko toisen avioliiton solmiminen, jolloin edelliseen liittoon palaamisen mahdollisuus on katkaistu. Tai sitten seksisuhde toiseen ihmiseen, jolloin ainutlaatuinen suhde omaan puolisoon on särjetty.

Tästä syystä Jeesus sanoi, että haureus - eli avioliiton ulkopuolinen suhde - antaa petetylle puolisolle oikeuden mennä uudelleen naimisiin. Entinen avioliitto on särjetty, joten tämä puoliso ei ole enää sidottu siihen, koska toinen tukipilareista on särjetty, eikä avioliitto ole enää eheä.

Samasta syystä on ymmärrettävää, mitä Jeesus tarkoitti sillä, että miehensä hylkäämän naisen kanssa avioituminen on aviorikos. Suurella todennäköisyydellä ajatus on siinä, että hylkäämisestä huolimatta paluun mahdollisuus on edelleen olemassa. Mutta jos toinen mies meneen tämän naisen kanssa naimisiin, ei paluun mahdollisuutta ole.

Tässä valossa on perusteltua siis ajatella, että uudelleen avioitumisen kieltäminen ei ole Raamatun ohjeiden tärkein päämäärä. Ytimessä on se, ettei olemassa olevaa avioliittoa särjetä. Pariskunnan muuttaminen erilleen tai edes avioeron juridinen voimaan saattaminen ei muuta sitä tosiasiaa, että Jumalan silmissä pariskunta edelleen kuuluu toisilleen. Avioliitto särkyy vasta sitten, jos jompikumpi tukipilareista särjetään niin, että paluuta ainutlaatuiseen liitton ei enää ole - eli jos toinen puolisoista menee uusiin naimisiin tai on sukupuolisessa kanssakäymisessä jonkun muun kanssa.

Olemassa olevan avioliiton suhteen nämä ajatukset eivät muuta yhtään mitään. Avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi, eikä sitä saa purkaa eikä uusia avioliittoja voi solmia eikä seksuaalisuutta toteuttaa muiden kuin oman puolison kanssa. Silti muutaman kysymysmerkin nämä kohdat jättävät. En väitä tietäväni, miten asia menee, mutta noiden raamatunkohtien valossa on loogista ajatella myös seuraavasti:

On pariskunta, joka ajautuu ongelmiin siten, että he tekevät avioeropaperit. Avioliiton palikat ovat kuitenkin aluksi tallella: heillä ei ole suhdetta keneenkään muuhun eikä kumpikaan ole solminut uutta liittoa. Heillä on siis mahdollisuus edelleen palata yhteen. Jumalan silmissä he ovat siis edelleen toisilleen kuuluvia. Jos toinen kuitenkin aloittaa seksisuhteen tai solmii uuden avioliiton, rikkoo tämä avioliiton ja paluun mahdollisuuden. Jeesuksen opetuksen mukaan aviorikoksen kohteeksi joutunut puoliso ei enää ole sidottu puolisoonsa ja on vapaa menemään uusiin naimisiin.

Onko Jeesuksen logiikka siis se, että jos avioliitto on jo rikottu, uudelleen avioituminen ei itsessään ole väärin? En itsekään osaa vastata kysymykseeni. On selvää, että Jeesus antoi luvan uudelleen avioitumiseen ainakin sellaisessa tilanteessa, että toinen puoliso on tullut petetyksi. Mutta on toisaalta perusteltua, jos yllä olevien raamatunkohtien valossa ajatellaan, että erilleen muuttamisen jälkeenkin voi tulla petetyksi niin, ettei paluuta ainutlaatuisuuteen ole. Tästä puhunee se kohta miehensä hylkäämän naisen kanssa naimisiin menemisestä. Jos näin ajatellaan, kysymys uudelleen avioitumisesta muuttuu hyvin toisen sävyiseksi.

Lopputuloksen ei pitäisi käytännössä muuttua mihinkään, koska aviorikoksen tekeminen on joka tapauksessa kielletty. Mutta jos aviorikoksen määritelmä onkin paljon laajempi, on myös "aviorikoksen kohteeksi" joutuneiden määrä ja uuteen avioliitton oikeutettujen määrä paljon suurempi kuin äkkiseltään Raamatun ohjeita tutkien luulisi.

En tiedä, saiko kukaan tästä teoretisoinnista mitään irti. Ymmärrän kirkkaasti sen, kuinka nämä pohdinnat antavat mahdollisuuksia hyvinkin villeihin tulkintoihin. Tämä vastaukseni ei olekaan kirjoitettu vahvalla rintaäänellä, vaan varovaisesti eri näkökulmia pohtien.
Marko Sagulin

P

  • Vieras
Hei!

Olen itse eronnut muutama vuosi sitten. Olemme kummatkin uskovaisia, minun exäni ja minä. Olen nuori naisihminen. Olin avioliitossamme uskollinen ja yritin olla hyvä vaimo, ja olinkin. Tarjosin seksiä, en pettänyt ja niin edelleen. Olin ymmärtäväinen ja hyvä vaimo. Mutta, tämä ei kelvannut miehelle. Näen,  että exäni on narsisti. Hän oli myös kiivastuessaan väkivaltainen.

Onko sinulla oikeutta sanoa minulle kaikkivaltiaan Jumalan edessä, että minä, joka koin olevani "syytön" osapuoli, joka halusin erota miehestäni, koska yhteiselämä uskosta huolimatta kävi mahdottomaksi, etten minä saisi enää mennä uusiin naimisiin?

