Kirjoittaja Aihe: Keskustelua ateismista  (Luettu 49531 kertaa)

Epäilijä

  • Vieras
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #195 : 24.11.2011 - klo:19:12 »
Tuo vastaus pikemminkin herätti uusia ajatuksia.

Itse ainakin näin tuon predestinaationaation siten, että Jumala tietää ketkä tulevat häneen uskomaan, ja ovat sitä kautta hänen valittujaan ikuiseen elämään.

Mutta nyt tuosta vastauksesta heräsi lisää kysymyksiä. Jos homman nimi on ennen ajan alkua ollut se, että ihmisestä luodaan alunperin epäonnistumaan, ja täten tuomitaan syntiin, niin mitä se kertoo hyvän Jumalan tavasta ajatella? Etenkin kun muistamme, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja rakkautensa kohteeksi. Jos ihmiselle kerran oli alun perin luotu nämä syntiä aiheuttavat tunteet, niin eikö Jumalakin sitten tunne täysin samoin? Pahoittelen tätä suurta kärjistystä - joka mielestäni helpottaa seuraavan asian ilmaisua - niin jos Jumala todellakin loi ihmiselle hänen tunteensa(myös ne pahat), niin miksi sitten esim. homoseksuaalisuus on kiellettyä, jos se kerran on Jumalan ihmiselle luoma tapa rakastaa toista, ja harrastaa siihen liittyä asioita? Kuitenkin ne pahoja tekoja aiheuttavat tunteet olivat läsnä jo syntiinlankeamuksessa - tuskin sitä muuten olisi tapahtunut - niin loiko Jumala esim. homoseksuaalisuuden vain koetellakseen ihmistä? Tietysti tätä ketjua voisi jatkaa melkein kaikkiin pahoja tekoja aiheuttaviin tunteisiin, että mitään rasismikorttia en ole käyttämässä nyt.

Jos saisi saman selkokielelle: Jos siis nämä pahoja tekoja aiheuttavat tunteet oli luotu ihmiselle jo syntiinlankeamuksessa kun ihminen luotiin Luojan kuvaksi - eli sama setti löytyy myös Jumalalta - niin miksi sitten Jumalan oli pakko siirtää se kaikkinensa ihmiselle? Ja jos tämän toiminnan syy on ollut se, että saadaan ihmiset hakemaan turvaa Jumalasta niin itsestäni se on jo noh,en nyt oikein osaa sanoa millaista toimintaa. Itseäni ei siis häiritse, että ihmiselle annettiin nämä tunteet - oma valintahan se on miten niitä käyttää - mutta se että antamalla ihmiselle ne tunteet, Jumala automaattisesti tuomitsi ihmisen pahuuteen siksi, että tämä hakisi Herrasta turvaa. Koska Jumala on siis suunnitellut kaiken tämän maailman pahuuden - ja hyväksyy sen - jotta ihmiset uskoisivat häneen? Vaikka se on totta että kärsimyksen kautta haetaan turvaa Jumalasta, niin silti tuntuu hyvin, hyvin oudolta ajatukselta, että pahuus ja sen aiheuttama kärsimys olisi olemassa vain, koska Jumala haluaa pelastaa ihmiset hänen itse aiheuttamaltaan sotkulta.

Pahoittelen jos tekstini kuulostaa ns. "vihapuheelta", koska se ei ole sen tarkoitus missään määrin. Jos mietitte motiivejani, niin Epäilijänä toimii eräs isostelua harrastava nuori, joka ei ymmärrä tai osaa selittää tiettyjä asioita Raamatusta, ja se häiritsee niin paljon, että sitä on joutunut kyseenalaistamaan omia näkökulmiaan pahemman kerran.






Nettipappi Marko

  • Nuorisopastori
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 890
    • Profiili
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #196 : 25.11.2011 - klo:01:23 »
En itse ainakaan koe tuota vihapuheena. Rehelliseltä kyselyltä vaikuttaa. Kysymykset ovat vain niin isoja, että niihin on a) vaikea antaa mitään yhtä yleispätevää vastausta b) vaikea kirjoittaa mitään foorumin keskusteluun sopivan mittaisia vastauksia.

Selvää on, että Jumala on alunperin luonut ihmisen hyväksi ja tekemään hyviä tekoja:

     Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen
     yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään
     Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:10)


Mistä sitten pahuus on tullut ja miksi ylipäätään Jumala on luonut sellaisen maailman, että siinä on ollut lankeemuksen mahdollisuus? Siihen ei ole olemassa vastausta Raamatussa - eikä minun mielestäni siis koskaan ihmiselämässä. Taivaassa se selvinnee. Jumala ei ole nähnyt hyväksi kertoa sitä vielä. Siitä huolimatta luomis- ja syntiinlankeemuskertomukset ovat hyvä pohjustus Raamatulle ja selitys sille, miksi ihminen on sitä mitä hän on. Ja miksi Jumala on antanut syntiinlangenneelle ihmiselle käskyjä hänen tahtonsa mukaisesta elämästä.

