Nettipappi.net

Kulttuurikristillisyys ja miniminimittäjä

VeliT

  • Tulokas
  • *
    • Viestejä: 3
    • Profiili

Koen olevani länsimainen kulttuurikristitty. Minulla ei ole tarvetta väittää, että jokainen sana Raamatussa olisi puhtaasti Jumalasta inspiroitunut ja absoluuttista, ajan ulkopuolelle sijoittuvaa totuutta, tosiasioiden litaniaa maailman luomisesta aina tuomiopäivään saakka. Sen sijaan katson, että Raamatussakin on vahvasti näkyvissä ihmisen kädenjälki. Se näkyy muun muassa siinä, kuinka säädellään, miten "omaa rahaa" olevaa orjaa saa piestä kepillä -- ja siinä, kuinka Paavali väittää, että mies on Jumalan kuva ja kunnia, mutta nainen vasta miehen kunnia.

Minä rakastan lähimmäistäni enemmän kuin kefale-struktuurin esteettistä asetelmaa.

Kaikesta kristinuskon likimääräisyydestä huolimatta minä koen kuuluvani kristilliseen kulttuuriin. Ihmiskuvani on sikäli kristillinen, että ihmisarvo on Jumalan antama eikä pelkkä pragmaattinen sopimuskysymys, ja toisaalta Kristuksen opetukset ovat punainen lanka siinä, miten meidän tulisi elää: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi; tee lähimmäisellesi niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.

Katson myös, että meillä ei ole asiaa Isän luokse jollemme seuraa Kristusta. Kristus on tie, totuus ja elämä. Olkoonkin, että uskon pelastumisessa olevan kolme vaihetta: armollinen Isä antaa anteeksi pikkusieluisuutemme niin kuin jo Isä Meidän -rukouksessa pyydämme; Jeesuksen oppeja seuraamalla voimme pyhittyä, tulla enemmän Hänen kaltaisikseen ja siten saada "enemmän mukaamme" ja rakentaa vahvempia majoja kalliolle; mutta se mitä Isä ei edellä mainittujen vaiheidenkaan jälkeen voi katsoa sormien läpi, Kristuksen syntiuhri pyyhkii pois. Syntiuhri pyyhkii pois jo perisynninkin ja luonnon langenneen tilan.

Onko tylsä ja laimea, mutta arvojensa mukaan elävä kulttuurikristitty riittävän suolainen? Tulisiko minun kokea uskon liekin roihu niin kuin silloin kun tulin uskoon? Tulisiko minun allekirjoittaa konservatiivikristittyjen ja muiden sisäänpäinlämpiävien, ryhmädynaamisten kuppikuntien ajatukset? Tulisiko tympeänä nyökkiä keskinäisen kehumisen kerhoissa ja asemoida itsensä marttyyriksi suhteessa sekularisoituvaan yhteiskuntaan ja myhäillä nautinnollisesti?