Minusta se on julmaa ja kovaa, eikä siinä ole ollenkaan armoa. Miten aiot vastata Jumalalle minusta ja opetuksestasi? Ihan tarkoituksella nyt vähän työnnän tätä keskustelua, mutta oletko miettinyt vastuutasi Jumalalle opetuksestasi tästä näkökulmasta? Oletko valmis menemään ja elämään itse selibaatissa lopun elämääsi tällaisen narsistikokemuken jälkeen? Jos pystyt, voin harkita ottavani opetuksesi varteen. Se, minkälaisia kahleita toisille asetat, niin mieti hyvin hyvin tarkkaan. Eronneet ovat jo valmiiksi tuskissa, ja tämä kirjoituksesi summasi tuskaani vielä enemmän yhteen. Minä otan nämä asiat vakavasti, Avioliitto on pyhä.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 912
    • Profiili
Tervehdys P!

Olen hyvin pahoillani tilanteestasi. En osaa tunnetasolla lähellekään tavoittaa sitä tuskaa, jonka avioero aiheuttaa. Siksi pyydän anteeksi, jos vastaukseni on saanut sinut tuntemaan lisää taakkaa hartioillasi. Toivon, ettet mistään menneestä kanna syyllisyyttä, koska voit sydämestäsi luottaa siihen, että kaiken saa Kristuksen tähden uskoa anteeksi.

Samalla toivon, että ymmärrät, etten voi muuttaa Jeesuksen opetuksia. Kyselit hyvin aiheellisesti, mikä on papin vastuu opetuksistaan Jumalan edessä. Sitä minun kuuluu aina kysyä ja vakavasti pohtia. Erityisen vakavasti nämä ajatukset nousevat pintaan silloin, kun joku loukkaantuu opetuksistani. Mietin, olenko osannut sanoa Jumalan Sanan mukaisia asioita ja olenko osannut sanoa ne taitavasti.

Onko sinulla oikeutta sanoa minulle kaikkivaltiaan Jumalan edessä, että minä, joka koin olevani "syytön" osapuoli, joka halusin erota miehestäni, koska yhteiselämä uskosta huolimatta kävi mahdottomaksi, etten minä saisi enää mennä uusiin naimisiin? Minusta se on julmaa ja kovaa, eikä siinä ole ollenkaan armoa. Miten aiot vastata Jumalalle minusta ja opetuksestasi?

Pelkään, että olen sanonut asioita nyt taitamattomasti, mutta olen yrittänyt kovasti kuulostella ja tutkia niiden sisältöä. En pysty nykyisen raamatuntuntemukseni valossa muuttamaan niitä. Koen, että olen unohtanut vastuuni Jumalan edessä, jos totean: "Jeesus sanoi näin, mutta minä sanon toisin." Raamatun kaikkein suurin vastuu paimenille annetaan siinä, että he opettaisivat Jumalan Sanan mukaisesti. Edellisessä vastauksessani olen mielestäni tulkinnut Jeesuksen avioliittoa ja avioeroa koskevaa opetusta niin väljästi kuin vain olen osannut: Jos paluun mahdollisuus on olemassa, uusiin naimisiin ei saa mennä. Ja senkin opetukseni suhteen toivon, etten ole vääristänyt Jeesuksen sanoja. Olen hyvin pahoillani, että ne sanat ovat saaneet sinut ahdistuneeksi, mutten osaa muuttaakaan niitä.

Lainaus
Oletko valmis menemään ja elämään itse selibaatissa lopun elämääsi tällaisen narsistikokemuken jälkeen? Jos pystyt, voin harkita ottavani opetuksesi varteen. Se, minkälaisia kahleita toisille asetat, niin mieti hyvin hyvin tarkkaan.

Jeesus haukkui fariseukset, jotka kasasivat toisille sellaisia taakkoja, joihin eivät itse halunneet koskea. Jeesuksen sanat ovat huomionarvoiset. On helppo opettaa tiukasti ja armottomasti asioista, joihin ei itse ole joutunut. Mutta olipa elämässään kokenut valtavan suuria vastoinkäymisiä tai lähes pelkkää myötämäkeä, olipa onnistunut elämään Raamatun opetusten mukaan tai epäonnistunut siinä, ei se saa vaikuttaa itse hengellisen opetuksen sisältöön. Jumalan Sanan kuuluu olla ainoa mittari. Sinuun verrattuna minä katson tätä avioliitto- ja avioero-opetusta aivan eri elämäntilanteesta. Saatan olla vanhempi kuin sinä, olen elänyt ikäni selibaatissa ja haaveilen mahdollisesta avioliitosta. Silti ajattelen, että opetukseni ei saa perustua siihen, mitä olen kokenut tai mitä minulta on jäänyt kokematta. Kaikissa asioissa, joissa Raamattu käy kohti, tekisi mieli muuttaa sen sisältöä. Muuttaminen ei kuitenkaan lopulta anna rauhaa sydämeen.

Toivon, että osaisin kohdata sinut elämäntilanteesi keskellä armollisesti ja rakastavasti. Toivon, etten lisäisi suruasi. Ja toivon, että tiedät aina olevasi lämpimästi tervetullut seurakuntayhteyteen. Jos asut paikkakunnalla tai lähistöllä, juttelen mielelläni kasvotustenkin. Niin kuin kirjoitit, elämäntilanteessasi taakkoja on valtavasti ja tuska on suuri. Vaikka Jeesus ei itse kokenut avioeroa ja vaikka hän opetti niin kuin opetti, hän myös osasi mitä suurimmassa määrin olla jokaisen särkyneen ja murheellisen rinnalla. Toivon, että osaisin itsekin jotain siitä taidosta.

     Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
     ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)

     - Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, minun rakkaani,
     johon olen mieltynyt. Minä lasken henkeni hänen ylleen, ja hän
     julistaa kansoille oikeuden. Ei hän huuda eikä riitele, ei kuulla
     hänen ääntänsä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
     savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta. (Matt. 12:18-20)

     Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset,
     hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:18)
Marko Sagulin