Yksi suurimpia vaikeuksia Raamatun ymmärtämisessä on, että ihminen haluaisi saada selitettyä Jumalan teot auki ja analysoitua ne. Mutta sekin käy hyvin selvästi Raamatusta ilmi, että Jumalan Sana ilmoittaa Jumalasta vain ne asiat, jotka hän on hyväksi nähnyt. Loput jäävät kiuallisesti salaisiksi.

Tämä nyt ei ollut mikään vastaus, mutta jonkinlainen selitys sille, miksi en osaa vastausta antaakaan.
Marko Sagulin

EpäilystäEpäilevä

  • Vieras
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #197 : 25.11.2011 - klo:16:50 »
Tuota, pakko sanoa että ajatuksia suuresti herättävä vastaus. Sehän kyllä on niin että tutkimattomat ovat herran tiet. Kenties kaikelle onkin se kuuluisa tarkoitus, jonka me saamme tietää vasta myöhemmässä elämässä. Siihen on ainakin hyvä turvata.

Tuo Raamatun kohta etenkin herätti paljon mietteitä. Että kenties Jumala onkin luonut meidät myös parantamaan tätä maailmaa, eikä vain osaksi pelastussuunnitelmaa. Tosin, onhan meille myös esikuva tuohon toimintaan, joka ei esittelyjä tarvitse  ;) että kyllä se Raamattu on herättänyt niin monen monta ajatusta, joita ei ikinä voi selittää. Mutta, en vain itse voi olla epäilemättä sitä mitä luen, lähteestä riippumatta.

Nyt kun Nettipapin huomio on saatu - pahoittelen muuten palstavalintaa, tämä vain tuntui sopivimmalta - niin onko Jumalanpilkka anteeksiantamaton synti? Muistaakseni muutamassa Raamatunkohdassa viitataan siihen, että tähän syyllistynyt ei saa pelastusta.


Nettipappi Marko

  • Nuorisopastori
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 890
    • Profiili
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #198 : 26.11.2011 - klo:00:25 »
onko Jumalanpilkka anteeksiantamaton synti?

Olen käsitellyt aihetta tässä linkissä.
Marko Sagulin

Agnostikko

  • Vieras
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #199 : 22.01.2012 - klo:15:25 »
Jumalan veriteot

Tässä tuli mietittyä pahuuden ongelmaa ja Jumalaa. Jos Jumala rakastaa ihmisiä, miksi hän on tappanut heitä niin paljon? Nyt on siis kyse Vanhan Testamentin hirmuteoista.

Toinen kysymys on, että miksi hyvä ja rakastava Jumala tekee näin? Jos hyvä kykenee pahaan, niin onko hän silloin hyvä? Ja toisekseen, miksei Jumala enää tee noin?

Nettipappi Marko

  • Nuorisopastori
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 890
    • Profiili
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #200 : 22.01.2012 - klo:17:27 »
Moro Agnostikko!

Tätä aihetta on jo aloiteltu tällä palstalla otsikossa Pahuuden/kärsimyksen ongelma. Luultavasti saat enemmän keskustelijoita mukaan, jos jatkat tuosta pohdintapalstan ketjusta.

Ja jos on nettipapille esitettäviä kysymyksiä tai vastaväitteitä, niin olen itse vastaillut aihetta koskeviin kysymyksiin otsikossa Pahan alkuperä ja kärsimyksen ongelma.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nuorisopastori
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 890
    • Profiili
Vs: Keskustelua ateismista
« Vastaus #201 : 22.01.2012 - klo:18:37 »
Tuli mieleeni vielä pari Nettipapin palstan aihetta, jossa olen omia ajatuksiani kertoillut. Saattaisivat liittyä kyselemiisi aiheisiin. Niissä on vielä lisää linkityksiä eri keskusteluketjuihin Pohdintapalstan puolelle.

Miksi Jumala tappaa?
Kristittyjen suhtautuminen VT:n outouksiin

Vähän typerältä tuntuu, että sinä esität fiksun kysymyksen ja minä työnnän vain läjän linkkejä. Mutta kysymyksesi ja pohdintasi kyllä sopivatkin paremmin tässä ja edellisessä viestissä mainittujen ketjujen alle.
Marko Sagulin